Kyhmyjoutsenten pesä sijaitsee kävelytien reunalla lähellä vesirajaa.
Kyhmyjoutsenten pesä sijaitsee kävelytien reunalla lähellä vesirajaa.

PELOTON JOUTSENPARI PESII VILKKAAN KÄVELYREITIN VARRELLA HELSINGISSÄ

13.5.2015 12.53

Tulosta PDF

Roihuvuori, Helsinki. Merenrannassa Itä-Helsingissä on jo muutaman viikon hautonut muniaan kyhmyjoutsenpariskunta. Kookas pesä on rakennettu aivan vilkkaan kävelyreitin viereen Roihuvuoren ja Tammisalon rajamailla.

Linnut eivät tunnu olevan moksiskaan kaiken aikaa ohi kulkevista ihmisistä. Vaikka lapsiperheetkin pysähtyvät välillä seuraamaan lintujen elämää muutaman metrin päästä, ei emo edes nosta selkämyksellään pitkällään lepäävää päätään.

Paikalliset asukkaat sen sijaan ovat käyneet vilkasta keskustelua erityisesti lintujen syöttämisestä puolesta ja vastaan. Helsingin Sanomien mukaan Birdlife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi neuvoo, ettei joutsenia kannata syöttää. ”Joutsenet kyllä saavat tarvitsemansa ravinnon luonnosta”, hän on todennut. Asiantuntijan ohje onkin, ettei siemenet tai leipä ja pulla sovi joutsenten ruokavalioon kovinkaan hyvin.

TEKSTI JA KUVAT: Raimo Granberg
  835 / 850  


Asiaton sisältö



Joutsen on tehnyt muhkean pesän, joka kestää pienen kevättulvankin.