Vanemuine lähtemässä ensimmäiselle matkalle Tallinnan satamasta. (Kuva: Estonian Maritime Museum)
 
Vanemuine lähtemässä ensimmäiselle matkalle Tallinnan satamasta. (Kuva: Estonian Maritime Museum)
 

Helsinki-Tallinna-laivareitti
täyttää 50 vuotta

14.8.2015 12.00

Tulosta PDF


50 vuotta sitten, heinäkuun 7. päivänä 1965, ensimmäinen matkustajalaiva lähti Tallinnan satamasta kohti Helsinkiä. Laiva oli nimeltään Vanemuine, ja siihen mahtui 240 matkustajaa.


Teksti Adrián Soto, kuvat Adrián Soto ja Estonian Maritime Museum

Päivämäärä ei ollut mikä tahansa. Juhlaväki kokoontui tuolloin satama-alueelle juhlimaan myös Neuvosto-Eestin 25-vuotispäivää. Neitsytmatkalla Tallinasta Helsinkiin olivat mukana Suomen ulkoministeri Ahti Karjalainen, Eduskunnan varapuhemies Paavo Aitio, Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Ville Pessi ja monet muut.
Kaupunkilegendan mukaan reitin avautuminen oli Presidentti Urho Kekkosen ansiota. Hän oli ehdottanut asiaa vieraillessaan Tallinnassa maaliskuussa. Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että Neuvostoliiton valuuttapula oli hankkeen tärkein alullepanija. Laivareitti sysäsi käyntiin myös mittavan hotelliprojektin, ja näin Viru-hotelli valmistui vuonna 1972.
Viron edesmennyt Presidentti Lennart Meri sanoi 1990-luvulla eräässä puheessaan laivareitistä näin:
– Venäläiset eivät voineet arvata, että turismi yli Suomenlahden muuttuisi sellaiseksi sosiaaliseksi ilmiöksi, jolle ei Euroopan historiassa ole vertaa.
Heti alun jälkeen myös suomalainen alus Wellamo tuli mukaan linjalle, ja ensimmäisenä vuotena laivareittiä käytti 12 000 matkustajaa. Vanemuine liikennöi vuoteen 1968 asti, jolloin sen korvasi isomman matkustajakapasiteetin omaava Tallinn. Tallinn liikennöi puolestaan vuoteen 1980, jolloin kuvioihin lipui ensimmäinen autolautta, legendaarinen Georg Ots, joka liikennöi aina vuoteen 2 000 asti.

Georg Otsin jälkeen reitille tuli m/s Tallink. Vuonna 2 000 matkustajamäärä oli kasvanut jo puoleen miljoonaan.
Sen jälkeen kehitys on ollut hurjaa. Tänä kesänä peräti tusina matkustajalaivaa palvelee Helsinki-Tallinna-reitillä. Pari vuotta sitten seitsemän miljoonan vuosittaisen matkustajan raja meni rikki.
Helsinki-Tallinna-reitti on tällä hetkellä maailman toiseksi vilkkain merireitti. Kauko-Aasian Macao-Hong Kong-reittiä käyttää vuosittain noin 18 miljoonaa ihmistä.
  1479 / 1553  


Asiaton sisältö



m/s Viking XPRS rakennettiin Helsinki-Tallinna-reitille vuonna 2008 Helsingin Aker Yardsin telakalla