Uuden mantereen<br />
metropoli - TORONTO

Uuden mantereen
metropoli - TORONTO

3.2.2024 6.00

Tulosta PDF

Kosmopoliittinen Toronto on Pohjois-Amerikan parhaiten varjeltu salaisuus mitä tulee kaupunkikohteisiin. Se tarjoaa jokaiselle jotakin.

TEKSTI: IRINA ILMOKARI
KUVAT: TOURISM TORONTO

Huron-heimon intiaanit antoivat 400 vuotta sitten Torontolle sen nykyisen nimen, joka tarkoittaa kohtauspaikkaa. Valkoisten ja intiaanien ammoisesta kauppapaikasta on kehittynyt lähes kuuden miljoonan asukkaan metropoli.

Torontoon on tullut siirtolaisia eri puolilta maailmaa. Kaupunki on kansojen mosaiikki, ja sen monikulttuuriset kasvot tulevat esiin katukuvan värikkyydessä ja puheen sorinassa.

Toronto on Pohjois-Amerikan suurkaupungeista siistein ja turvallisin, joten matkailija voi kävellä huoletta keskikaupungilla ja nauttia kaupungin antimista. Matkailijaystävällisen kaupungin suuresta asukasmäärästä huolimatta esimerkiksi liikenne toimii hyvin; autoilijat ovat kohteliaita ja jalankulkijalle annetaan etusija. Kaupungin näkeekin parhaiten kävellen, ja metrolla pääsee helposti kohteesta toiseen.

Toronton monikulttuurinen syke koetaan eri kansallisuuksien kaupunginosissa. Danforth-katu pursuaa kreikkalaisen perinteen kauppoja ja ravintoloita. Jokakesäinen Taste of Danforth -katufestivaali tarjoaa elämyksellisiä hetkiä katukahviloissa ja yöklubeissa, joissa voi nauttia kreikkalaisista grillatuista ruuista kuten souvlakista, saganakista ja baklavasta.

Kiinalaisen kaupunginosan täyttävät värikkäät mainoskyltit, neonvalot, katukaupat ja pienet ravintolat. Punaiset lohikäärmepylväät elävöittävät katutunnelmaa. Chinatown keskittyy Dundas- ja Spadina-katujen kulmaan. Aidot matkamuistot on tuotu Kiinasta, Japanista, Thaimaasta ja Vietnamista. Tarjolla on myös Szechwan-, Hunan-, Mandarin- ja Cantonese-keittiöiden antimia.

Italialainen perinne on juurtunut Little Italyn alueelle, jonka pienet, perheomistuksessa olevat ravintolat, leipomot ja ruokakaupat tuovat tuulahduksen saapasmaasta. Isoäidin pastan jälkiruoaksi nautitaan espressoa, jonka sanotaan olevan toiseksi parasta Rooman jälkeen. La dolce vita herää eloon Corso Italia -festivaalin aikana, jolloin päivän teema on "syö, juo ja ole iloinen".

Bloor-Yorkville oli 1960-luvulla hippien suosima alue. Nyt sen ovat valloittaneet Tiffany, Gucci, Cartier, Chanel, Versace ja Prada, sekä parhaat kanadalaiset brändit kuten Holt Renfrew, Harry Rosen ja Roots. Luksuskauppojen, design-putiikkien, korkeatasoisten ravintoloiden ja gallerioiden värittämä alue on Hollywood-tähtien suosiossa, eikä ole harvinaista törmätä loistohotellin aulassa George Clooneyyn tai Whoopi Goldbergiin.

Taitavimmat drinkkien sekoittajat laittavat työhön sydämensä. Queen Street West -kadun BarChef valittiin maailman seitsemän innovatiivisimman baarin joukkoon Food&Wine-lehdessä. Sen baarimestari rakentaa drinkkejä molekyylivaahdoista, hyytelöistä ja savusta.

Myös Harbord Room ja Black Hoof ovat tunnettuja erikoisista cocktaileistaan. Baarikierroksen täydentää RitzCarlton-hotellin baarissa nautittu Blue Blazer -juoma, jota koristaa sininen tulenliekki.

