Airbus ennustaa: Uusia lentokoneita
tarvitaan kymmeniä tuhansia

16.6.2015 7.51

Tulosta PDF

Kehittyvät taloudet ja kaupungistuminen kasvattavat lentoliikennettä.Vuosina 2015–2034 Airbus ennustaa globaalin matkustajalentoliikenteen kasvavan keskimäärin 4,6 prosenttia vuodessa, mikä merkitsee tarvetta noin 32 600 uudelle, yli 100 paikan lentokoneelle.

Näistä 31 800 on matkustaja- ja 800 rahtikoneita. Koneiden arvo on 4,9 biljoonaa dollaria.

Vuoteen 2034 mennessä matkustaja- ja rahtikoneiden määrä yli kaksinkertaistuu nykyisestä 19 000:sta 38 500 koneeseen. Noin 13 100 konetta korvataan uusilla, polttoainetta säästävillä malleilla.

Ensimmäinen kaupallinen lento lennettiin vuonna 1914, ja nykyisin ilmailusta on tullut olennainen osa arkipäivää. Joka vuosi noin kolme miljardia matkustajaa ja 50 miljoonaa tonnia rahtia liikkuu 32 miljoonalla lennolla. Ilmailun arvioidaankin vaikuttavan maailman bruttokansantuotteeseen 2,4 biljoonan dollarin arvosta joka vuosi.
Liikennettä kasvattavat etenkin kehittyvät taloudet, joissa on yhteensä kuusi miljardia ihmistä. Niiden arvioidaan kasvavan 5,8 prosenttia vuodessa, kun kehittyneet taloudet jäävät 3,8 prosenttiin.
Kehittyvien talouksien osuus yksityisestä kulutuksesta nousee myös nykyisestä 31 prosentista 43 prosenttii vuonna 2034. Kiinan, Intian, Lähi-idän, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan taloudet kasvavat keskimääräistä nopeammin.
Keskiluokka miltei kaksinkertaistuu lähelle viittä miljardia ihmistä.
Nykyisissä kehittyvissä talouksissa 25 prosenttia väestöstä lentää kerran vuodessa. Vuoteen 2034 mennessä tämä osuus kasvaa 74 prosenttiin.

- Aasian-Tyynenmeren alue nousee maailman liikenteessä johtoon vuoteen 2034 mennessä, ja Kiinasta tulee suurin ilmailumarkkina 10 vuodessa. Aasia ja kehittyvät markkinat ovat vahvan lentoliikenteen kasvun taustalla, sanoo Airbusin asiakasjohtaja John Leahy.
Airbus kiihdyttää A350 XWB -koneidensa tuotantotahtia ja tarkastelee mahdollisuuksia nostaa kapearunkokoneiden tuotantoa yli 50:n kuukaudessa vastatakseen kasvavaan kysyntään.

Kaukoliikenne keskittyy yhä vahvemmin suuriin ilmailukeskuksiin, megakaupunkeihin, joiden määrä nousee nykyisestä 47:stä 91:een vuoteen 2034 mennessä. Samoin niiden osuus lentoliikenteestä nousee myös 90 prosentista (0,9 miljoonaa matkustajaa päivässä) 95 prosenttiin (2,3 miljoonaa matkustajaa päivässä). Ilmailun megakaupunkien kautta kulkee yli 10 000 kaukoliikenteen matkustajaa päivässä.
Laajarunkokoneissa Airbus ennustaa lentokoneiden kapasiteetin kasvavan pitkillä reiteillä ja yhä enemmän myös alueellisilla ja kotimaan lennoilla. Ennusteen mukaan seuraavina 20 vuotena tarvitaan noin 9 600 laajarunkokonetta, joiden arvo on noin 2,7 biljoonaa dollaria. Laajarunkokoneiden osuus kaikista toimitettavista lentokoneista on 30 ja 55 prosenttia kaikkien koneiden arvosta.

Kapearunkokoneita Airbus ennustaa tarvittavan melkein 23 000 kappaletta. Koneiden arvo on 2,2 biljoonaa dollaria. Kasvua edelliseen ennusteeseen on miltei 1 000 lentokonetta.
Liikenteen kasvu maailmassa on aiheuttanut sen, että lentokoneiden keskimääräinen koko on 1980-luvulta ‘kasvanut’ 46 prosenttia. Lentoyhtiöt valitsevat entistä suurempia koneita tai päivittävät jo tekemänsä tilaukset suurempaan malliin.
Suuret lentokoneet yhdistettynä korkeaan käyttöasteeseen auttavat hyödyttämään rajallisia lentosloteja tehokkaasti ja mahdollistavat matkustajamäärien lisäämisen kasvattamatta lentojen määrää.
Viimeisen 40 vuoden aikana koneiden polttoaineen kulutus ja melu ovat vähentyneet vähintään 70 prosenttia.

Airbusin globaali markkinaennuste analysoi lentoliikenteen kehitystä. Sen tuloksissa näkyvät yli 200 matkustaja- ja rahtiliikennevirtaa sekä vuosittaiset muutokset maailman lentoyhtiöiden kalustossa. Analysoitaviin yhtiöihin sisältyy miltei 800 matkustajalentoyhtiötä ja 200 rahtiyhtiötä. Ennuste kattaa kysynnän alueellista liikennettä palvelevista yli 100 paikan koneista aina markkinoiden suurimpaan A380-lentokoneeseen saakka.

  1531 / 1547  


Asiaton sisältö