Loppukiri, vielä ehtii… - Repin,<br />
taiteilija suomalaisten sydämissä

Loppukiri, vielä ehtii… - Repin,
taiteilija suomalaisten sydämissä

4.8.2021 0.00

Tulosta PDF

Venäjän kuuluisimpiin kuuluvan ja suomalaisten sydämistä paikkansa kiinteästi lunastaneen taidemaalarin Ilja Repinin näyttely Ateneumissa jäi pahasti koronapandemian jalkoihin, mutta tautitilanteen parannuttua upea näyttely on taas avoinna yleisölle ja jopa ilman ennakkovarauksia. Jonottamaan ehkä joutuu hieman, mutta ….

Teksti Marja-Liisa Kinturi, kuvat Ateneum

Ateneumin kolmanteen kerrokseen koottu laaja näyttely on avoinna elokuun 28. päivään asti joka päivä eli poikkeuksellisesti myös maanantaisin klo 10–21 ja kattaa taiteilijan pitkän uran. Kannattaa siis pitää kiirettä!

Repinin taiteilijakoti sijaitsi Terijoen Kuokkalassa Suomen puolella vuosina 1917–1930. Hänen maalaustensa aiheet ulottuvat aristokraattien, kirjailijoiden, taiteilijoiden ja muiden yhteiskunnan vaikuttajien ilmeikkäistä muotokuvista sadunhohtoisiin aiheisiin ja yhteiskunnallisten tapahtumien kuvaamiseen.

Vaikutteita Pariisista
Taidemaailman ”korkeakoulu” oli 1800-luvun lopulla ja1900-luvun alussa Pariisi, missä myös monet tunnetut suomalaistaiteilijat opiskelivat ja keräsivät vaikutteita. Repin ikuisti siellä esimerkiksi paikallisen kaupustelijan ja pariisilaiskahvilan muodikkaan tunnelman.

Näyttelyssä on paljon ilmeikkäitä ja paljon puhuvia muotokuvia, joiden sanotaan usein tuovan taidemaalareille leivän pöytään. Mahdollisesti näin oli myös Repinin kohdalla. Muotokuvissa, kuten hänen muissakin maalauksissaan hänen tyylinsä muuttuu vuosien vieriessä vapautuneemmaksi, impressionistisemmaksi ja vähemmän valokuvaukselliseksi.

Emigranttina Suomessa
1900-luvun alussa Repin solmi uuden suhteen Natalia Nordmanniin ja rakennutti ateljeekodin Terijoen Kuokkalaan, joka tunnetaan nykyisin Repinon nimellä. Bolshevikkivallankumous sulki rajan huhtikuussa 1918 ja Repin jäi emingrantiksi Suomen puolelle. Ilja Repin kuoli 1930 ja hänen hautansa on Kuokkalassa (Repinossa) ateljekodin pihalla.

  50 / 141  


Asiaton sisältö