Narvajoen promenadi Viron puolella, Ivangorodin linna ja kaupunki Venäjän puolella.

Narvajoen promenadi Viron puolella, Ivangorodin linna ja kaupunki Venäjän puolella.

Tänä kesänä Itä-Viro kutsuu
suomalaisia lomailemaan

20.6.2018 10.02

Tulosta PDF

Historiansa vuoksi Narvan maine on surullinen. Siitä huolimatta se on kaupunki, joka ei jätä ketään kylmäksi. Se on ollut rajakaupunki jo vuosisatoja, mistä kertovat Ivangorodin linna Venäjän puolella ja Hermannin linnoitus Viron puolella. Täällä kulkee myös Lännen ja Idän raja. Nyt Narva pyrkii Euroopan kulttuuripääkaupungiksi joskus 2020 - 2024.


Teksti, kuvat ja video Adrián Soto

Narvan kaupunki kehittyi komeasti 1700-luvulla, kun ruotsalaiset päättivät tehdä siitä itäisen pääkaupunkinsa. Tuolloin rakennettiin myös kaupungin upea linnoitus. Ruotsalaiset rakensivat kuusi bastionia, joissa on mahdollista vierailla ja nähdä niiden koko komeus.

Tämän sotilasarkkitehtuurin ihmeen rakentamisessa myös suomalaisella työvoimalla oli todella merkittävä osa. (Kts. video)

Narvan kaupunki tuhoutui lähes kokonaan Toisen maailmansodan aikana. Ennen sotaa kaupunki oli hyvin tiiviisti rakennettu, mutta nyt siellä on paljon aukioita ja puistoja.

– Arkkitehtuurimme historia on pitkä ja todella kiinnostava. Meidän pitäisi saada kaupunkiin arkkitehtuurimuseo, sanoo Ivan Sergejev, Narvan kaupungin pääarkkitehti.

– Vuosien mittaan meiltä on hävinnyt tuhansia työpaikkoja, kun tekstiiliteollisuus on kuihtunut. Nuoriso lähtee Tallinnaan tai ulkomaille. Meidän pitää saada positiivista trendiä tänne, jotta voimme houkutella ihmisiä, jatkaa Sergejev.

– Jos asiat hoidetaan hyvin, Narvassa voi syntyä ilmiö, joka leimasi Berliiniä muurin murtumisen jälkeen, hän pohtii.

Maan viranomaiset ovat ottaneet alueen kehittämisen tosissaan. Tänä kesänä Viron Presidentti Kersti Kaljulaid aikoo työskennellä neljä viikkoa Narvassa oman esikuntansa kanssa. Kesän aikana kaupungissa on runsaasti konsertteja, festivaaleja ja teatteriesityksiä. Eli edessä on vilkas sesonki.

Uusi kiinnostava matkakohde suomalaisille

Suomalaiset ovat pikku hiljaa löytäneet Itä-Viron, joka rentouttavan loman ja historian lisäksi tarjoaa paljon uutta.

– Viime vuonna peräti 90 000 suomalaista kävi Itä-Virossa. Pärnun seudulle heitä puolestaan matkusti 120 000, ja me haluamme päästä samaan lukuun jo parin vuoden kuluttua. Sen eteen olemme tehneet paljon työtä, sanoo Itä-Viron matkailukoordinaattori Kadri Jalonen.

Matkailijaa ilahduttaa, että nämä ponnistelut alkavat näkyä. Narvan kaupungin rajajoen promenadi on uudistettu, kartanoita ja kylpylähotelleita kunnostetaan, uusia ravintoloita ja leikkipuistoja avataan ja teitä kohennetaan.

– Meidän seutu on vain kahden tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta, ja me tarjoamme hyvin erilaisia ja monipuolisia matkailuelämyksiä, sanoo Jalonen

Narvan alueen toinen vetonaula on Narva-Jõesuu. Alue oli aikoinaan hyvin suosittu Pietarin porvariston keskuudessa. Puisia pitsihuviloita rakennettiin rannan mäntymetsään, joka suojeli taloja meren tuulilta. Nyt sota ja aika ovat tehneet tehtävänsä, ja pystyssä on enää puolisen tusinaa vanhaa huvilaa.

