Olympia matkatoimistossa
vaihtuu toimitusjohtaja

8.6.2020 0.00

Tulosta PDF

Kotimaisen Olympia Kaukomatkatoimiston pitkäaikainen toimitusjohtaja Matti Palermaa jättää yhtiön toimitusjohtajan tehtävät. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.6.2020 alkaen Anne-Marjut Väänänen.

(Tämän uutisen kuvitus videokuvana, joka on kuvattu vuonna 2017. Silloin julkistettiin matkatoimiston Olympia Kaukomatkatoimiston juhlakirja. Kuvassa yrityksen perustaja. - Video avautuu klikkaamalla kuvan keskellä olevasta nuolesta))

Anne-Marjut Väänänen on toiminut viimeksi Olympia Kaukomatkatoimiston myynti- ja markkinointijohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä. Aikaisemmin Väänänen on toiminut Travellinkin ja FCM Travel Solutionsin maajohtajana. Väänänen on myös Suomen matkailualan liiton SMAL ry:n hallituksen puheenjohtaja.
Koronakriisin jälkeen koettaa aika, jolloin matkaunelmat voi jälleen toteuttaa turvallisesti

”Olemme hyvin iloisia ja helpottuneita, että saimme kotiutettua ripeästi kaikki matkustajamme ja henkilökuntamme maailmalta kotiin. Ihmisten terveys ja vastuullinen toiminta on tässä tilanteessa kaikkein tärkeintä”, sanoo Anne-Marjut Väänänen.

Olympia Kaukomatkatoimisto on perunut kaikki matkavarauksensa koronakriisin takia 25.6.2020 saakka. Matkatoimistoala painiskelee historiansa suurimman haasteen parissa. Olympialla uskotaan kuitenkin matkailun tulevaisuuteen kriisin jälkeen.

Uusien matkojen tuotanto jatkuu, kun se on jälleen mahdollista, jotta suomalaisilla olisi mahdollisuus toteuttaa unelmansa. ”Ihmisen halu nähdä ja kokea uutta säilyy. Hektisen elämän ja energiaa kuluttavien hetkien vastapainoksi tarvitsemme virkistystä, ilon tunnetta ja voimaannuttavia kokemuksia.

Ihmisten eristäytyminen kotikaranteeneihin ja elämää rajoittavat poikkeusolot patoavat matkustustarvetta, joka purkautuu heti, kun matkustaminen on mahdollista turvallisesti ja vastuullisesti. Koronakriisin jälkeen tulee aika, jolloin matkustusunelmat voi jälleen toteuttaa”, uskoo Väänänen.

  21 / 95  


Keskustele tästä Asiaton sisältö