ÄLÄ OSTA AINA NETISTÄ:<br />
petosten määrä kasvussa

ÄLÄ OSTA AINA NETISTÄ:
petosten määrä kasvussa

19.12.2016 0.00

Tulosta PDF

Suomalainen poliisi on hämmästynyt. Kuinka suuria summia ihmiset ovat nettikaupassa valmiita siirtämään tuntemattomien kauppiaiden tileille tuotteita näkemättä? Tämä on kuitenkin arkipäivää.


Vastaavia tapauksia ilmoitetaan poliisille miltei päivittäin ja netissä tapahtuva petosrikollisuus on ehdottomasti eniten kasvava rikostyyppi.

- Ilmeisesti myös petostelijat osaavat nykyään hyödyntää kausivaihtelua, ja nyt vaikuttaa siltä, että vastaavia ilmoituksia alkaa tulla veneistä, kun ihmiset kuvittelevat syksyä vasten saavansa poikkeuksellisen edullisia veneitä, rikoskomisario Janne Koskela kertoo.

Kaikille jutuille on yleensä yhteistä se, että tuotteiden hinnat ovat olleet merkittävästi edullisempia, kuin vastaavista tavaroista normaalisti pyydetään jälkimarkkinoilla. Lisäksi tuotteista on vielä saanut tingittyäkin.

- Mekin olemme sen useita kertoja ääneen sanoneet, mutta sanotaan nyt vielä kerran, että jos joku vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se harvoin on totta, Koskela muistuttaa.

Lisäksi petosmielessä liikkeellä oleville kauppiaille on tyypillistä se, että kaupat pitäisi saada lyötyä lukkoon miltei saman tien. Myyjällä saattaa olla jokin keksitty syy, kuten avioero tai matkalle lähtö tai muu, joka lyhentää ostajaehdokkaan harkinta-aikaa. Lisäksi myyjillä on yleensä jokin syy, miksi myytävää tuotetta ei juuri sillä hetkellä ole mahdollista tulla katsomaan. Todellinen syy on tietenkin se, ettei koko tuotetta ole olemassa.

- Nämä petolliset myyjät yrittävät onkia tietoonsa ostajan pankin, ja heillä saattaa olla käytössään tilejä useissa pankeissa niin, että kun ostaja on maksanut summan tilille, se on välittömästi myyjän käytettävissä.

-Netissä on valtava määrä rehellisellä mielellä olevia kauppiaita, mutta valitettavasti koko ajan lisääntyvä määrä myös heitä, jotka ovat siellä petosmielellä. Kalliista tuotteesta kaupat kannattaa hieroa kaupan päällä, mutta jos niin ei pääse tekemään, petollisilta kauppiailta voi pyrkiä suojautumaan esimerkiksi niin, että hyödyntää palveluita, joissa myyjille annetaan palautetta aiemmista kaupoista ja tuotteen toimittamisesta, sanoo rikoskomisario Janne Koskela.

Esimerkiksi Lapin poliisilaitokselta on siirtynyt syyteharkintaan rikossarja, jossa poliisi on selvittänyt 35 loppuvuoden 2015 ja alkuvuoden 2016 aikana tapahtunutta nettipetosta. Miltei kaikissa tapauksissa myyjä on väittänyt myyvänsä työkaluja, kuten akkuporakoneita, joiden hinta on ollut joitakin satoja euroja.

Ostajat ovat maksaneet tuotteet myyjän tilille näkemättä tuotteita ja jääneet odottamaan postipakettia, jota ei koskaan ole tullut. Myyjä ei myöskään ole vastannut yhteydenottoihin sen jälkeen, kun on saanut rahat.

Rikoskokonaisuudesta epäillään torniolaista pariskuntaa, joista mies on ollut teoissa aktiivisempi. Rikoshyöty on tapauksissa ollut yhteensä liki 10 000 euroa.

- Näissä tapauksissa myyjät ovat antaneet itsestään hyvin ammattitaitoisen kuvan, eli he ovat olleet perehtyneitä tuotteisiin ja antaneet niistä tarvittaessa lisätietoja, kertoo rikoskomisario Janne Koskela Tornion poliisista.

Kemissä on loppusuoralla toinen rikoskokonaisuus, jossa teot ovat myös tapahtuneet internetissä. Kemin tapauksessa tutkinnassa on noin 30 tekoa, joissa kaupan kohteena ovat olleet traktorit. Epäillyt törkeät petokset ovat tapahtuneet kevään ja kesän aikana. Kaupan olleiden, kuvitteellisten traktoreiden arvo on ollut yhteensä jopa kymmeniä tuhansia euroja ja tapauksia tutkitaan petoksina, törkeinä petoksina ja rahanpesuna.

Myös Kemin tapauksissa tekotapa on ollut se, että rahat on pitänyt ennen traktorin näkemistä maksaa myyjän tilille. Maksun jälkeen myyjä on hävinnyt, eikä häneen ole saanut enää yhteyttä. Traktorikokonaisuudessa epäiltyjä on 10 eri henkilöä.

  316 / 537  


Keskustele tästä Asiaton sisältö