Glögintuoksuinen<br />
Kööpenhamina sykkii joulua

Glögintuoksuinen
Kööpenhamina sykkii joulua

1.12.2017 6.00

Tulosta PDF

Joulu tulvii kaikkiin aisteihin tuoksuina, valoina, makuina ja ääninä. Joulumarkkinoilla jouluvalot säihkyvät, mausteinen glögi tuoksuu ja pikkuruiset kojut tarjoavat toinen toistaan ihastuttavampaa ostettavaa.

Teksti ja kuvat: TUULA JOKIAHO

Iloisen Tanskan pääkaupunki muuttuu joulun ihmemaaksi marraskuun puolivälissä. Kaupunki on tulvillaan joulun taikaa ja sen kruununjalokivi on Tivolin joulumarkkinat. Huvipuisto on paitsi Euroopan vanhin, myös Tanskan suosituin matkailukohde. Joulun odotuksessa huvipuisto pukeutuu satoihin tuhansiin jouluvaloihin, tuhansiin joulukuusiin ja houkutteleviin joulukojuihin.

Jouluisella torialueella ei löydy sellaista nurkkausta tai sivukujaa, jonka varrella ei olisi kauniiden joulupallojen asetelmia ja säihkyviä valoja. Mausteet ja jouluherkut tuoksuvat. Kojut pursuavat toinen toistaan kauniimpia käsitöitä lahjoiksi tai matkamuistoiksi; hattuja, lakkeja, hansikkaita ja rukkasia. Runsaasta tarjonnasta löytää varmasti haluamansa. Torilta voi hankkia kotiinsa erikoisen joulukuusen tai kuusenkoristeita. Ideoita omaan jouluun saa koristelluista joulukuusista.

Joulusuklaat hankitaan samalla reissulla, sillä käsin tehtyjä tuoreita makeisia on tarjolla valtavat valikoimat.

Suukko-makeisten ystävät pääsevät suoraan paratiisiin, kun myyntikojun pienessä tehtaassa valmistetaan makeisia suussasulaviksi herkuiksi.

Glögin tuoksuu huumaa ja nälän yllättäessä voi poiketa ravintolaan tai tehdä kuten useimmat eli nauttia ruokakojujen annista. Jos jalkoja alkaa väsyttää, voi istahtaa vaikka saksalaistyyliseen oluttupaan tai siirtyä merirosvolaivan ravintolan merelliseen tunnelmaan.

Tivolissa riittää tekemistä ja kokemista kaiken ikäisille. Festivaali kestää puolitoista kuukautta ja näyttäytyy erilaisena jokaisella käynnillä.

Talvi ei haittaa huvipuistolaitteisiin jonottavia huimapäitä. Joulupukkijuna on korvannut lasten possujunan ja veteraaniautoilla voivat lapset ajella yksin tai yhdessä vanhempiensa kanssa. Vuoristoratojen ja kieputtimien katsominenkin saa herkkävatsaisen vääntelehtimään.

Joulumarkkinoilla käy vuosittain miljoona vierasta, joten alueella on aina väkeä. Tivolin markkinat aukeavat aamupäivällä ja ovat avoinna myöhään iltaan saakka. Illan pimetessä tuhannet jouluvalot ihastuttavat kävijää, mutta päiväsaikaan koristelun runsaus mykistyttää.

Vaikka huvipuisto on joulumarkkinoiden keskus, niin joulun lähestyminen tuntuu kaikkialla kaupungissa. Jokainen itseään kunnioittava ravintola tarjoilee omaa glögisekoitustaan paitsi pöytiin myös mukaan otettavaksi.

Ravintolat ovat yleensä tupaten täynnä aamusta iltaan saakka, joten sekaan ahtautumisen sijasta on oiva vaihtoehto napata glögi mukaan ja kuljeskella höyryävä muki kädessä kadulla.

Tunnelmallinen pieni kaupungin joulutori on aivan kävelykatu Strøgetin varrella. Kauniisti koristeltu tori on kuin Tivoli pienoiskoossa. Se tarjoaa monenlaista ostettavaa ja ennen kaikkea syötävää saksalaisista makkaroista tanskalaisiin voileipiin.

