Bunkkeri on kuin telemuseo. Näitä laitteita opas kutsuu telefaxin isoisiksi.
Niitä käytettiin Sveitsissä vielä viime vuosina, sillä niiden tietoturva on
100-prosenttinen.
Bunkkeri on kuin telemuseo. Näitä laitteita opas kutsuu telefaxin isoisiksi.
Niitä käytettiin Sveitsissä vielä viime vuosina, sillä niiden tietoturva on
100-prosenttinen.

Latvian vetonaula on
yhdeksän metriä maan alla

12.10.2018 6.00

Tulosta PDF

Rantalomia, kaupunkimatkoja, kulttuurimatkoja,viinimatkoja, ekomatkoja, festivaaleja, safareita, golfausta ja reppureissaamista; lomailutapojen ja nimikkeiden kirjo tuntuu loputtomalta. Uutta keksitään, jotta inhimillisen uteliaisuuden kaikki ulottuvuudet tulisivat tyydytetyiksi. Yksi voimakkaasti kasvavista kansainvälisen matkailun alueista on military tourism.

Teksti: SAKARI KARTTUNEN
Kuvat: SAKARI KARTTUNEN, INGUNA ZIGURE ja
LATVIAN TOURISM DEVELOPMENT AGENCY


Termi ei suinkaan viittaa mili­tarismiin eli sotakiihkoiluun. Paras suomenkielinen vastine lienee sotahistoriallinen matkailu. Voimakkaimmin se on luonnollisesti lähtenyt nousuun siellä, minne mo­lempien maailmansotien kauhut ja kylmän sodan hulluus jättivät konk­reettisimmat muistomerkkinsä.
Ei ihme, että juuri Latviassa so­tahistorialliseen matkailuun satsa­taan. Riika kirkkoineen ja jugend-taloineen sekä Jurmalan hiekkaran­nat ovat tähän asti olleet maan yk­kösvaltteja, mutta nyt sotahistorialli­sia kohteita kunnostetaan ja tehdään tunnetuiksi koko valtakunnan tasolla.
- Maamme ei ole ollut suurvalto­jen jaloissa niin onnekas kuin Suomi. Mutta kaikki, mikä meitä on koh­dannut, on tehnyt meistä rikkaan. UNESCO on myös huomannut histo­riamme aarteet, ja yksi tärkeimmis­tä vaalimisen kohteista on military heritage, sotahistoriallinen perintö, kiteyttää Latvian matkailun kehittä­miskeskuksen johtaja Armands Slo­kenbergs.

Sotahistorialliseksi ykköskohteeksi on valittu Neuvosto-Latvian 250 kor­keimmalle sotilas- ja puoluepampulle rakennettu, atomisodan olosuhteet kestävä vakoilu- ja komentobunkke­ri. Se sijaitsee Ligatnessa, 75 kilomet­riä Riiasta koilliseen, keskellä Baltiaa, melko lähellä pääkaupunkia, mutta kuitenkin riittävän kaukana maan tär­keimmästä pommituskohteesta.
- Bunkkerin rakentaminen aloitet­tiin vuonna 1970, mutta se valmis­tui lopullisesti vasta 1982. Työ kesti kauan, koska tilat ovat yhdeksän metriä maanpinnan alapuolella ja neli­öitä on 2000. Huippusalaisessa hank­keessa rakentajat työskentelivät vain viikon kerrallaan, sitten tulivat uudet miehet remmiin. Kukaan ei tiennyt, mitä tehtiin. Vaitiolovelvollisuus sine­töitiin allekirjoituksella, eikä ole vaikea arvata, mikä olisi ollut tietovuotoon syyllistyneen kohtalo, kertoo bunkke­rin opas Oskars Okonovs.

Naamiointi vietiin äärimmilleen. Ko­ko bunkkeri sijaitsi neuvostolatvialai­sille tarkoitetun kuntoutuskeskuksen alla. Sinne pääsi vain huomaamatto­man oven kautta, ja kontrolli oli mo­ninkertainen. Pomoillakaan ei ollut asiaa alakertaan, ellei nimi ollut sen päivän rullassa.
Yksikään antenni ei sojottanut tai­vaalle, kukkulat olivat näköesteenä ja laaja alue oli ulkopuolisilta täysin suljettu. Asukkailla oli oma lasten­tarha ja kauppa, ja koululaisia varten Latvian ensimmäinen koulubussi lii­kennöi naapurikylään.

