Timo Vuori, Kuva Pasi Murto
Timo Vuori, Kuva Pasi Murto

Keskuskauppakamari: Suomen vienti
kasvaa vauhdilla: maaliskuu + 11 %

9.6.2021 0.00

Tulosta PDF

Suomen vienti jatkaa vilkastumistaan. Kauppakamarin vientiasiakirjojen kysyntä on kasvanut Suomessa peräti 11 prosenttia, käy ilmi uunituoreista vientiasiakirjatilastoista vuoden 2021 maaliskuulta. Arvio tukee myös tullin eilen julkaisemia tilastoja, joiden mukaan tavaraviennin arvo nousi helmikuussa 8 prosenttia.


”Suomen vienti on kovassa kasvussa koronapandemian helpottaessa maailmalla. Se voi kuitenkin vielä kärsiä, jos Suomi ei saa ripeästi kuntoon uskottavaa exit-suunnitelmaansa”, pelkää Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.

Vientiyritykset odottavat nyt tehokasta rokottamista ja testaamista rajoilla sekä uskottavaa rokotetodistusta, jotta ulkomaankaupan kannalta elintärkeä lento- ja laivaliikenne saadaan toimimaan. Vientiyritysten edustajien on päästävä paikan päälle tekemään uusia kauppoja elvytyspakettien piristämiltä markkinoilta, kuten kilpailijamaidenkin yritykset tekevät.

Jopa 11 prosentin kasvulla vienti
nousee koronakuopasta vauhdilla


Kauppakamarin vientiasiakirjatilastojen mukaan vienti on laskenut viime vuoden viimeisellä neljänneksellä peräti 7 prosenttia. Käänne ei ollut nähtävissä vielä vuoden 2021 tammikuussa, sillä vientiasiakirjojen kysyntä oli silloin 18 prosenttia jäljessä edellisvuodesta. Maaliskuussa 2021 kolmansien maiden viennissä tarvittavien alkuperätodistusten kysyntä oli jo 11 prosentin kasvussa.
Tullin eilisten tilastojen mukaan Suomen tavaraviennin arvo kasvoi helmikuussa jo 8 prosenttia ja vienti EU-maihin jopa 10,6 prosenttia. Viime vuoden osalta viennin arvon pudotus oli 12 prosenttia. Kauppakamarin tilastot vahvistavat viennin vahvan kasvun jatkumisen myös maaliskuussa.

Vuoren mukaan vienti Kiinaan on jatkanut vahvaa kasvua myös maaliskuussa. Kauppakamarien alkuperätodistusten kysyntä kasvoi peräti 70 prosenttia helmikuuhun verrattuna.

”Kiina saa nyt jopa kohtuutonta etumatkaa maansa talouden toipumisessa, kun Eurooppa ja Yhdysvallat painivat vielä tovin koronarajoitusten kanssa,” sanoo Vuori.

Vuori uskoo tehokkaan rokottamisen ja massiivisen elvytyksen piristävän vauhdilla Atlantin markkinoita molemmin puolin. Ulkomaankauppaa jarruttavat akuutit logistiikkahaasteet ja konttipula ratkeavat kyllä lähikuukausina markkinoiden normalisoituessa.
Suomen pääseminen takaisin maailmantalouden kasvuun sekä pärjääminen markkinoiden kiristyvässä kilpailussa on lopulta meidän omissa käsissämme, muistuttaa Vuori.

”Menestys rakennetaan aina kotimaassa. Lyhyellä aikavälillä se vaatii fiksua tiekarttaa ulos koronasta ja pitkällä aikavälillä määrätietoisia toimia yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi”, sanoo Vuori.

  133 / 638  


Keskustele tästä Asiaton sisältö