Monte Baldon huiput kohoavat yli kahden kilometrin korkeuteen. Alapuolella siintää Gardajärvi ja Limonen pikkukylä.
Monte Baldon huiput kohoavat yli kahden kilometrin korkeuteen. Alapuolella siintää Gardajärvi ja Limonen pikkukylä.

Vuorten, järvien ja kaupunkien
POHJOIS-ITALIA

13.4.2024 12.00

Tulosta PDF

Lumihuippuiset vuoret, sadunomaiset järvet, pittoreskit pikkukylät, monipuoliset aktiviteetit ja edulliset ostosmahdollisuudet ovat automatkan päässä. Pohjois-Italia on täynnä mahdollisuuksia matkailijalle, joka haluaa kokea paljon lyhyessä ajassa.

Teksti ja kuvat: HENNA KAARAKAINEN

Pohjois-Italia sijoittuu Ranskan, Sveitsin, Itävallan ja Slovenian väliin Välimeren rannalle. Ilmasto on lauhkea ympäri vuoden ja otollinen lomailuaika kestää varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Suurimmat turistimassat voi välttää syys-lokakuussa, joka on vielä mainiota loma-aikaa.
Suurten lentoyhtiöiden lisäksi halpalentoyhtiöt lentävät useampaankin Pohjois-Italian kaupunkiin. Parin tunnin lennolla hieman ahtaammassa ja vähemmillä mukavuuksilla varustetussa koneessa voi lomakohteeseen päästä jopa muutamalla kympillä. Hyvä lentokohde on esimerkiksi Bergamo. Kaupunki sijaitsee keskellä Pohjois-Italiaa, joten kulkeminen eri puolille maata on helppoa esimerkiksi vuokra-autolla, jonka voi sopia noudettavaksi suoraan lentokentältä.

Bergamosta noin sadan kilometrin päässä idässä sijaitsee Italian suurin järvi, Garda. Kirkasvetisen järven reunoja kiertelevien teiden varrelta löytyy toinen toistaan idyllisempiä pikkukyliä. Pinjojen ja palmujen lomassa rakennukset loistavat iloisissa pastellisävyissä. Erityisen kauniin alueesta tekevät taustalla siintävät lumihuippuiset vuoret.
Tunnelma on sadunomainen myös pimeän laskeuduttua. Mustalta yötaivaalta loistavat tähdet ja kuu piirtyvät järven pintaan ja pienet italialaiskylät tuikkivat kutsuvina valopisteinä järven rannoilla ja vuoren rinteillä.
Kauniiden näkymien lisäksi alue tarjoaa monipuolisesti aktiviteetteja. Samana päivänä onnistuvat loikoilu kuumalla rantahiekalla turkoosin veden ääressä ja vaeltaminen raikkaassa vuoristoilmassa. Upeimmat vaellusmaisemat tarjoaa reilun kahden kilometrin korkeuteen kohoava Monte Baldo. Vuoren huipulle pääsee hissillä tai kävelyreittejä myöten patikoimalla tai pyöräilemällä. Alhaalla Gardajärvellä voi rentoutua kalastuksen, ratsastuksen tai surffauksen parissa.

Pikkukylien ja turkoosin
veden ystävien kannattaa
tutustua myös Bergamon
luoteispuolella sijaitsevaan
Comojärveen.

Comon rannat ovat hieman Gardajärven rantoja hienostuneemmat, eivätkä matkailijamassat ole vielä löytäneet järveä siinä määrin kuin Gardan. Idyllisissä pikkukylissä on runsaasti ylellisiä villoja, joiden hintataso saattaa etenkin kesäaikaan olla korkea.
Comon kuvankauniit maisemat ja ylelliset huvilat ovat houkutelleet myös elokuva- ja muotimaailmasta tunnettuja henkilöitä. George Clooney osti muutama vuosi sitten alueelta kesäasunnon, jolla hänen huhutaan viettävän paljon aikaa. Komistuksen voi bongata ongelta privaattilaituriltaan - mitä varsinkaan naismatkustajat eivät varmasti pane pahakseen.
Huippumalli Cindy Crawford kävi katsastamassa Comon asuntovalikoimaa peräti kahdella helikopterilla. Toisella kulki malli, toisella mallin tavarat. Tarina ei kerro, päätyikö kaunotar ostamaan huvilan. Como-järven näyttävissä maisemissa on filmattu myös muun muassa kohtauksia Bond-elokuvaan Casino Royale.

