Rovaniemeltä aloite maailman<br />
tonttulakkipäivästä 1.12.

Rovaniemeltä aloite maailman
tonttulakkipäivästä 1.12.

1.12.2016 0.00

Tulosta PDF

Mikä se on? Täysin iloisen ja hyvänmielen päivä, jolloin jokaisen olisi toivottavaa pitää joululakkia yhden päivän ajan ja tehdä ainakin yksi hyvä teko lähimmäisille tai tuntemattomalle, voi myös osallistua johonkin hyväntekeväisyyteen ja / tai auttaa vähävaraisten joulua lahjoituksin.


Mistä idea?
Ajatus lähti hyvin pienestä Facebook päivityksestä eräänä päivänä, kun mietin matkailun joulusesonkia sekä kaikkia joulun tapahtumia, jotka ajoittuvat suureksi osaksi tiivistyen joulun kahdelle viikolle. Yksi idea oli saada pidennettyä joulusesonkia jollain uudella tuotteella. Mietin myös kuinka voisimme saada kansainvälistä huomiota ja tunnettavuutta maailmalla joulupukin kotikaupunkina. Matkailullisesti ajatus on hauska, kun matkailijat pääsevät osallistumaan tähän.
  • Aluksi vain postasin ajatukseni Facebookiin Marraskuun 19 päivä, joka keräsi ällistyttävän paljon kannatusta ja tykkäyksiä, Janne Honkanen, idean isä sanoo.

Tämän jälkeen ystäväni Mehdi Younes ehdotti tästä valtakunnallista, tai kenties joku päivä jopa maailmanlaajuista tonttulakkipäivää. Niinpä sitten perustimme Facebookiin tapahtuman ja Instagramtilin. Jännityksellä positiivisin mielin odotan joulukuun ensimmäistä päivää, ainakin itse, ystäväni ja muu lähipiirini ovat aikoneet olla tempauksessa mukana. Ajatuksena kuitenkin, että yhdessä meissä on suuri voima.

Jokainen voi osallistua tähän siis ja halutessaan voi ottaa itsestään selfien - elfien itsestään tonttulakki päässä ja postata sen seuraavin hästägein:
#tonttulakkipäivä
#elfhatday
#tomtemössadagen
#elfie


Linkit:
Facebook
https://www.facebook.com/events/1300684196643384/

Instagram
https://www.instagram.com/elfieday/

  670 / 853  


Asiaton sisältö



Idean tonttulakkipäivästä keksi Janne Honkanen, Luksusmatkanjärjestäjä Lapista.