Aurinkomatkat tarjosi messuilla trooppisia makuja.
 
Aurinkomatkat tarjosi messuilla trooppisia makuja.

Matkailuvosi alkoi Matkamessuilla iloisesti

18.1.2018 17.22

Tulosta PDF

Matkailuvuosi sai virallisen lähtölaukauksen, kun 30. matkamessut avattiin Helsingin messukeskuksessa. Tähän Pohjoismaiden suurimpaan vuotuiseen matkailutapahtumaan osallistuu yli 900 näytteilleasettajaa 83:sta eri maasta. Messuille arvioidaan osallistuvan yli 70 000 ihmistä.


Tänä vuonna mukana ovat ensimmäistä kertaa Ghana, Ruanda ja Arabiemiraattien Ras as Khaimah.

– Elämme erittäin myönteistä aikaa. Vuonna 2017 matkailu ulkomailta kasvoi Suomessa peräti 15 prosenttia, Ruotsissa luku oli 5 prosenttia plussaa. Kasvu tulee ennen kaikkea Aasiasta, mutta myös matkailu Venäjältä kasvoi 20 prosenttia verrattuna vuoteen 2016, sanoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen avajaisissa.

Ministerin mukaan on vielä kolme seikkaa, joista matkailusektori voi saada lisää puhtia: uskallus kehittää luksusmatkailua, Järvi-Suomen tekeminen tunnetuksi ja saaristomatkailun kehittäminen.
Käytännössä puoli maailmaa kokoontuu messuilla saman katon alle. Suomalaisille suosituimmat kohteet ovat edelleen Kanariansaaret, Kreikka ja Thaimaa. Kaupunkilomien suosio on kuitenkin kovassa nousussa.

Gran Canarian Pohjoismaiden edustaja Juan Fernando Suárez kertoi, että saaren viranomaiset tekevät työtä kehittääkseen gastronomiatarjontaa, joka kiinnostaa erityisesti talvituristeja. Myös Finnair on lisännyt lentovuoroja, ja lentää saarelle nyt seitsemän kertaa viikossa. Aikaisemmin lentoja oli viikossa viisi. Norwegian puolestaan on ilmoittanut, että se lentää Gran Canarialle myös koko kesän, sanoi Suárez Matka24.com-sivustolle.

Matkailutoimittajien Kilta jakoi messuilla matkailuvuoden merkittävien tekijöiden palkinnot. Vuoden 2017 matkailuhenkilö-palkinto meni hotelli Punkaharjun johtaja Saimi Hoyerille.
– Totta kai kansallismaiseman pitäminen hyvässä mallissa on vaatinut paljon työtä. Mutta tämä ei olisi mahdollista, jos koko meidän hotellihenkilökunta ei olisi projektissa mukana, sanoi Hoyer kiitospuheessaan.

Tunnustuspalkinto meni myös Lappiin, kun Sodankyllän elokuvajuhlat valittiin vuoden tapahtumaksi.

Teksti ja kuvat Adrián Soto
  578 / 853  


Asiaton sisältö



Gran Canarian Pohjoismaiden edustaja Juan Fernando Suárez kertoi, että gastronomia on nyt Kanariallakin in.
Liettua tarjoaa messuilla kulttuurimatkoja.
Finnlines lahjoitti 50 000 euroa Suomen Lasten Syöpäsäätiölle.
Hotellinjohtaja Saimi Hoyer sai vuoden 2017 matkailuhenkilö-palkinnon.
 
Japani tarjoaa 3G-elämyksiä.