Oluen ystävät nauttivat Toronton omien olutpanimojen tuotteita. Parhaimpiin kuuluu Front-kadun pubikellari C'est What, jossa tarjolla on 35 tynnyriolutta ja pilsneriä kaupungin pienpanimoista.

Toinen suosittu paikka on saman kadun Beerbistro, jossa nautitaan oluen kera hyvää ruokaa ja jälkiruoaksi oluella maustettua jäätelöä. CN-tornin kupeella on kaupungin suurin ja tunnetuin panimo Steam Whistle Brewing, jossa voi oluen maistelun lisäksi tehdä kiertokäynnin ja tutustua Toronton historiaan.

Amsterdam Brewing Company on erikoistunut vahvan talvioluen ja kevyen kesäoluen valmistukseen. West 50 Pourhouse & Grille -ravintolabaarissa taas valinnanvaraa tarjoaa yli sata oluthanaa.

Bar Volo Bloor ja Yonge -katujen kulmassa tarjoaa oluita eri puolilta maailmaa, ja sillä on myös oma, niin sanottu nanopanimo. Keittiössä valmistuu päivittäin kaksi tynnyriä olutta.

Suomalaisillakin on osansa Toronton elämyksissä. Kaupungin ylpeys ja huomattavin maamerkki on 553 metriä korkea tietoliikenne- ja näköalatorni, CN Tower. Vuonna 1976 valmistunut torni on Pohjois-Amerikan korkein vapaasti seisova rakennus, ja sen valaisemisessa on käytetty suomalaista tietotaitoa.

Torniin noustaan lasipohjaisilla hisseillä alle minuutissa. Kaksikerroksiselta näköalaterassilta avautuu hulppea panorama kaupunkiin ja Ontariojärven maisemiin. Jos näköalaterassin lasilattian päällä kävely ei ole tarpeeksi haastavaa, voivat rohkeimmat kävellä tornin reunalla tai nousta Skypodiin. Tornikäynnin kruunaa päivällinen pyörivässä ravintolassa.

Toinen suomalaisten meriitti löytyy jääkiekkofanien Hockey Hall of Fame -pyhätöstä. Jari Kurrin lisäksi myös muiden suomalaisten pelaajien ja valmentajien nimiä, kuvia ja pelipaitoja vilahtelee hallin näyteikkunoissa. Talossa on myös urheilumaailman juhlituimman palkinnon eli Stanley Cup -pokaalin koti. Pokaalia kohdellaan kuin rock-tähteä. Sillä on oma henkivartija, joka käsittelee sitä valkoisin hansikkain ja matkustaa mukana sinne, minne pokaalikin matkaa. Museossa on nähtävänä pokaalin identtinen versio, jonka vieressä voi kuvauttaa itsensä. Pelitaitoaan voi testata interaktiivisessa pelissä Wayne Gretzkyä vastaan.

Kolmas suomalaisten ylpeyden aihe on Toronton kaupungintalo, City Hall, jonka suunnitteli Viljo Revell vuonna 1965. Kurvikasta rakennusta oudoksuttiin, mutta nyt se on yksi kaupungin tunnusmerkeistä. Rakennuksen edessä Nathan Phillips -torilla kaupunkilaiset ottavat vastaan uudenvuoden ilotulituksineen.

Shoppailija suunnistaa Eaton Centreen, jossa käy viikoittain yli miljoona asiakasta. Ostoskeskus alkaa Yonge- ja Dundas -katujen kulmasta ja jatkuu kokonaisen korttelin. Asiakkaiden huomiosta kilpailee yli 300 kauppaa viidessä kerroksessa.

Jos nykyaika tuntuu tylsältä, Royal Ontario -museossa voi matkustaa ajassa taaksepäin 150 miljoonaa vuotta myöhäisjurakaudelle. Tulijaa tervehtii 15 tonnia painavan ja 27 metriä pitkän barosauruksen luuranko. Barosaurukset kuuluivat maailman suurimpiin dinosauruksiin.

Uuden sisäänkäynnin rakentaminen vuonna 2007 oli kiistelty nuorennusleikkaus edvardinaikaiseen rakennukseen. Teräksestä, lasista ja alumiinista rakennettu huippumoderni lisäys sai ulkonäkönsä mukaan nimen "Chrystal". Kävijä voi itse arvioida sen sopivuuden.

