Ministeriöltä tiedote
Espanjaan menijöille

28.10.2017 0.00

Tulosta PDF

Ulkoministeriö ja Madridin-suurlähetystö ovat antaneet matkustustiedotteen, mikä koskee Espanjaa. Tästä huolimatta yleisesti ottaen Espanja on turvallinen kohde, mutta on hyvä huomioida varovaisuus!



Barcelonassa ja muualla Katalonian alueella on esiintynyt poliittisia mielenosoituksia syyskuussa. On mahdollista, että mielenilmaukset tulevat jatkumaan.
Vältä mielenosoituksia ja suuria väkijoukkoja, ja noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa tiedotusvälineitä ja varaudu mahdollisiin viiveisiin myös paikallisessa liikenteessä.

Yleinen turvallisuustilanne

Yleisesti ottaen Espanja on melko turvallinen maa, mutta myös siellä matkailija voi joutua terrorismin kohteeksi. Suomalaisiin matkailijoihin ei Espanjassa kohdistu erityistä vaaraa kansalaisuuden takia.

Espanjan viranomaisilla on käytössään viisiportainen valmiustasojärjestelmä. Viranomaiset ovat pitäneet kesäkuusta 2015 yllä toiseksi ylintä valmiustasoa neljä. Valvontaa on tehostettu maaliskuusta 2016 lähtien erityisesti Espanjan lentokentillä. Elokuussa 2017 turvallisuustoimia on tehostettu paikoissa joissa liikkuu paljon ihmisiä, erityisesti turistien suosimilla alueilla. Viranomaiset valvovat kaupungeissa ja suosituissa turistikeskuksissa julkista liikennettä kuten rautateitä, moottoriteitä, lentoasemia, metroa sekä ostoskeskuksia ja suuria väestötapahtumia (muun muassa urheilutapahtumia) mahdollisen terrorismin takia. Julkinen liikenne on turvallista ja taksipalvelut ovat luotettavia. Autoilijan ja jalankulkijan tulee liikenteessä noudattaa varovaisuutta. Varo taskuvarkaita väentungoksissa, uimarannoilla ja lentokentillä.

Kaikkien matkustajien onkin syytä noudattaa oman turvallisuutensa takia Espanjan viranomaisten ohjeita ja määräyksiä, mukaan lukien poistumis- ja pysähtymiskehotuksia.


Espanjan yleinen hätänumero on 112.

Rikollisuus

Taskuvarkaisiin ja muuhun tavanomaiseen rikollisuuteen on syytä varautua erityisesti turistien suosimissa matkakohteissa, mutta myös kadulla ja kahviloissa. Ole tavallista valppaampi suurissa väkijoukoissa, metroissa ja junissa liikuttaessa. Matkatavaroiden kanssa tulee olla erityisen tarkkaavainen lentokentillä tulon ja lähdön yhteydessä, vuokra-autojen parkkipaikoilla sekä hotelliin/huoneistoon majoittautumisen yhteydessä.

Tärkeimmistä asiapapereista kuten passista, luottokorteista ja lentolipuista on hyvä ottaa kopiot ja säilyttää erillään alkuperäisistä. Kopio passista kannattaa myös tallentaa sähköpostiin mahdollisen varkauden tai katoamisen varalta. Passi ja arvoesineet suositellaan jätettäväksi hotellin turvasäilöön tai vastaavaan turvalliseen paikkaan. Jos passi katoaa tai varastetaan, tulee siitä tehdä ilmoitus paikalliselle poliisille. Ilmoituksen voi myös tehdä puhelimitse 902 102 112.

Älä jätä autoa lukitsematta minnekään. Ovet on hyvä pitää lukittuna myös ajon aikana. Autoon ei kannata jättää mitään tavaroita, ei edes takaluukkuun säilöön. Lentokenttien vuokra-autojen parkkeerausalueilla, tienvarsien taukopaikoilla ja myös suurilla huoltoasemilla on lyhyenkin pysähtymisen ajan syytä pitää laukut, lompakot ja muut arvotavarat mukana. Varkaustapauksia on sattunut etenkin Barcelonan ja Madridin ympäristössä sekä Valencian ja Alicanten maakunnista. Rengasrikon sattuessa kannattaa suhtautua varauksella avuntarjoajiin.

Erilaisia turistien huijausyrityksiä on esiintynyt jonkin verran luottokorttien käytön yhteydessä. Time-share/osa-aika-asuntokauppojen yhteydessä kannattaa käyttää aikaa harkintaan ja selvittää perinpohjaisesti kaupan luotettavuus. Kaikki maksut tulisi hoitaa pankkiteitse. Lisätietoja http://www.ecc.fi/Teemat/matkailu/lomaosakkeet--ja-klubit/ (Euroopan kuluttajakeskus Suomessa).

