IAU:N LAKKO: Finnair peruu
lähes sata lentoa perjantaina

15.3.2017 19.51

Tulosta PDF

Ilmailualan Unioinin lakkotoimet vaikuttavat jälleen mittavasti Finnairin liikenteeseen perjantaina 17.3. Lakkotoimien vaikutukset ovat suunnilleen samanlaiset kuin viime perjantain lakon.


Lentoasemalakon aikana perjantaina kello 15-19 kriittisiä maapalveluita ei ole saatavilla tai ne ovat hyvin rajattuja. Finnairista korostetaan, että se ei ole millään tavalla osapuolena kiistassa.

”Joudumme jo toistamiseen perumaan yli 90 lentoa, eli lähes kolmanneksen kaikista päivittäisistä lennoistamme perjantaina. Perumiset koskevat lakon aikana kello 15-19 suurta osaa kotimaan liikennettä ja Euroopan lentoja”, kertoo Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt.

”Perumiset sotkevat tälläkin kerralla usean tuhannen asiakkaamme matkasuunnitelmat. Olemme todella pahoillamme asiakkaillemme aiheutuvasta huolesta ja vaivasta, ja teemme parhaamme löytääksemme heille uuden reitityksen tässä ikävässä tilanteessa.

Toivomme, että kiistan osapuolet pääsevät vielä nopeasti ratkaisuun.”
Perumisten lisäksi Finnair myös muuttaa joidenkin yksittäisten lentojen lähtöaikoja, jotta ne saadaan operoitua lakkoajan ulkopuolella.

”Pyydämme asiakkailtamme kärsivällisyyttä jälleen kerran – noin 6 500 asiakkaan kontaktoiminen ja uusien reittien etsiminen vie ymmärrettävästi jonkin verran aikaa. Saimme viime perjantaina kaikki asiakkaat kontaktoitua perjantaihin puoleen päivään mennessä, kun aloitimme torstai-aamuna”, sanoo Schildt.

Lakon aikana lennettävien lentojen tarjoilu on hyvin rajallinen, pois lukien lennettävät kaukolennot.

Finnair pyytää asiakkaita saapumaan kentälle hyvissä ajoin perjantaina, sillä kentällä on odotettavissa ruuhkaa. Asiakkaita pyydetään myös matkustamaan vain käsimatkatavaroiden kanssa, mikäli suinkin mahdollista, sillä matkatavaroiden käsittelyssä tulee olemaan merkittäviä viivästyksiä.

Lista peruttavista lennoista ja lisäohjeita julkaistaan osoitteessa www.finnair.fi/info. Finnair viestii perumisista asiakkaille myös suoraan tekstiviestein ja sähköpostitse ja pyrkii löytämään asiakkaille sopivat uudet reititykset.

Peruttavat lennot perjantaina 17.3.

AY675 Helsinki – Gothenburg
AY201 Helsinki – Kajaani
AY989 Helsinki – Stockholm (Bromma)
AY633 Helsinki – Stockholm (Arlanda)
AY593 Helsinki - Kokkola
AY365 Helsinki - Oulu
AY121 Helsinki – Riga
AY323 Helsinki – Vaasa
AY507 Helsinki – Kuopio
AY641 Helsinki – Tukholma (Arlanda)
AY263 Helsinki – Tampere
AY107 Helsinki – Tallinn
AY585 Helsinki – Kemi
AY223 Helsinki – Turku
AY684 Umeå – Helsinki
AY634 Tukholma (Arlanda) – Helsinki
AY990 Tukholma (Bromma) – Helsinki
AY264 Tampere – Helsinki
AY366 Oulu – Helsinki
AY594 Kokkola – Helsinki
AY676 Gothenburg – Helsinki
AY108 Tallinn - Helsinki
AY508 Kuopio – Helsinki
AY324 Vaasa – Helsinki
AY813 Helsinki – Brussels
AY122 Riga – Helsinki
AY201 Helsinki – Jyväskylä
AY224 Turku – Helsinki
AY683 Helsinki – Umeå
AY571 Helsinki – Jyväskylä
AY265 Helsinki – Tampere
AY367 Helsinki – Oulu
AY565 Helsinki – Kajaani
AY937 Helsinki – Manchester
AY659 Helsinki – Oslo
AY677 Helsinki – Gothenburg
AY795 Helsinki – Milan
AY873 Helsinki – Paris
AY489 Helsinki – Joensuu
AY642 Stockholm (Arlanda) – Helsinki
AY869 Helsinki – Geneva
AY125 Helsinki – Riga
AY225 Helsinki – Turku
AY133 Helsinki – Vilnius
AY113 Helsinki – Tallinn
AY325 Helsinki – Vaasa
AY707 Helsinki – Dusseldorf
AY559 Helsinki – Ivalo
AY817 Helsinki – Brussels
AY372 Oulu - Helsinki
AY509 Helsinki - Kuopio
AY983 Helsinki – Stockholm (Bromma)
AY369 Helsinki – Oulu
AY743 Helsinki – Warsaw
AY586 Kemi – Helsinki
AY855 Helsinki – Hamburg
AY645 Helsinki – Stockholm (Arlanda)
AY266 Tampere – Helsinki
AY226 Turku – Helsinki
AY667 Helsinki – Copenhagen
AY572 Jyväskylä – Helsinki
AY114 Tallinn – Helsinki
AY169 Helsinki – St.Petersburg
AY315 Helsinki – Vaasa
AY515 Helsinki – Kuopio
AY595 Helsinki – Kokkola
AY105 Helsinki – Tallinn
AY368 Oulu – Helsinki
AY490 Joensuu – Helsinki
AY326 Vaasa – Helsinki
AY510 Kuopio – Helsinki
AY566 Kajaani – Helsinki
AY126 Riga – Helsinki
AY678 Gothenburh – Helsinki
AY660 Oslo – Helsinki
AY984 Stockholm (Bromma ) – Helsinki
AY106 Tallinn – Helsinki
AY646 Stockholm (Arlanda) – Helsinki
AY134 Vilnius – Helsinki
AY316 Vaasa – Helsinki
AY516 Kuopio – Helsinki
AY170 St. Petersburg – Helsinki
AY596 Kokkola – Helsinki
AY559 Helsinki – Kittilä
AY814 Brussels – Helsinki
AY744 Warsaw - Helsinki
AY708 Dusseldorf - Helsinki
AY856 Hamburg – Helsinki
AY938 Manchester – Helsinki
AY668 Copenhagen – Helsinki
AY818 Brussels – Helsinki
AY796 Milan – Helsinki
AY870 Geneva – Helsinki
AY874 Paris – Helsinki

  620 / 1092  


Keskustele tästä Asiaton sisältö