Pohjoisessa maisemat muuttuvat vuoristoisemmiksi ja paikannimissä vilisee saksa, sillä lähestytään Itävallan rajaa. Muutaman kymmenen kilometrin päässä rajasta saavutaan vuorten välissä sijaitsevaan Bolzanon alppikaupunkiin. Bolzano tunnetaan parhaiten Ötzi-nimisestä miehestä. Yli 5000 vuotta sitten läheisillä Alppien rinteillä kuollut mies löytyi maailman mittakaavassa poikkeuksellisen hyvin säilyneenä.

Ötztalin alueen mukaan nimetty mies on nähtävillä Etelä-Tirolin arkeologisessa museossa Bolzanossa. Ötzin kehosta erottuvat selvästi muun muassa tatuoinnit. Muumioituneen miehen lisäksi nähtävillä on uskomattoman hyvin säilynyt varustus. Harva viisituhatvuotinen karhuntaljahattu on säilynyt niin edustavana, että sen voisi sekoittaa isoisän perintönä antamaan turkispäähineeseen.

Mikäli aika riittää, kannattaa yksi lomapäivä käyttää hitaiden vuoristoteiden ajelemiseen. Esimerkiksi Bolzanosta pohjoiseen ja länteen kulkevien serpentiiniteiden maisemat ovat päätähuimaavat. Lumiseen aikaan kannattaa matkaan varata auto, jossa on kunnon nastarenkaat.
Monet pienemmät vuoristotiet suljetaan keskitalveksi runsaan lumen vuoksi, mutta keväästä myöhäiseen syksyyn jylhät vuoristomaisemat ovat lyhyen, joskin hitaan automatkan päässä. Ruska-aikaan jyrkät, metsäiset vuorenrinteet ovat erityisen valokuvauksellisia.

Bolzanon kaakkoispuolella sijaitsee myös pieni, suorastaan epäluonnollisen turkoosinvärinen Karersee-järvi. Lammen kokoinen vesistö sijaitsee keskellä vuorten reunustamaa metsää. Varsinkin iltaisin näky on satumainen, kun hiljaisen metsälammen turkoosi pinta kerää ylleen usvaa ja kuu nousee viimeisten auringonsäteiden punertamien vuorenhuippujen takaa.

Adrianmeren rannalla
itäisessä Pohjois-Italiassa
sijaitsee historiallinen
kauppakaupunki
Venetsia.


Toiset näkevät Venetsian runoilijoiden ylistämänä romantiikan tyyssijana, toiset taas kokevat sen likaisena ja kuolemaa hohkaavana muinaismuistona. Useimmat kävijät ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kaupunki on koettava ainakin kerran elämässä.
Hiljalleen mereen vajoavassa Venetsiassa teiden virkaa toimittavat kuuluisat kanaalit, joissa liikennöidään gondoleilla. Vetisyydestään huolimatta kaupungissa on helppo liikkua. Bussien virkaa toimittavat isot veneet, jotka kulkevat lyhyin väliajoin vakioreiteillä suurimpia kanaaleja pitkin. Julkisen liikenteen rajattomaan käyttöön oikeuttavan kausilipun ostaminen on oikeastaan välttämätöntä, sillä kaupunginosien välillä ei kävellen pysty sujuvasti liikkumaan.

Tunnettujen nähtävyyksien,
kuten Pyhän Markuksen torin
tai Rialton sillan löytäminen
on vaivatonta, sillä kaupunki
on melko pieni.


