PALKINTO - Uusiutuva Vierumäki<br />
viime vuoden huippukohde

PALKINTO - Uusiutuva Vierumäki
viime vuoden huippukohde

5.5.2023 21.13

Tulosta PDF

Suomen Urheiluopisto Vierumäellä on valittu Suomen matkailun vuoden 2020 huippukohteeksi. Suomen Matkailijayhdistys ry (SMY) perustelee valintaa "valtavan murroksen taitavalla haltuun ottamisella".

Huippukohteen valintakriteerinä on se, että kohde luo uutta ja toimii esimerkkinä myös muille matkailualan toimijoille ja yrityksille. Vierumäen uuden strategian mukainen kokonaisvaltainen uudistustyö on pistetty liikkeelle vauhdilla ja näkyviä tuloksia on jo saatu aikaan. Remontoidut tilat mm. Urheiluhallissa sekä Vierumäki-hallissa ovat valmiina vastaanottamaan hiihtolomalaiset helmikuun lopulla.

Alueen pääomistajaksi tullut Keele Oy/St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen teki päätökset jopa 20 miljoonan euron investoinneista ja uudistustyöt aloitettiin välittömästi. Kaikkiaan kokonaisuuden haltuunotto vaatii reilusti yli 30 miljoonaan euroon kasvavaa pääomittamista tai lainoittamista.

Vierumäen legendaarisen Urheiluhallin remontti on jo saatu valmiiksi. Hallin vanhaan auditorioon on remontoitu entistä laajemmat, ajanmukaiset tilat testausasemalle. Urheiluhalliin rakennettiin myös täysin uudet, huippuluokan oheisharjoitteluolosuhteet. Entisen testausaseman tilalle on puolestaan rakennettu opetustiloja ja kirjasto. Vierumäki-hallin tenniskenttien uudistus valmistuu hiihtolomakautta ajatellen sopivasti viikolle 8.

Ilkka-rakennukseen peruskorjataan heinäkuussa avautuvaa hotellia, jonka huoneet tulevat myyntiin helmikuun lopulla. Uuteen Hotelli Fennadaan sijoittuu yli sata tyylikästä huonetta, joista 20 on superior-huoneita, yli 10 junior-sviittiä ja yksi 100 neliön sviitti saunallisine ja poreammeellisine parvekkeineen. Majoitustilan lisäksi rakennukseen tulee kokous- ja kongressitilat sekä uusi moderni vastaanottotila, jonka rakentaminen on jo käynnistetty. Noin 1500 neliön suuruinen ravintolamaailma valmistuu hotellin kylkeen ensi syksyksi. Meneillään on myös jäähallin remontti sekä Pihkalan majoitus- ja kokoustilojen uudistuksen suunnittelu.

”Tällaisena aikana todella vahva matkailun eteen tehty panostus herättää suurta kunnioitusta laajemminkin. Vierumäki on ollut Päijät-Hämeen matkailun veturi ja nyt valmistuneen strategian tiukka toteuttaminen on todella hieno asia. Veturi on matkalla takaisin huipulle”, sanoo SMY:n puheenjohtaja Marja Tiittanen.

”Olemme kiitollisia kunniasta ja otettuja erityisesti siitä, että uusi strategiamme on saanut huomiota. Me uskomme, että nyt on oikea aika panostaa, jotta olemme valmiina, kun pitkään jatkunut poikkeuksellinen markkinatilanne matkailussa normalisoituu. Vierumäen juuret ovat koulutuksessa, urheilussa ja liikunnassa. Niiden päälle on hyvä rakentaa tulevaisuuden matkailupalveluita ja yhdistää niihin Vierumäen upea ja ainutlaatuinen luonto sekä vahvat perinteet. Se on reseptimme matkalla takaisin huipulle”, kommentoi Vierumäki-yhtiöiden toimitusjohtaja Peter Gabrielsson.

SMY:n aiempia valintoja Kotimaan matkailun huippukohteiksi ovat mm. Mäntyharjun Taidekeskus Salmela (2010), Mäntän Serlachius-museo (2015), Punkaharjun Valtionhotelli (2017) ja Ranuan eläinpuisto (2018). Valinta tehdään SMY ry:n jäsenyhdistysten esitysten pohjalta.

Esityksen vuoden 2020 huippukohteesta SMY:lle teki Itä-Hämeen Matkailuyhdistys (IHMY).

  184 / 851  


Asiaton sisältö