Erämessutunnelmaa vuodelta 2004. Kuva: Riihimäen Messut.
Erämessutunnelmaa vuodelta 2004. Kuva: Riihimäen Messut.

Erämessujen juhlanäyttely
Suomen Metsästysmuseossa

11.7.2022 0.00

Tulosta PDF

Messuja on vietetty Riihimäen urheilupuistossa jo puolen vuosisadan ajan Kansainvälisillä Erämessuilla on komea 50 vuoden historia, jota juhlistetaan Suomen Metsästysmuseon erikoisnäyttelyllä Riihimäellä. Tiiviisti esitetyn historiatiedon lisäksi näyttely panostaa messujen tunnelman välittämiseen.



Museon vaihtuvien näyttelyiden tilaan on rakennettu elementtejä messuilta, kuten viitoilla varustettu kohtaamispuu, myyntitiski ja nuotiopiiri. Runsas kuvamateriaali nostaa esiin messuvieraat eri vuosikymmeniltä, ja messuradion kuulutuksia on saatu näyttelyyn mukaan tunnelmaa luomaan. Metsästysmuseon suurten ikkunoiden verhot on avattu, jotta näyttelytilasta aukeaa näkymä museon puistoon. Samankaltaisessa puistomaisessa ympäristössä Erämessutkin järjestetään.

- Messut sai alkunsa laskelmoinnin kautta, kertoo näyttelyä suunnitellut amanuenssi Perttu Matero. - Riihimäellä haluttiin 1970-luvun alussa järjestää messutapahtuma, jossa keskityttäisiin johonkin erikoisaiheeseen. Riihimäen aseteollisuus toimi pohjana ja sen ympärille koottiin sisältöä metsästyksestä ja kalastuksesta. Kalastuslipun lunastaneiden kokonaismäärästä pääteltiin potentiaalisia vierailijoita, ja tämän pohjalta todettiin messujen järjestäminen kannattavaksi, Matero kertoo. Erämessuista kasvoi ajan saatossa Pohjoismaiden suurin eräalan tapahtuma, joka sai seuraajia eri puolelle Suomea.

Ei pelkkää myyntiä

Erämessut ei ole ollut vain uutuustuotteiden esittelyä ja tavaramyyntiä, vaan monipuolinen toiminnallinen sisältö on alusta asti ollut mukana. Metsästyskoirat ovat haukkuneet liikkuvaa karhua yleisön edessä, Jaakko Kolmonen on opettanut suomalaisia käsittelemään kalaa ja läheisellä ampumaradalla on päässyt testailemaan asevalmistajien uutuuksia.

Näyttelyä koostaneen toisen amanuenssin, Emilia Haaviston, mukaan Erämessuilla on ollut myös vahva valistuksellinen puoli. - Luonnonsuojelu otettiin mukaan messujen teemoihin jo varhaisessa vaiheessa. Messut ovat ennemminkin pyrkineet kehittelemään uusia avauksia ja linkkejä eräharrastukseen kuin rajaamaan sisältöä tiukasti metsästykseen ja kalastukseen, Haavisto pohtii.

Messuilla tavataan! Kansainväliset Erämessut 50 vuotta on esillä Suomen Metsästysmuseossa 19.5.‒25.9.2022. Kesäkuun puolivälistä lähtien museolla nähdään myös vuoden 2022 messuilla palkittuja trofeita. Juhlanäyttely on toteutettu yhteistyössä Riihimäen Messujen kanssa.

Suomen Metsästysmuseo on mukana kesän Erämessuilla samalla osastolla U480 Suomen Metsästäjäliiton kanssa.

  584 / 1548  


Asiaton sisältö