Finnair hakee 240 uutta
matkustamotyöntekijää

12.7.2018 13.56

Tulosta PDF

Finnair toteuttaa historiansa suurinta kasvua, ja avaa nyt hakuun 240 matkustamopalvelun työpaikkaa. Vuodesta 2015 Finnair on rekrytoinut jo noin 800 lentoemäntää ja stuerttia kasvunsa tueksi.


Nyt aukeavassa haussa on tarjolla sekä vakituisia että määräaikaisia työsuhteita, ja lisäksi myös osaaikatyötä, joissa kuukauden työmäärä on noin 45-90 tuntia. Määrä- ja osa-aikaisia työsuhteita tarvitaan täyttämään lentoliikenteen voimakkaan kysynnän jaksoja – esimerkiksi kesä on vilkkain matkustusaika.

Nyt haettavat lentoemännät ja stuertit työllistyvät joko loppuvuodesta 2018 tai keväällä 2019. Vastaavasti koulutukset alkavat syyskuussa 2018 ja kesätöihin 2019 tähtääville loppukeväällä 2019.

”Osa-aikatyö tarjoaa esimerkiksi korkeakouluopintoja suorittavalle ainutlaatuisen mahdollisuuden hankkia kokemusta kansainvälisestä asiakaspalvelutehtävästä opintojen lomassa”, sanoo Finnairin matkustamopalvelusta vastaava johtaja Eveliina Huurre.

”Yhden vuoden osa-aikatyöjakson jälkeen on mahdollista jatkaa työtä kokoaikaisena.”

Haussa asiakaspalvelukokemuksesta on hyötyä, mutta tärkeintä on asenne. ”Motivaatio ja into asiakaspalveluun on meille kaikkein tärkeintä. Vahva kielitaito on myös hyödyksi, kun palvelemme kansainvälistä asiakaskuntaa”, Eveliina Huurre kertoo.
Lisätietoja matkustamopalvelutyöstä:
https://company.finnair.com/en/careers

  30 / 956  


Keskustele tästä Asiaton sisältö