Nyhavnin satama-alueen ravintolat ovat myös joulutunnelmassa ja alueella pidetään omaa joulutoria. Kadun toista laitaa reunustavat ravintoloiden upeasti koristellut julkisivut terasseineen ja sataman puolen sivulla on vieri vieressä jouluisia kojuja ja katusoittajia. Terassit ovat täynnä väkeä myös pakkassäällä ja sinnikkäät katusoittajat viihdyttävät kulkijoita.

Jouluinen viikonloppumatkan kohde on lähellä, mutta riittävän erilainen, hintataso on kohtuullinen ja tunnelma hilpeä.

FAKTAT TANSKA

Tanskan kuningaskunta on perustuslaillinen monarkia, joka kuuluu Pohjoismaihin. Yksi maailman vanhimmista monarkioista.
Rajanaapurit: Saksa etelässä, salmet erottavat maan Ruotsista ja Norjasta.
Pinta-ala: 43094 km2, pienin Pohjoismaista, Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle.
Asukasluku: noin 5,5 miljoonaa
Pääkaupunki: Kööpenhamina (perustettu 1254)
Kielet: tanska, viralliset vähemmistökielet saksa, fääri ja grönlanti
Aikaero Suomeen: -1 tunti
Valuutta: Tanskan kruunu (DKK), 1 euro~7,14 DKK
Uskonto: 80% tanskalaisista kuuluu luterilaiseen Tanskan kansankirkkoon.

FAKTAT KÖÖPENHAMINA

Sijainti: Merellisessä ympäristössä Själlannin saarella, Juutinrauman salmen länsipuolella
Asukasluku: Metropolialueella on noin 1,2 miljoonaa ja itse kaupungissa reilut puoli miljoonaa.
Miten pääsee: Omalla autolla Ruotsin kautta. Lentäen 1.5 tunnissa, kohtuuhintaisia lentoja on Suomesta useita päivässä.
Muuta: Vielä 1100-luvulla kaupunki oli pieni kalastajakylä, mutta nousu alkoi, kun piispa Absalon linnoitti sen 1167. Siitä tuli satamansa ansiosta tärkeä kauppakeskus. Tänäkin päivänä katukuvaa leimaavat vanha arkkitehtuuri ja satoja vuosia vanhat pienet ravintolat ja pubit. Kulttuurissa on keskieurooppalainen vaikutus. Tanskalaiset rakastavat ruokaa ja juomaa, josta olut on isossa roolissa kuten maan eteläisessä rajanaapurissa, Saksassa. Ilonpito ei kuitenkaan ole kiinni juodun oluen määrästä, vaan ystävien kesken osataan pitää hauskaa humaltumattakin.
Joulumarkkinat: Tivolissa, avoinna marraskuun lopulta jouluun saakka. Markkinoille on pieni sisäänpääsymaksu (viime vuonna 90 kruunua).

PLUSSAT

o Tivolin joulumarkkina-alue on siisti, monipuolinen ja kohtuullinen hintatasoltaan.
o Kööpenhaminan laajat, alunperin jo vuonna 1962 perustetut kävelykatu-alueet.
o Vuonna 1723 perustetun Hviids Vinstue -ravintolan glögi osoitteessa Kongens Nytorv 19.

MIINUKSET

o Ajoittain töykeää asiakaspalvelu, kannattaa olla tarkkana vaihtorahojen kanssa.
o Taksikuskien asenne. Jos matkustaa lentokentälle taksilla, kannattaa matka maksaa ennakkoon välttyäkseen ylihinnalta.

  283 / 973  


Keskustele tästä Asiaton sisältö



Myös keskustan joulutorilla on panostettu koristeluun.
Tunnelma joulutorilla on leppoisa väenpaljoudesta huolimatta.
Tivolin joulumarkkinoilla nähdään ja kuullaan myös pienten rumpaleiden marssimusiikkia.
Terassikausi jatkuu ja Nyhavnin satamassa glögit nautitaan joulutunnelmissa.
Herkullisia tanskalaisia voileipiä voi maistella markkinakojusta.
Pikkuruisilla veteraaniautoilla ajelu on lasten mieleen.