Suomalaiset käyttävät rahansa matkailuun – naiset innokkaimpia

Suomalaiset käyttävät rahansa matkailuun – naiset innokkaimpia

6.8.2018 17.13

Tulosta PDF

Suomalaiset käyttävät rahaa mielellään matkailuun, mutta etenkin budjettimatkailu kiinnostaa.


Eroja matkailuun liittyvästä rahankäytöstä löytyy niin eri ikäryhmien kuin sukupuoltenkin välillä, paljastaa matkahakukone momondo.fi:n teettämä kansainvälinen tutkimus.

Suomalaisista yli kuudesosa (18 %) kertoo matkailun olevan mieluisin kohde rahankulutukselle. Innokkaimpia reissaajia ovat naiset, joista jopa 20 prosenttia kertoo kuluttavansa rahansa mielellään matkailuun, kun taas miehistä samoin tekee vain 15 prosenttia. Mielenkiintoisia ovat myös erot eri ikäluokkien välillä – nuorimmista vastaajista (18–22 vuotiaat) ainoastaan 10 prosenttia kertoo käyttävänsä rahaa mielellään matkailuun. Mieluiten (20 %) rahaa matkustamiseen käyttävät taas 36–55 vuotiaat suomalaiset.

Lomaa suunnitellessa suuri osa (42 %) suomalaisista kertoo tekevänsä suurpiirteisen budjetin koko reissua varten, kun taas yli neljäsosa (26 %) myöntää, että lomaa varten ei tehdä budjettia. ”Matkailualalla huomaa usein, että yleinen taloustilanne ei välttämättä vaikuta suoraan lomakulutukseen”, kertoo momondon Suomen maajohtaja Minttu Oramaa. ”Suomalaiset säästävät mieluiten muualta rahaa voidakseen matkustaa, ja lomaillessakaan moni ei halua miettiä rahankulutustaan liikaa.”

BUDJETTIMATKAILUN SUOSIO NÄKYY RAHANKÄYTÖSSÄ
Kyselyn perusteella suomalaiset aikovat kuitenkin vuonna 2016 käyttää hieman vähemmän rahaa kesälomiinsa kuin edellisenä vuonna. Viime vuonna vastaajista lähes puolet (46 %) kertoi käyttävänsä kesälomaansa yli 1000 euroa, ja 45 prosenttia 1000 euroa tai alle. Tänä vuonna ainoastaan 35 prosenttia paljastaa kesälomabudjettinsa ylittävän 1000 euroa, ja yli puolet (51 %) vetää rajan 1000 euroon tai sen alle.
”Viime aikoina budjettimatkailu on ollut erittäin trendikästä, ja lomalla säästetään usein esimerkiksi matkustamalla lähelle tai majoittumalla edullisemmin esimerkiksi hostelleissa. Rahaa säästääkseen matkoja varatessa kannattaa myös muistaa muutama nyrkkisääntö. Datamme perusteella halvin ajankohta matkan varaamiselle on yleensä 53 päivää ennen matkustusajankohtaa”, paljastaa Oramaa. ”Lisäksi halvimmat lennot ovat useimmiten sellaisia, jotka lähtevät tiistaina ja iltaisin kello kuuden jälkeen, kun taas viikonloppu- ja päivälennot ovat yleensä kalliimpia.”

TIETOA TUTKIMUKSESTA:
Matkahakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin 6.–13. tammikuuta 2016, ja siihen osallistui 995 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. Kysely on maantieteellisesti sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan väestöedustava. Suomen lisäksi kysely toteutettiin 19 muussa maassa: Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Turkissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Kiinassa ja Australiassa.

FAKTAT LYHYESTI:
Mihin käytät mieluiten rahaa:

  • 18 prosenttia käyttää rahansa mieluiten matkustamiseen
  • 15 prosenttia käyttää rahansa mieluiten elektroniikkaan (esim. televisio, tabletti, älypuhelin, tietokone)
  • 14 prosenttia käyttää rahansa mieluiten vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin
  • 13 prosenttia käyttää rahansa mieluiten terveyteen ja hyvinvointiin
  • 12 prosenttia käyttää rahansa mieluiten ruokaan ja viiniin (ml. ravintolassa syöminen)
  • 7 prosenttia käyttää rahansa mieluiten kulttuurielämyksiin (esim. konsertit, teatteri, jne.)
  • 6 prosenttia käyttää rahansa mieluiten kodin remontointiin (keittiöremontti, kylpyhuoneremontti, jne.)
  • 3 prosenttia käyttää rahansa mieluiten autoihin
  • 7 prosenttia käyttää rahansa mieluiten muuhun
  • 7 prosenttia ei osaa sanoa
Miten suunnittelet lomabudjettisi?
  • ­42 prosenttia tekee suurpiirteisen budjetin sekä varauksia että lomakulutusta varten
  • 26 prosenttia ei koskaan tee budjettia lomaa varten
  • 16 prosenttia tekee budjetin lomakulutusta varten (esim. päiväreissut, ruoka)
  • 11 prosenttia tekee budjetin matkustamista varten (esim. lento- tai junaliput)
  • 10 prosenttia tekee budjetin asumista varten lomalla (esim. hotelli- tai loma-asunto)
  • 6 prosenttia ei osaa sanoa
Paljonko suunnittelet käyttäväsi tänä vuonna rahaa kesälomaan?
  • 5 prosenttia käyttää 0-100 €
  • 21 prosenttia käyttää 101-500 €
  • 25 prosenttia käyttää 501-1000 €
  • 20 prosenttia käyttää 1001-2000 €
  • 12 prosenttia käyttää 2001-5000 €
  • 2 prosenttia käyttää 5001-10000 €
  • 1 prosentti käyttää 10000 €
  • 15 prosenttia ei osaa sanoa
  189 / 973  


Keskustele tästä Asiaton sisältö