Toisenlaisen elämyksen tarjoaa kanadalainen arkkitehti Frank Gehryn suunnittelema Art Gallery of Ontario, jossa on esillä kanadalaisen taiteen lisäksi renessanssin ja barokin taidetta sekä brittiläisen Henry Mooren veistoksia. Viimeisin hankinta on barokkitaiteen suurmestari Rubensin maalaus Viattomien verilöyly, joka riippui tuntemattomana itävaltalaisen luostarin seinällä vuosikymmeniä ennen kuin löysi tiensä galleriaan.

Batan kenkämuseossa ihaillaan maailman kalleimpia mojari-tossuja. Kullalla ja timanteilla koristellut tohvelit ovat kuuluneet intialaiselle hallitsijalle. Maailman laajimmassa kenkämuseossa on esillä yli 10 000 kenkäparia eri aikakausilta ja kulttuureista. Ihailtavana ovat muun muassa prinsessa Dianan, Elton Johnin, Elvis Presleyn ja John Lennonin kengät.

Toronton viihde-elämä tarjoaa huippuluokan elämyksiä. Moderni Princess of Wales -teatteri esittää suuria blockbuster-tuotantoja, kuten Sound of Music, War Horse ja Les Miserables. Intiimi beaux-arts-teatteri Royal Alexandra oli pitkään Mamma Mia -shown esityspaikka.

Oopperaa ja balettia nautitaan äskettäin valmistuneessa Four Seasons Centre for Performing Arts -oopperatalossa. Skandinaavisen vaalea puu elävöittää sisätiloja modernissa lasipalatsissa kaupungintalon lähellä.

Avaruusalusta muistuttava Roy Thompson Hall on Toronton sinfoniaorkesterin konserttitalo, jossa muun muassa Jukka Pekka Saraste johti pitkään sinfoniaorkesteria. Hienon akustiikan ja saamansa suosion johdosta hän vierailee talossa edelleen. Haluttu vieras on myös viulisti Pekka Kuusisto.

Kaupunki elvytti jo 1970-luvun alkupuolella vanhan ränsistyneen satama-alueensa ja nyt Harbourfront toimii ajanviete- ja viihdepaikkana. Siellä sijaitsee useita taidegallerioita ja ulkoilmateattereita, uimarantoja, kävelykatuja, putiikkeja ja ravintoloita. Alueelta voi lähteä risteilylle tai piipahtaa Queen's Quay Terminaalissa, jossa on ainutlaatuinen eskimotaiteen museo.

Pesä- ja jalkapallosta kiinnostuneet kiiruhtavat Rogers Centre -keskukseen. Moneen tarkoitukseen rakennetussa urheilukompleksissa on avautuva katto ja 70 000 istumapaikkaa. Stadion on Toronto Blue Jays - ja Toronto Argonauts -joukkueitten kotikenttä.

Air Canada Centre on palkittu urheilu- ja konserttipaikka kaupungin keskustassa. Se on myös Toronto Maple Leafs ja Toronto Raptors -koripallojoukkueitten kotikenttä.

Jääkiekon ystävät katselevat NHL-pelejä joko kentällä, Maple Leaf -torin jättimäiseltä screeniltä tai Real Sports -baarigrillin televisioista.

Puolentoista tunnin ajomatkan päässä Torontosta pauhaavat legendaariset Niagaran putoukset. Putousten alle rakennetuissa tunneleissa voi tehdä Maid of the Mist -venematkan. Jättimäiseltä valkokankaalta nähdään dokumentti putousten historiasta ja henkeäsalpaavista laskuyrityksistä. Lapsiperheille on viihdykkeenä muun muassa 3D- ja 4D -elokuvia. Aikuiset voivat rentoutua golfin parissa tai koettaa onneaan kasinoissa.

Käynti idyllisessä Ontarion ensimmäisessä pääkaupungissa Niagara-on-the-Lakessa on aikamatka 1700-luvulle. Vuosittaisilla Shaw-festivaaleilla esitetään englantilaisen näytelmäkirjailija Bernard Shawn teoksia.

