Tangokuningatar Maria Tyyster vietti tyytyväisenä ja helpottuneena aikaa illalla tangokadulla onnistuneen ensimmäisen suoran tv-lähetysjuontokeikan jälkeen. Maria kertoi viettävänsä tänä kesänä enemmän aikaa perheensä kanssa: ”Viime kesänä aikaa kului rutkasti muun muassa kesäteatteri-esiintymisissä, joten nyt halusin satsata perheeseen.
 

 
Tangokuningatar Maria Tyyster vietti tyytyväisenä ja helpottuneena aikaa illalla tangokadulla onnistuneen ensimmäisen suoran tv-lähetysjuontokeikan jälkeen. Maria kertoi viettävänsä tänä kesänä enemmän aikaa perheensä kanssa: ”Viime kesänä aikaa kului rutkasti muun muassa kesäteatteri-esiintymisissä, joten nyt halusin satsata perheeseen.
 

 

Kuninkaallisia ja kuningas
Seinäjoen kesässä

13.7.2018 17.18

Tulosta PDF

Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangokuningaskisassa ei torstaina miesten tasaväkisestä finaalikuusikosta erottunut illan kilpailussa selkeää voittajaehdokasta.


Ensimmäisen kierroksen osalta kaikilla oli hiukan epävireyttä äänessä, mikä saattoi johtua myös tekniikan sovittamisesta suorana samaan aikaan sekä radioon, että televisioon sekä konserttiyleisölle. Tänä vuonna voittajaksi selviytyi käytännössä se, joka minimoi virheensä esityksessään. Voittaja Jarno Kokko tulkitsi tyylillä
tangosävellyskilpailussa toiseksi tulleen kappaleen Rakkaudesta riutunut. Ero toiseen superfinalistiin, Petri Kiiskeen, oli selkeä.

Kun tahto voittaa – Siltsulla huippukeikka

Siltsu, tangokuningas Jari Sillanpää, aloitti torstai-iltana Tangokadun päälavalla kaikkien aikojen Tangomarkkinakeikan. Kuten taannoin thaimaalaisilla pojilla, myös Thaimaankävijä Jari Sillanpäällä on takana omanlaisensa luolaseikkailu karikoineen ja pimeine hetkineen - hänet nosti jälleen pinnalle uskolliset fanit. Molemmissa tapauksissa sinnikkyys, periksiantamattomuus ja usko huomiseen antoivat hyvän lopputuloksen.
Eilen illalla tuhannet hurmioituneet fanit hehkuttivat Sillanpään takaisin huipulle. Tosin ei uskolliset fanit, eikä hyvä orkesteri eikä hitit tee hyvää keikkaa, ellei artisti ole hyvässä vedossa. Energinen, herkkä, läsnäoleva Jari, ja hänen sopivan rokkaava aloitus, upposi yleisöön paremmin kuin koskaan. Kun artisti johtaa orkesteria, eikä toisinpäin, on lopputulos täysi kymppi – minkä yleisö osoitti Jarille hurraahuudoin ja raikuvin aplodein.

Tangokuningattaren suoran lähetyksen debyytti

Kesäteattereistakin tuttu tangokuningatar Maria Tyyster juonsi miesten finaalilähetyksessä luontevasti ensi kertaa suorassa tv-lähetyksessä takahuoneen lämpiöstä. Maria kertoo: ”Koin roolini tärkeäksi senkin vuoksi, että sain kilpailijat rentoutumaan ennen tärkeää kilpailusuoritusta. Oli helppo asettua heidän tilanteeseensa omien kokemusteni kautta.”

Jokainen voi olla kuninkaallinen

Raimo Siuvatti pitää tangokadun pääsisäänkäynnin vieressä Karstudio-yrityksensä matkailuautoa. Ovi käy ja laulajia riittää, sillä sisällä on studio, jossa kuka tahansa voi olla kuninkaallinen ja taltioida matkalta muistoksi mukaansa CD-levyn yhdellä kappaleella kymmenen euron hintaan ilman ennakkoilmoittautumista. Raimo toteaakin: ”Porukka on löytänyt paikalle hyvin, ja osa on hyödyntänyt samalla mahdollisuuden osallistua Eurotähti 2018 -kilpailuun.” Raimo esittelee laitteistoaan toimittaja Teijo Romppaiselle, ja jatkaa: ”Meidät voi tilata minne päin Suomea tahansa, sillä yövymme vaimoni kanssa tässä samassa matkailuautossa ja pystymme joustavasti järjestämään aikataulumme.”

Teksti: K.J.-R. & Teijo Romppainen
kuvat: K.J.-R.



  1013 / 1553  


Asiaton sisältö



Tuore tangokuningas, espoolainen Jarno Kokko, oli voittoillan kuluessa suosittu selfie-kuvakaverina myös VIP-aitiossa.
 
 
 
 
Yleisömeri kertoo Jari Sillanpään suosiosta.
 
 
Suukosken Keitaan -tanssilavan vetäjä, Markku Posio puolisonsa kanssa, ehtivät jälleen hetkeksi tangomarkkinoille, vaikkakin kesäsesonki kutsuu heidät pian takaisin Tervolaan. Esimerkiksi jo tulevana lauantaina Suukoskella on Tapani Kansa 50-v juhlakiertue ainoana Lapissa ja samana iltana myös Jaska Mäkynen.