Muumimaailma avaa<br />
hiihtolomaviikoille

Muumimaailma avaa
hiihtolomaviikoille

5.2.2019 9.26

Tulosta PDF

Naantalin Muumimaailma herää talviunestaan Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla 16.–24.2. Tänä vuonna jo 26 vuotta täyttävä Muumimaailma ei ole menettänyt suosiotaan, päinvastoin.


Muumeilla riittää faneja niin Suomessa kuin ympäri maailmankin. Taikatalven myötä käynnistyy Muumimaailman vuosi, jonka pääsesonki ajoittuu kesän lomakuukausiin.

"Kotimaan matkailussa on tällä hetkellä todella positiivinen vire, ja on ilo seurata, miten viime vuosina ihmiset ovat olleet yhä kiinnostuneempia kotimaan matkakohteista. Kaukaisten kohteiden sijaan monet perheet ovat alkaneet miettiä enemmän, mitä löytyy läheltä. Esimerkiksi hiihtolomaviikolla kaikki eivät karkaa etelän lämpöön tai suuntaa pohjoiseen, vaan ilahduttavasti yhä useampi perhe hyödyntää mahdollisuuksia lyhyemmän automatkan sisällä”, pohtii Muumimaailman markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen.
Taikatalvessa yhdistyvät ulkona liikkumisen riemu ja tietysti seikkailu yhdessä Muumimaailman hahmojen kanssa. Tänä vuonna tarjolla on esimerkiksi Muumipeikon minisuksikierros, Aliisan minicurlingrata sekä keppidronttirata, joka tuo suositun keppariharrastuksen keskelle talvista Muumimaailmaa.

Muumien lisäksi talvinen maisema ja Saaristomeren kauneus tekevät Taikatalvesta ainutlaatuisen tapahtuman myös turistien silmissä. Vieraita odotetaan ainakin Venäjältä, Japanista ja Kiinasta. Muumimaailman kansainvälisyys lisääntyy vuosi vuodelta, ja ulkomaalaisten vieraiden viihtyminen otetaan tarkkaan huomioon myös valmistautumisessa.

”Kohtaamiset hahmojen kanssa ovat erityisesti pikkuvierailijoille monesti retken kohokohta, ja haluamme rakentaa niistä ainutlaatuisia ja persoonallisia hetkiä. Jokaiselta hahmoltamme vaaditaan kykyä heittäytyä ja uskallusta laittaa itsensä likoon. Lisäksi kielivarastoon kuuluvat suomen lisäksi englanti ja ruotsi. Edellisinä kesinä olemme työllistäneet paljon teatterialasta kiinnostuneita, ja moni on jatkanut sillä polulla”, kertoo Koskinen.

Myös tulevan kesän rekrytoinnit ovat käynnistyneet. Muumimaailma palkkaa yhteensä yli 200 kesätyöntekijää, ja hahmojen lisäksi tehtäviä löytyy monipuolisesti esimerkiksi asiakaspalvelussa, ravintolassa ja lipunmyynnissä.

  973 / 1553  


Asiaton sisältö