DANNY SAIRASTUI: kaikki
Kanarian keikat peruttu

22.11.2015 19.31

Tulosta PDF

Monivuotinen kanariankävijöiden suosikkiesiintyjä, suomiviihteen jättiläinen, Danny, perui monien fanien yllätykseksi ja pettymykseksi kaikki marraskuulle buukatut keikkansa Gran Canarialle.


Pettyneen Gran Canarialla talvehtivan suomalaisyhteisön, ja saarelle saapuneiden suomalaislomailijoiden, keskuudessa on kulkenut villejä huhuja Dannyn keikkojen peruuntumisen syistä. Dannyn sihteerinä jo viidenkymmenen vuoden ajan toiminut Leila Salmelainen haluaakin oikaista turhat puheet Kanaria24.comin kautta todeten, että peruutuksen syyt ovat, vain ja ainoastaan, terveyteen liittyviä.

"Ei mitään todella dramaattista, mutta Danny palasi toissa torstaina seitsemän päivän keikalta Miamista. Heti perjantaina hänellä oli Suomessa keikka bändinsä kanssa Lappeenrannassa. Sieltä Danny jatkoi Viihteen jättiläisten (Frederikin, Tapani Kansan ja Virve Rostin) kanssa yhteiskeikalle Leppävirralle. Sunnuntaina oli vielä keikkaesiintyminen toisaalla parin kappaleen verran 60-luvun teemalla," Salmelainen kuvaa aikaeron jäljiltä liian raskaaksi käynyttä keikkatahtia jatkaen:

Sydämen
rasittamisen
kanssa
oltava
tarkkana

"Viime maanantaina jo aikaisemmin sydänoireista kärsineellä Dannyllä olisi ollut jälleen tosi lyhyen tauon jälkeen pitkähkö lento ulkomaille, eli keikkareissulle Gran Canarialla. Ja Kanarialla sitten jälleen heti keikat. Viime sunnuntaina erittäin väsynyt Danny - joka ei ollut ehtinyt kunnolla toipua pitkän lennon jäljiltä aikarasituksesta - oli autolla keikalta palatessamme kanssani samaa mieltä siitä, että maanantaina oli tarpeen mennä lääkärille tarkistamaan tilanne," Salmelainen sanoo.

Dannyllä (73 v.), on takana pallonlaajennusleikkaus, joten sydämen rasituksen kanssa ei ole järkevää ottaa riskejä. Maanantain lääkärikäynnin tutkimusten jälkeen lääkäri kielsi lentämisen, pyysi perumaan keikat ja määräsi Dannyn lepäämään, jotta tietyt huonoksi menneet arvot saadaan jälleen kuntoon.

Ei keikkoja
Suomessa
eikä ulkomailla
ennen itsenäisyyspäivää

Salmelainen korostaa, että Dannyllä on nyt menossa välttämätön lepotauko kaikesta keikkailusta: "Danny panostaa lääkärin määräyksen mukaisesti rauhalliseen oleskeluun ja keskittyy itsensä hoitamiseen. Hän keikkailee seuraavan kerran joulukuun 5. päivä alkaen Suomessa, jolloin alkaa kahdeksan kirkkokonsertin sarja. Uudenvuodenaatto menee konsertissa Vantaan Tikkurilassa. Seuraava keikka ulkomaille toteutuu laivaristeilyn puitteissa vasta ensi keväänä. Tammi-helmikuun Danny on viime vuosien tapaan rahoittanut tiivistä keikkailua välttäen," linjaa Salmelainen Danny lähikuukausien tilanteen.

Danny: Tulen mielelläni
keikalle Kanarialle
ensi keväänä

Dannylle keikkojen hoitaminen on tunnetusti aina ollut kunnia-asia, ja hän lähettääkin sihteerinsä, Leila Salmelaisen, kautta pahoittelunsa suomalaisfaneilleen siitä, ettei toiveestaan huolimatta päässyt tulemaan Gran Canarialla, eikä esimerkiksi mieluisaan keikkapaikkaan, Inglesin Iskelmäbaariin, jossa Dannyllä on talvisin useampi keikka - kuten oli tarkoitus olla nytkin marraskuussa.

Salmelainen toteaa lopuksi, että Danny on sanonut, että tulee erittäin mielellään jälleen keväällä helmi-maaliskuun tienoilla myös Gran Canarialle ja esiintyy uudemman kerran suomalaisten iloksi esimerkiksi Inglesin Iskelmäbaarissa, jos vain aikatalut saadaan sovittua.


Teksti: K.-J.-R.
Kuva: Iskemä Bar, Gran Canaria, kuva-arkisto

  689 / 728  


Asiaton sisältö