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Espanjalainen liikennekulttuuri poikkeaa huomattavasti suomalaisesta, joten varovaisuus on paikallaan – erityisesti moottoripyöräilijöiden tulee olla varovaisia. Jalankulkijoiden tulee noudattaa erityistä varovaisuutta teitä ylitettäessä, jopa suojateillä vihreän valon palaessa. Kanariansaarilla vuoristossa tiet ovat hyvin kapeita ja mutkaisia.

Talvella vuoristossa ajettaessa lumiketjujen tarve on todennäköinen.

Tien sivussa konepelti ylhäällä viittoilevaan autoilijaan kannattaa suhtautua terveellä varauksella. Tarkoitus saattaa olla vain saada auto pysähtymään ja ryöstetyksi.

Tietoja Espanjan tieliikennetilanteesta ja liikennesäännöksistä saa Espanjan liikenneministeriön verkkosivuilta http://www.dgt.es/ sekä myös suomeksi EU-komission maakohtaisilta liikennesivustoilta http://ec.europa.eu/transport/road_safety/going_abroad/spain/index_fi.htm

Luonnonolot

Eri puolilla Espanjaa on kesäisin laajojen metsä- ja pensaspalojen vaara. Paloalueilla ja niiden lähistöllä joudutaan usein väliaikaisesti sulkemaan myös pääliikenneväyliä. Paikallisten viranomaisten ohjeita ja määräyksiä on niissä tilanteissa ehdottomasti noudatettava. Muun muassa avotulen teko on kielletty koko maassa. Laissa määritellyt rangaistukset palon aiheuttamisesta ovat ankarat.

Espanjan hiihtokeskuksiin suuntaavien matkailijoiden on syytä etukäteen varmistua sääolosuhteista ja etenkin mahdollisten lumivyöryjen vaaroista. Laskettelu valvottujen rinteiden ulkopuolella on vaarallista. Ajankohtaista tietoa laskettelukeskuksista on saatavilla Espanjan matkailusivuilta osoitteesta http://www.spain.info/es/consultas/deportes/esqui.html

Espanjassa ja Kanariansaarilla maanjäristykset ovat mahdollisia. Koska Kanariansaaret ovat syntyneet vulkaanisesti, myös tulivuorenpurkauksia esiintyy aika ajoin. Maanjäristystietoa on saatavilla verkkosivuilla: http://www.seismo.helsinki.fi/

Luonnonmullistuksia kuten rankkasateiden aiheuttamia tulvia on vuosittain eri puolilla maata.

Terveys

Kaiken kattava matkustajavakuutus on tarpeen. Sairaan tai kuolleen kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kaikki vahingot kattavaa matkavakuutusta.

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin hankkimista suositellaan. Kelan myöntämällä ilmaisella kortilla EU- ja ETA-alueella matkustava saa akuutissa sairaustapauksessa sairaanhoitopalveluja samoin maksuin ja menettelyin kuin kyseisen maan asukkaat. Eurooppalaista sairaanhoitokortista lisätietoa Kelan verkkosivuilta (http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/040504143116MH).

Jos sinulla on sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, tarkista vakuutuksen kattavuus ja voimassaolo omalta vakuutusyhtiöltäsi. Sairaan tai kuolleen kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Ne löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas" https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/ohjeet-ja-saadokset/matkailijan-terveysopas
Maailman terveysjärjestö WHO http://www.who.int/en/
Euroopan tartuntatautivirasto http://www.ecdc.europa.eu

Maan lait ja käytännöt

Passin tietosivusta kannattaa ottaa valokopio matkalle mukaan. Passin katoamisesta tulee tehdä aina poliisi-ilmoitus. Ilmoituksen voi myös tehdä puhelimitse 902 102 112 tai verkkosivuilla http://www.policia.es/

Espanjan tupakkalaki kieltää tupakoinnin baareissa, ravintoloissa ja muissa suljetuissa julkisissa tiloissa. Lisäksi tupakointi on kielletty lapsille tarkoitetuissa puistoissa sekä koulujen ja sairaaloiden alueella.

Maahantulosäännökset

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Suomen kansalaisen matkustusasiakirjat http://formin.finland.fi/passi/

Yhteystiedot

Madridin-suurlähetystö

Paseo de la Castellana, 15
28046 MADRID
SPAIN+34 913 196 172 sanomat.mad@formin.fihttp://www.finlandia.es
http://www.facebook.com/SuomenSuurlahetystoMadrid
http://www.twitter.com/EmbFinMadrid

Päivystys: Kun edustusto on suljettuna, voit hätätapauksissa ottaa yhteyttä ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555, faksi +358 9 629 840 ja sähköposti Paivystys.um@formin.fi.

  1091 / 1549  


Asiaton sisältö