Niagaran niemimaa on kuuluisa myös yli 50 viinitarhastaan, joiden ravintoloissa nautitaan alueen viinien lisäksi paikallisia herkkuja. Tunnetuimmat ovat Inniskillin, Jackson-Triggs ja Reif Estate Winery, jotka ovat voittaneet lukuisia palkintoja kansainvälisissä kilpailuissa. Alue on tunnettu myös erinomaisesta Icewine-jääviinistä, joka tehdään jäätyneistä, yöpakkasella käsin kerätyistä rypäleistä.

McMichael Canadian Art Collection -näyttelyssä Kleinbergin pikkukylässä on esillä kuuluisan kanadalaisen Group of Seven -taiteilijaryhmän maalauksia sekä intiaanien ja eskimoiden taidetta. Euroopan impressionismista vaikutteita saanut ryhmä erikoistui Pohjois-Ontarion luonnon ja maiseman maalaamiseen.

Lapsiperheiden suosikki on Toronton pohjoispuolella sijaitseva Kanadan suurin huvipuisto Canada's Wonderland. Teema-alueita on kaiken ikäisille, ja lukuisat vuoristoradat, vesiliukumäet, tekovuoret, keskiaikaiset linnat, 3D-elokuvat ja karusellit pitävät lapset aktiivisina aamusta iltaan.

St. Jacobs-kylä puolestaan tunnetaan mennoniitti-yhteisöstään, joka on säilyttänyt yksinkertaisen ja uskonnollisen elämäntyylinsä jo yli 300 vuoden ajan. Mennoniitit eivät käytä moderneja työkaluja eivätkä sähköä. Matkansa he taittavat mustilla hevoskärryillä.

National Geographic -lehti on takavuosina valinnut kesälomakohteiden ykköseksi parin tunnin ajomatkan päässä Torontosta sijaitsevan Muskokan. Kesämökkialueen maisemat muistuttavat koivuineen, tuulentuivertamine mäntyineen ja graniittikallioineen suomalaista järvimaisemaa. Monet Hollywoodin kuuluisuudet, kuten Goldie Hawn, Kate Hudson, Tom Hanks ja Martin Short, ovat löytäneet paikan, ja heihin voi törmätä esimerkiksi Windermere House -hotellin Rosseau-grillissä.

Idyllinen viktorianaikainen Stratfordin pikkukaupunki on kuuluisa Shakespeare-festivaaleistaan. Näytelmiä esitetään vuosittain kaupungin neljässä teatterissa ja kävijä voi nauttia Suklaatiestä, jonka varrella 21 kauppaa houkuttelee kulkijoita kaikilla mahdollisilla suklaasta valmistetuilla herkuilla.


FAKTAT TORONTO

Sijainti: Kanadan Ontariossa
Pinta-ala: 630 km²
Asukasluku: 2,6 miljoonaa, Suur-Torontossa 5,6 miljoonaa. Kanadan suurin kaupunki.
Kieli: englanti (vir.), muita kieliä mm. ranska, punjabi, italia, espanja, saksa
Valuutta: Kanadan dollari (CAD), 1 euro = 1,54 CAD
Aikaero Suomeen: -6 tuntia

  169 / 1549  


Asiaton sisältö



Bollywood-tanssijat tuovat etnisen tuulahduksen Intiasta.
Taste of Danforth -katufestivaali tarjoaa kreikkalaisia herkkuja.
Gooderham-whiskytehtaan vanha pääkonttori - vanhaa ja uutta rinnakkain.
Runsas tarjonta houkuttelee oluen ystäviä maistelemaan Toronton omia oluita.
Toronton uusi oopperatalo on lasipalatsi kaupungintalon lähellä.
Harbourfront-festivaali esittelee luovaa taidetta.
 Hockey Hall of Fame -pyhätössä on muun muassa Stanley Cup -pokaalin koti.
Dundas-aukion vilkas iltaelämä houkuttelee matkailijoita viihtymään.
Eaton Centren kauppakeskuksessa on 300 myymälää viidessä kerroksessa.
Air Canada Centre on näyttävä urheilu- ja konserttipaikka.
Royal Ontario -museon uusi sisäänkäynti, Chrystal, on nuorennusleikkaus edvardinaikaiseen rakennukseen.
Niagaran putoukset.
Niagaran niemimaa on kuuluisa myös yli 50 viinitarhastaan.