Narva-Jõesuussa on toinenkin kiinnostava kohde, Viron pisin hiekkaranta. Tämä leveä ja matala uimaranta ulottuu noin 15 kilometriä rajajoesta länteen. Täällä voi nähdä Suomenlahden ehkä parhaat auringonlaskut.

Sillamäe oli suljettu kaupunki

Itä-Viron alueen toinen merkittävä kaupunki on Sillamäe. Sekin oli alkujaan pietarilaisten kesänviettopaikka. Vuonna 1928 avattiin Sillamäen kemiantehdas palavankiven jatkojalostusta varten. Kaikki muuttui sodan jälkeen. Vuonna 1947 alueelle perustettiin uraanin jalostuslaitos, ja Sillamäestä tuli suljettu kaupunki.

– Saavutus oli hämmästyttävä. Parissa vuodessa nousi upea uljas uusi kaupunki, komea kulttuuritalo, upea elokuvateatteri ja mahtava puistobulevardi kohti merta, aivan kuin Odessassa, kertoo kokenut matkailuopas Pekka Linnainen.

– Kaupungista ei tullut uraanikeskusta, vaan jalometallien jälleenkäsittely- ja tutkimuskeskus. Neuvostoliitto sai parempaa uraania Itä-Saksasta ja Tshekkoslovakiasta. Sillamäkeen saapui kuitenkin tuhansia hyvin koulutettuja neuvostokansalaisia, jatkaa Linnainen.

Tällä hetkellä Sillamäessä on noin 13 000 asukasta, ja varsinkin kesällä kaupungissa on paljon tapahtumia.

Kymmenkunta kunnostettua kartanoa

Viron matkailuviranomaiset ja paikalliset yrittäjät ovat remontoineet kymmenkunta kartanoa, jotka nyt tarjoavat majoitusta, ruokaa, käsitöitä, olutta ja paikallista viinaa. Viranomaiset ovat listanneet Itä-Virossa 69 kartanoa, mutta osa niistä tuhoutui sodassa, ja myös aika on tehnyt tehtävänsä.

Mäetaguse kartano sijaitsee sisämaassa, vain 10 minuutin ajomatkan päässä Peipsijärvestä. Kartano on upealla paikalla keskellä vehreää maalaismaisemaa. Kartanohotellissa on 24 huonetta, ja tiloissa on myös kylpylä sekä hyvin hoidettu ravintola. Täällä on valmistettu satoja vuosia perinteistä vodkaa.

Purtse kartano on kuin pieni linnoitus, ja sellainen se olikin 300 vuotta. Nyt paikallinen pariskunta on kunnostanut tilan ja tarjoaa ravintolassaan lähiruokaa. Kartanon johtaja Janner Eskor tuottaa myös kiinnostavaa käsityöolutta, jota kannattaa käydä maistamassa.

Palavankiven kotiseutu

Palavakivi on ollut Viron tärkein energianlähde. Tätä kiveä esiintyy Itä-Virossa lähellä maanpintaa, ja siksi sitä on ollut helppo hyödyntää. Tästä syystä alueelle syntyi aikoinaan Euroopan suurin kaivos. Kaivos suljettiin 1987.

Palavaakiveä jalostetaan edelleen, ja prosessissa syntyy valtavia määriä jätekiveä. Sitä kasataan suuriksi kukkuloiksi, jotka hallitsevat maisemaa. Keskellä palavankiven aluetta, Kiviölin pienen kaupungin liepeillä, on hyödynnetty tällaista jätekivikukkulaa. Nyt kaupungissa nousee monipuolinen seikkailukeskus, joka tarjoaa täydellisiä puuhapäiviä lapsiperheille.

  1 / 1552  


Asiaton sisältö



Narvan kaupungintalo. Tällä hetkellä kaupungissa asuu noin 53 000 ihmistä.

Hermannin linnan kellot, Narvajoki ja Ivangorodin linna.

Narvan linnoituksen bastionit rakennettiin osittain suomalaisvoimin.

Sillamäe rakennettiin Mustanmeren kesäkaupunkien tyyliin.

Mäetaguse kartano tarjoaa hotelli- ja kylpyläpalveluja keskellä idyllistä maalaismaisemaa.

Narva-Jõesuun rannalta voi nähdä Suomenlahden ehkä parhaat auringonlaskut.

Kaivosmiehet opastavat vierailijaa palavankiven kaivoksessa.