Bunkkerissa työskenteli vuorokau­den kerrallaan 20-25 miestä. Heidän vaimonsa palvelivat maan pinnal­la kuntoutuskeskuksessa, mutta yh­teydenpitoa ei sallittu; bunkkeriin ei voinut edes soittaa - paitsi jos osasi konstit.
- Linja aukeni, jos pystyi lahjomaan tietyn puhelimen ääressä olevan avain­henkilön vodkalla, tupakalla tai suk­laalla. Se oli latvialaisen korruption alku, Okonovs huokaa.
Puhelinliikenne Latvian tärkeimpiin kaupunkeihin hoidettiin maakaapelei­ta pitkin. Tärkein, huippusalainen suo­ra maakaapeliyhteys bunkkerista meni Moskovaan KGB:n päämajaan. Mutta Latvian kaikkiin puhelimiin saatiin yh­teys: aina oltiin selvillä, kuka soittaa ja kenelle.
Alakerran miehet olivat sekä venä­läisiä että latvialaisia, mutta komen­tokieli oli venäjä. He tekivät vain työ­tään, eivätkä he Okonovsin mukaan olleet ”kovimman luokan kommunis­teja”. Monet kiirehtivät Riikaan puo­lustamaan Latvian itsenäisyyttä, kun neuvostopanssarit jyräsivät siviilejä te­levisiotornilla.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että 250 hengelle oli neljä vessaa, jois­ta kahden ovella oli lappu, ”ei käytös­sä”. Ne kaksi olivat pomoille. Ja vaikka naisia ei bunkkeriin laskettu, oli sin­ne kuitenkin rakennettu naisille oma suihku. Kommunistipuolueen 1. sih­teerin huone on parhaiten säilynyt. Ei ihme, sillä kyseinen toveri ei kertaa­kaan käynyt koko bunkkerissa.

Paikan suurin materiaalinen arvo on sen alkuperäisenä säilyneessä laitteis­tossa. Ilmastoinnista ja mahdollisista sodan myrkkypilvistä huolehtimaan oli asennettu hirveää meteliä pitävät dieselkoneet. Ne ovat samanlaisia, joil­la Neuvostoliitto aikoinaan kävi Suo­men-kauppaa. Nyt suomalainen liike­mies myy niitä Venäjälle varaosiksi, ja kauppa käy.
Sotahistoriallisen matkailun suosi­ota kuvaavat hyvin nousevat kävijä­määrät, jopa 30 000 kävijää vuodes­sa. Paikan huomioarvoa lisäsi se, että bunkkeri pääsi Lonely Planetin sivuille.
Ligatneen voi matkustaa bussilla tai rautateitse ja perille on paikallisbussi­yhteys. Ruokailukin järjestyy, sillä alku­peräisessä neuvostokuppilassa saa eh­taa kaalikeittoa. Sen jälkeen voi tilata silakkaleivän, suolakurkkua ja vodkaa. Na zda-ró-vye ja kaasunaamari mat­kamuistoksi!

KUINKA MATKUSTAA
LIGATNEEN

Ajettaessa pohjoisesta Via
Balticaa pitkin kannattaa kääntyä
Riianlahden rantakaupungista
Saulkrastista Siguldaan (tie P6,
edelleen P7), jatkaa koilliseen
(tie E77, A2) ja kääntyä Augsligatnesta
Ligatneen vievälle pikkutielle.
Jos ei ole liikkeellä omalla autolla,
Latvian Country Tourism Association
suosittelee jatkamaan
Riiasta eteenpäin: vuokra-autolla
tai junalla Siguldaan, josta loppumatka
taksilla, sillä paikallisbussit
kulkevat harvoin eivätkä niiden
aikataulut ole välttämättä yhteensopivia
juna-aikataulujen
kanssa. Riiasta voi myös ottaa
edestakaisen taksin; hinta noin
90 euroa.

  180 / 998  


Keskustele tästä Asiaton sisältö



Verhojen välissä on bunkkerin pohjapiirros ja seinällä teksti: Olkaa
varuillanne, varjelkaa maamme puolustuskykyä kuin silmäteräänne!
Viestintähuoneessa saattoi elää kolme kuukautta ilman konkreettista
kosketusta ulkomaailmaan.
Jotta kokoushuoneen seinälle saatiin Latvian suurikokoinen kartta, se piti ryövätä maatalousministeriöstä. Tosin se on maan kolhoosikartta,
josta löytyy sellaisia kolhoosien nimiä kuten ”Leninin Kipinä”ja
”Punainen Nuoli”.
Matkamuistoksi kaasunaamari.
Bunkkerin huolto-ovet olivat neuvostoaikana nähneet vain harvat ja valitut - mutta kaiketi se oli tuttu myös Naton ottamia ilmavakoilukuvia tarkastelleille.