Haya-yhtye.
Haya-yhtye.

Kiinalainen uusi vuosi alkuun
Kansalaistorilla - Rotan vuosi

26.1.2020 0.00

Tulosta PDF

Helsingin ja Pekingin kaupunkien yhdessä isännöimässä ulkoilmatapahtumassa juhlitaan sian vuoden päättymistä ja rotan vuoden alkua. Pekingiläisten taiteilijaryhmien esityksiä täydentää Haya-yhtye.

Kansalaistorilla perjantaina 24. tammikuuta vietettävässä juhlassa nähdään muun muassa tanssivia lohikäärmeitä ja leijonia sekä Pekingistä saapuvien taiteilijaryhmien taidokkaita tanssi- ja oopperaesityksiä. Illan ohjelman päättää mongolialaista musiikkiperinnettä folkmusiikin uusimpiin virtauksiin yhdistävä Haya-yhtye. Haya on voittanut useita palkintoja Kiinassa ja Taiwanissa, ja yhtyeen Silent Sky on kaikkien aikojen myydyin maailmanmusiikin albumi Taiwanissa.

Kiinalaisen uudenvuoden markkinat ruokakojuineen ovat nekin olennainen osa talvista juhlahumua. Tapahtumassa voi myös seurata Pekingin uudenvuoden juhlallisuuksia suorana lähetyksenä sekä jäänveistomestari Xueqianqin työskentelyä rotan vuotta juhlistavan veistoksen parissa.

Kansalaistorin juhlan lisäksi tapahtumakokonaisuuteen kuuluu myös kiinalaista kulttuuria eri tavoin avaavia oheistapahtumia. Kulttuurikeskus Caisassa kuullaan tapahtumaviikolla luento Peking-oopperasta sekä katsotaan uutta ja palkittua kiinalaista elokuvaa. Kulttuuritalolla taas ihaillaan kiinalaisen uudenvuoden gaalaa torstaina 23.1. ja Finlandia-talossa soi kiinalaisen uudenvuoden konsertti maanantaina 27.1.

Helsingin kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan osallistuu vuosittain noin 30 000 kävijää. Tapahtuman tuotannosta vastaa Helsingin tapahtumasäätiö yhdessä Kulttuurikeskus Caisan ja Suomi–Kiina-seuran kanssa.

Kiinalainen uusivuosi Helsingin Kansalaistorilla pe 24.1.2020 klo 16–20. Vapaa pääsy.

Kulttuurikeskus Caisan oheisohjelmassa yleisöluento Peking-oopperasta ti 21.1. klo 17.15 sekä Jäähyväiset-elokuvan ennakkonäytös ke 22.1. klo 19 yhteistyössä Cinema Mondon ja Helsinki Cine Aasia -festivaalin kanssa. Kiinalaisen uudenvuoden gaala Helsingin Kulttuuritalolla to 23.1. klo 17 ja sinfoniakonsertti Finlandia-talossa ma 27.1. klo 19.
  906 / 1549  


Asiaton sisältö



Kiinalainen uusivuosi, Peking-oopperaesitys "Apinakuningas".