Kaustiselle tulossa
peräti 4000 esiintyjää

6.7.2019 0.00

Tulosta PDF

Kaustisen kansanmusiikkijuhlille saapuu heinäkuun toisen viikon aikana noin 4000 esiintyjää. Musiikin ja tanssin lisäksi ohjelmassa on työpajoja, seminaareja sekä teematapahtumia niin paljon, että kävijöille riittää tekemistä keikkojen seuraamisen lisäksi koko viikon ajaksi.


Festivaalin ohjelma on nyt valmis, mutta pelimanniohjelma täydentyy vielä seuraavaan painokseen heinäkuun alussa.

– Monet esiintyvät kahdesti ja saattavat soittaa monissa kokoonpainoissa, joten keikkojen tarkkaa määrää ei kukaan pysty edes laskemaan. Talkoolaisten työjärjestelyt ovat jo käynnistyneet, ja alueen rakentaminen alkaa kesäkuun alussa. Majoituksen ja muonittamisen ihme tapahtuu joka vuosi, ja nyt meillä on myös uusia palveluja esimerkiksi ryhmien ruokailuihin, festivaalin toiminnanjohtaja Silja Heikkilä kertoo.

– Kävijöitä on tullut vuosi vuodelta lisää. Viime vuonna kirjattiin noin 47 000 käyntikertaa. Sen verran väkeä odotamme Kaustiselle taas heinäkuussa.

Esteetön kulku koko alueella

Esiintymislavoja Kaustisella on noin 30 ja lähes kaikkiin on esteetön kulku. Koko festivaalialueella pystyy liikkumaan pyörätuolilla, ja invapysäköinti löytyy musiikkilukion läheisyydestä.

Juhlien teemana on tänä vuonna rytmi sekä kansainvälisyys kansanmusiikissa ja -tanssissa. Rytmi muistuttaa siitä, että musiikkia voi havaita eri aisteilla kuulon ohella. Festivaalien yhtenä yhteistyökumppanitahona toimivat Kuuloalan järjestöt. Keskiviikkona 10. heinäkuuta esiintyy muun muassa Signmark, Suomen tunnetuin viittomakielinen rap-artisti.

Vammaiskortin haltijoiden avustajat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi. Tänä vuonna myös näkövammaiskorttia näyttämällä avustaja saa ilmaisen sisäänpääsy.

Bussit kahden tunnin välein

Vieraiden majoittumisessa auttaa Kokkolan läheisyys. Festivaalibussi kulkee Kaustisen festivaalialueelle ja takaisin Kokkolan torille kahden tunnin välein. Rautatieaseman vierestä pääsee nousemaan bussin kyytiin, jonka monet hotellit tarjoavat festivaalivierailleen.

Tänä vuonna matkaa tehdään myös museojunilla. Tiistaina 9.7. lähtee lättähattu aamupäivällä sekä Jyväskylästä että Oulusta. Hotellien, leirintäalueiden ja kotimajoituksen yhteystietoja on koostettu osoitteeseen www.kaustinen.net/info.

  945 / 1549  


Asiaton sisältö