Purjehtiminen maailman suurimmalla
oli todellinen elämys - Royal Clipper

18.1.2017 0.00

Tulosta PDF

Lähtö Ateenasta illalla pimeässä oli vaikuttavaa. Koskettavan Vangeliksen musiikin, Conquest of Paradisen, soidessa miehistö nosti purjeita mastoihin ja matkustajat kohottivat maljan shampanjaa risteilyn alun kunniaksi.


Ihmiset kokoontuivat yläkannelle joka kerta, kun lähdettiin satamasta musiikin soidessa ja purjeiden noustessa.

Auringon nousuja ja laskuja oli rauhoittavaa katsella aluksen kannelta. Matkan aikana oli myös tuulta 20 metriä sekunnissa, joka aiheutti muutoksen reittiimme.

Oli hieno kokemus antaa
tuulen tuivertaa tukkaa
yläkannella ja kuunnella
aaltojen pauketta laitoja vasten.

Kirkkaana yönä tähtien ja kuun katselu oli tunnelmallista. Pilvisellä säällä pimeässä sytytettiin laivan mastojen valot välillä matkustajien ihailtaviksi.

Risteily 5-mastoisella täystakiloidulla 439-jalkaisella (135 metrisellä) Royal Clipper-purjelaivalla oli ainutlaatuinen kokemus sen levittäessä kaikki 42 purjettaan (5202m2) ja päästessä vauhtiin – todellista purjehdusta verrattuna ns. purjeristeilyaluksiin puhumattakaan tavanomaisista risteilyaluksista, joissa matkustetaan ikään kuin hotellissa. Voi kuvitella, että meno on kuin 1800-luvulla vanhassa klipperissä.

Maailmassa on vähän käytössä olevia suuria purjealuksia. Star Clippers-purjelaivastoon kuuluu kolme alusta: nelimastoiset Star Flyer ja Star Clipper sekä viisimastoinen Royal Clipper.

Perheyhtiön toimintaa vetää ruotsalainen Mikael Krafft. Hän on harrastanut koko elämänsä purjehtimista ja koko hänen perheensä on mukana yrityksen toiminnassa. Intohimo purjehtimiseen loi kipinän tuoda uudestaan vanhat Clipper-purjealukset matkustajaliikenteeseen.
Royal Clipper on myös listattu Guinnessin ennätysten kirjassa maailman suurimpana toimivana raakatakiloituna purjealuksena.

Royal Clipper-purjealuksella on 107-hengen miehistö ja 227 matkustajapaikkaa eli se ei ole liian iso laiva. Matkustajat olivat pääasiassa amerikkalaisia, saksalaisia, ranskalaisia, brittejä, ruotsalaisia ja ryhmä suomalaisia. Laivalla on hyvä palvelu, mukavat hytit ja miellyttävät yleiset tilat sekä aurinkokansi uima-altaineen.

Risteily purjealuksella on mukavampaa kuin suurilla risteilyaluksilla. Purjealuksella on vähemmän tungosta ja oppii tuntemaan kanssamatkustajia ja miehistöä. Matala laiva keinuu vähemmän, joten merisairausriski on pienempi.

Royal Clipper tarjosi matkustajilleen elämyksiä antamalla mahdollisuuden kiivetä päämaston tähystystasanteelle ottamaan kuvia ja katsomaan maisemia. Laivan edessä olevaan verkkoon sai myös mennä kokemaan veden ääniä ja tuulta. Ankkurissa ollessa laivan takaosasta pääsi uimaan ja sukeltamaan. Laivalla oli myös lainelautoja ja pieni purjevene matkustajia varten.

Laivassa tarjotaan erinomaiset lounaat ja illalliset välipaloineen miellyttävässä ravintolasalissa. Kansainvälinen miehistö palveli erinomaisesti matkustajia. Laivan täysihoito sisälsi aamiaiset ja lounaat buffetpöydästä ja neljän ruokalajin illallisen pöytiin tarjottuna. Illallismenun suunnittelussa oli ollut apuna ranskalainen kolmen tähden Michelin keittiömestari.

Lisäksi oli aina tarjolla kahvia ja teetä sekä iltapäivällä ja keskiyöllä välipalaa. Harva matkustaja välttyi painonsa lisääntymisestä matkan tuliaisina. Laivalla oli pianisti, joka viihdytti ruokailijoita ja säesti iltaohjelmaa ja soitti tanssimusiikkia. Risteilyisäntä järjesti joka ilta ohjelmaa ulkoilmabaarissa. Matkustajat ja miehistö osallistuivat yhdessä erilaisiin tietovisailuihin, muotinäytökseen ja talent show'hun. Risteilyisäntä käytti koko ajan kolmea kieltä: englantia, saksaa ja ranskaa.

Komentosillalla laivan keulassa pystyi seuraamaan matkan edistymistä. Laiva kulki noin 8-9 solmun vauhdilla. Royal Clipperin erikoisuus on Captain Nemo Lounge, jonka vedenalaisista ikkunoista voi katsella vedenalaista maailmaa laivan ollessa ankkuroituna. Siellä sijaitsevat myös Spa-kylpylä ja kuntosali.

Yhtiö juhlistaa neljännesvuosisataista toimintaansa rakennuttamalla uuden vielä suuremman Clipper-purjelaiva-aluksen. Se valmistuu vuoden 2017 lopulla ja sen nimeksi tulee Flying Clipper. Alus voi ottaa 300 matkustajaa.

Risteilyreitti:
Kreikan kohteet Ateena-Monemvassia-Katakolon-päivä merellä-
Italian puolella: Giardini Naxos-Amalfi-Sorrento-Civitavecchia (Rooma)


Lisätietoja ja linkkejä:

Star Clipper-purjelaiva-alukset risteilevät läntisen ja itäisen Välimeren lisäksi mm. Karibialla, Kuubassa ja Thaimaassa.

TEKSTI: ESA PAAVOLAINEN
KUVAT: IRMELI PAAVOLAINEN

www.starclippers.com
http://www.kalevatravel.fi/matkapaketit/risteilyt/star-clippers-risteilyt

  14 / 36  


Keskustele tästä Asiaton sisältö



Keulaverkko oli erinomainen paikka nauttia auringon laskusta ja meren kohinasta.
Lounaspiknik ulkokannella.
Royal Clipper redillä Sorrenton edustalla.
Laivan puolalainen kapteeni komentosillalla.
Komentosilta oli hyvä paikka tarkkailla laivan kulkua tuulessa
 
Aamuauringon valossa purjeet näyttivät upeilta.