Hamina Tattoo ylitti kaikki
kävijätavoitteet: 145 000

20.8.2016 0.00

Tulosta PDF

Vuoden 2016 Hamina Tattoo sotilasmusiikkifestivaali oli todellinen menestys! Tapahtumat keräsivät yli 145 000 kävijää. Videokooste avautuu isosta kuvasta!


Kaksi vuotta sitten tapahtuman kävijämäärä oli noin 112 000, joten kävijämäärän kasvu on ollut suorastaan huimaa!

Hamina Tattoon kansainvälisyys näkyi erityisesti tämän vuoden tapahtumassa. Vierailevat soittokunnat tulivat Haminaan ympäri maapalloa, aina Kiinasta ja Karibialta saakka.

Tattoo-tapahtuman slogan Best bands from around the world toteutui Tattoossa parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän vuoden marssishow-esitykset myytiinkin lähes loppuun ja marssishow’n näki yli 17 000 katsojaa.

Myös ympyräkaupungin keskustassa oli koko viikon mannermainen tunnelma, kun elokuun iltoina saattoi viettää iltaa niin samppanjabaarissa, Linnoituksen vanhan pihan pop up -kahvilassa tai paikallisen kahvilan terassilla.

Vanhat pihat ja pihakonsertit
oheistapahtumien vetonauloina


Puistokonsertit ja erityisesti vanhojen pihojen pihakonsertit steel-rumpuineen ja säkkipilleineen olivat Tattoo-viikon oheistapahtumien vetonaulat.

Tällä kertaa avoinna oli 14 vanhaa pihaa ja kaikkiaan pihoilla kävi yli 20 000 vierailijaa. Myös pihakonsertit saivat väkeä sadoittain liikkeelle. Trinidad ja Tobagosta Haminaan saapunutta, maailman ainoaa steel-rumpuja soittavaa sotilassoittokuntaa kuunteli yli 800 vierailijaa Paukkusen talon pihalla ja lähikaduilla.

Tattoossa viihdyttiin koko päivä
Haminassa yleisölle oli katsottavaa ja kuunneltavaa koko päiväksi. Kaikkiaan Tattoo-viikon aikana Haminassa oli yli 120 tapahtumaa, joista varmasti löytyi jokaiselle jotakin. Tattoo-katu avautui päivittäin klo 9 ja Tattoo-klubilla jammattiin yön pikkutunneille asti. Myös tämän vuoden Tattoon uutuus, Jazz Palatsi oli joka ilta loppuunmyyty. Hamina Tattoon teema oli Yhdistyneet kansakunnat. Teemaan liittyen järjestetyt pakolaisaiheinen YK-seminaari ja Helena Rannan puhetilaisuus naisten ja tyttöjen asemasta vetivät Aladinin palatsin salin täyteen kuulijoita.

Eikä Tattoossa unohdettu lapsiakaan. Maailman ensimmäinen Junior Tattoo oli suorastaan menestys ja koko perheen sai liikkeelle myös aina energinen Robin, jonka show Bastionissa ei jättänyt ketään kylmäksi. Puolustusvoimien tapahtumakentän simulaattoripelit sen sijaan olivat ainakin isien ja poikien mieleen.

Hamina Tattoo 2018 rakentuu jo
Vuoden 2018 Hamina Tattoo rakentuu jo hyvää vauhtia. Tämän vuoden Tattoon kokemukset ja palautteet antavat hyvät eväät Tattoon kehittämiselle. Hamina Tattoo on löytänyt oman yleisönsä ja usko tulevaisuuteen on vahva.

Tattoo järjestetään joka toinn vuosi. Seuraavan kerran siis 30.7.-4.8.2018!


VIDEOKUVA, EDITOINTI JA TOIMITUS: JORMA AULA

  114 / 141  


Asiaton sisältö