Entistä useampi matkailija tulee Suomeen muuhun kuin hotellimajoitukseen, jolloin heitä ei tilastoida millään tavalla virallisiin matkailijalukuihin.
Entistä useampi matkailija tulee Suomeen muuhun kuin hotellimajoitukseen, jolloin heitä ei tilastoida millään tavalla virallisiin matkailijalukuihin.

MATKAILUTOIMITTAJAT ESITTÄÄ:
MATKAILUTILASTOINTI REMONTTIIN

11.4.2018 6.45

Tulosta PDF

Suomalaisia matkailutoimittajia edustava yhdistys on huolissaan siitä, että Suomen matkailun tilastointitapa ja toimintaan liittyvä lainsäädäntö on auttamattomasti vanhentunut eikä anna esimerkiksi majoitustilastoinnissa oikeaa kuvaa todellisesta tilanteesta.


Tämän vuoksi Matkailutoimittajien Kilta ry esittää asiasta vastaavalle ministeriölle, että lainsäädäntöä korjataan niin, että muutokset ovat mahdollisia ja sen mukaan tilastointi laitetaan isoon remonttiin, jotta ala voisi perustaa omat suunnitelmansa ja investointinsa oikeisiin ja paikkansa pitäviin tietoihin.

Samalla, kun kohteet
tulevat tilastoinnin piiriin,
voidaan myös hälventää
uusiin majoitusmuotoihin
kohdistuneita epäilyjä
harmaan talouden harjoittamisesta.


Nykyiseen majoitustilastointiin huomioidaan pääsääntöisesti vain sellaiset majoituskohteet, missä on yli 20 vuodepaikkaa.
Tilanne on kuitenkin viime vuosina muuttunut ratkaisevasti ja majoittajien piiriin on tullut tuhansia uusia toimijoita, muun muassa airbnb:n, bookingin, tripadvisorin ja vastaavien järjestelmien kautta operoivia yrittäjiä. Myös laajeneva mökkimajoitus toimii nykyisen tilastoinnin ulkopuolella.

Suomen johtavissa matkailukaupungeissa tilanne on vääristynyt merkittävästi. Esimerkiksi Helsingissä on yksistaan Airbnb -majoittajia yli 3000. Rovaniemellä tilanne on kaupungin asukaslukuun nähden vieläkin merkittävämpi. Kaupungissa on yli 700 airbnbmajoittajaa. Tämä tarkoittaa neljällä vuoteella kerrottuna lähes 3000 vuodepaikkaa. Kaupungin virallisten vuodepaikkojen määrä on hieman yli 4000. Samalla kaavalla laskettuna niin Helsingin kuin Rovaniemenkin ”suurin hotelli” on muuta kuin majoitustilastossa mukana olevat majoittajat.

Matkailutoimittajiin kuuluu noin sata jäsentä eri puolilta Suomea.

  284 / 998  


Keskustele tästä Asiaton sisältö