Helpoimmin nähtävyydet löytyvät matkailijavirtoja seuraamalla.
Venetsia on Pohjois-Italian kohteista kalleimpia. Tyydyttävänkin majoituksen hinta on Italian hintatasoon verrattuna korkea, suorastaan ylihinnoiteltu. Myös ravintolat veloittavat runsaasti ruoista ja usein erikseen myös palveluistaan, mikä unohdetaan usein mainita kunnes asiakas saa laskun käteensä. Mikäli lompakko ei pullistele rahaa, ei Venetsiassa kannatakaan viipyä yhtä yötä pidempään.

Ostosmatkailijalle löytyy Pohjois-Italiasta runsaasti vaihtoehtoja. Suurista kaupungeista Milano ja Bergamo esimerkiksi tarjoavat intohimoisille shoppailijoille viimeisintä muotia. Bergamon ulkopuolella lentokentän tuntumassa sijaitsee Italian suurin ostoskeskus Orio Commercial Center. Parikymmentä kilometriä länteen Ospitalettossa puolestaan sijaitsee Franciacorta Outlet Village. Viimeksi mainitusta löytyy useiden tunnettujen merkkien tehtaanmyymälöitä, joista esimerkiksi Niken, Tommy Hilfigerin, Bormioli Roccon ja Berettan normaalisti varsin kalliita tuotteita voi löytää edulliseen hintaan.
Läntisessä Pohjois-Italiassa liikkuva voi yhdistää matkaan shoppailupäivän Luganossa. Pieni, mutta vilkas sveitsiläiskaupunki sijaitsee rajan tuntumassa. Luganossa kannattaa maistaa herkullista sveitsiläistä suklaata. Sveitsin puolelle matkustettaessa kannattaa muistaa, että euroilla voi ostaa, mutta vaihtorahat annetaan lähes poikkeuksetta Sveitsin frangeina.

Pohjois-Italian suurten
kaupunkien hintataso
on Suomen tasoa
ja joskus hieman
edullisempikin.


Ruoka on herkullista, vaikkakin suomalaisiin ylitäytettyihin pitsoihin tottunut saattaa hämmentyä italialaisten harvatäytteisistä versioista. Italialainen jäätelö sen sijaan yllättää maukkaudellaan. Tarjolla on monia suomalaiselle uusia makuvaihtoehtoja. Miltä kuulostaisi esimerkiksi viskijäätelö?


Pohjois-Italia FAKTAT

Bergamo: Sijaitsee keskellä Pohjois-Italiaa. Orio al Serion lentoasema eli yksi kolmesta Milanon lähistön kansainvälisestä kentästä sijaitsee kaupungissa.
Milano: Maailman muodin keskus sekä Alfa Romeon ja La Scala -oopperan kotikaupunki.
Venetsia: Rakennettu Venetsian laguunin 118 saarelle, joita yhdistää 354 siltaa. Suurin kanaali on Pyhän Markuksen torille johtava Canal Grande, jonka ylittää kuuluisa Rialton silta.
Bolzano: Kaupunkia ympäröivällä Etelä-Tirolin alueella enemmistökieli on saksa. Arkeologisessa museossa esillä 5000 vuoden ikäinen Ötzi-muumio.
Lugano: Sijaitsee Sveitsin puolella Italian rajan tuntumassa. Ensimmäisten Eurovision-laulukilpailujen pitopaikka 1956. Pääkieli italia.
Gardajärvi: Venetsian ja Milanon puolivälissä sijaitseva Italian suurin järvi. Lähimmät kaupungit Trento ja Verona.
Comojärvi: Euroopan syvimpiä järviä, syvyys suurimmillaan yli 400 metriä. Kuuluisa ylellisistä palatseistaan ja huviloistaan.

  28 / 1553  


Asiaton sisältö



Bergamon Vanhakaupunki on rakennettu vuoren rinteelle.
Yöllisiä tunnelmia Comojärven rannalla Bellagion pikkukylässä.
Lapin ruska on kaunis, mutta niin on myös Italian.
Pohjois-Italian pohjoisosan maisemia hallitsevat Alpit.
Ihmiset hakeutuvat suojaan sateelta Pyhän Markuksen torilla Venetsiassa.
Gardajärven rannalla sijaitsevan pikkukylän elämää.