Jo Petraan vievä tie on henkeäsalpaavan majesteettinen.
Jo Petraan vievä tie on henkeäsalpaavan majesteettinen.

Jordanian historia
ja kulttuuri mykistää

15.1.2024 6.30

Tulosta PDF

Aavikkoinen Jordania on nopeaa vauhtia muodostumassa yhdeksi suosituimmista Lähi-idän turistikohteista. Se huokuu perinteitä, käsittää useita maailman perintökohteita ja menee koko perheen rantalomakohteena.


TEKSTI ja KUVAT: DANIEL STÖCKLI

Maassa on paljon brittivaikutteita, sillä se kuului Britanniaan ja itsenäistyi siitä vuonna 1946. Jordania on myös pitkään ollut kuningaskunta ja värikkäin johtohahmo oli 49 vuotta maata hallinnut edesmennyt kuningas Hussein. Kuningasperhe on kansan syvästi rakastama ja nuori kuningas erittäin uudistusmielinen. Tämä onkin tehnyt maasta varsin vapaamielisen ja matkalijoille helposti lähestyttävän kohteen moniin sen naapurimaihin verrattuna.

Petran kaupunki
Lähi-idän upeimmaksi nähtävyydeksi kruunattu Petra on yksi parhaista paikoista kokea tarinoista tunnetun "kadonneen kaupungin" mystiikkaa. Tämä maailmanperintökohde rakennettiin 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja sijaitsee syvällä vuorten ympäröimässä solassa. Kaupunki perustettiin nabatealaisten pääkaupungiksi ja sen kiveen kaiverrettu arkkitehtuuri lumoaa jo kaiken nähneen matkailijan. Ruusunpunaiseen kallioon kaiverretut luolat olivat alun perin hautaholveja, mutta ajan mittaan seinämiin kaivettiin myös asuttavia osia ja rinteen seinämästä on löytynyt jopa huvila.
Eniten henkeä salpaa majesteettinen hautamonumentti Al Khazneh, joka huokuu vanhan maailman loistoa. Se oli aikanaan alueen aarreaitta. Ei olekaan siis yllättävää, että se on myös ollut monien elokuvien kuvauspaikka, muun muassa elokuvat Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki. Muita tunnettuja kohteita ovat uurnahaudat sekä Petran teatteri.
Petralle historian tunnusomainen osa on sinne rakennettu monimutkainen vesijohtojärjestelmä. Karussa ja kuivassa maastossa oli tärkeää kerätä vesi talteen mahdollisimman tehokkaasti. Ojitusjärjestelmä kuljetti veden väyliä pitkin säiliöihin ja altaisiin. Vesiväylät oli päällystetty kovilla kivilaatoilla, ettei vesi imeytynyt huokoiseen kiveen.
Alueelle pääsee helposti Ammanista tai Aqabasta osana opastettua retkeä. Paikan päällä voi myös vuokrata hevosen tai kamelin helpottamaan liikkumista kohteiden välillä. Muutaman kerran viikossa järjestetään iltatapahtuma, jossa voi nauttia beduiinimusiikista keskellä monumentteja. Kannattaa ottaa huomioon, että pääsymaksu alueelle on varsin korkea ja päivämaksu on noin 100 euroa.

Rantalomaelämää Punaisella merellä
Jordanian kauneus jatkuu sen rannoilla. Maan suosituin rantakaupunki Aqaba sijaitsee idyllisesti vuorten ympäröimänä. Sen merta halkovat hiekkarannat ovat kuvankauniita ja mikä parasta meri on rauhallinen ja talvilämpötilatkin usein 20 asteen paremmalla puolella. Jopa kaupustelijat puuttuvat rantakuvasta kokonaan. Hiekkarantaa on kilometrien edestä ja yksi parhaista osista on luoteiskärjessä sijaitseva Barracuda Beach, missä on tarjolla riipputuoleja sekä laadukkaita ravintoloita ja baareja.
Myös Aqaban vedenalainen maailma häkellyttää. Jo kaupungin edustan rannassa on paljon värikkäitä ja eksoottisia kaloja. Korallia on rannan tuntumassa kuitenkin varsin vähän, sillä se on matkailun myötä pitkälti tuhoutunut. Toisaalta monet operaattorit tarjoavat snorklaus- ja sukellusreissuja Punaisella merellä, missä vedenalainen elämä edustaa maailman parhaimmistoa. Sukellusretkellä kannatta muistaa, että välillä veden lämpötila saattaa olla viileää ja monesti suositellaan märkäpuvun käyttöä.
Ranta-aktiviteetteja ovat mmuun muassa rantalentopalloilu, vesijetti- ja banaaniveneajelut. Illan hämärtyessä kannattaa hemmotella itseään osallistumalla risteilylle, johon kuuluu uskomattomien näkymien ohella illallinen sekä viihdettä. Vaihtoehtoisesti rannoilla järjestetään rentoja juhlia kuun valossa. Rentouttavan rantakokemuksen täydentää käynti turkkilaisessa saunassa ja hieronnassa.

Kameliajeluille autiomaan syleilyyn
Aavikon luotetuin kulkuväline on kameli. Näiden kyhmyselkien kanssa on Jordaniassa mahdollista matkustaa lähes joka kolkkaan. Esimerkiksi erinomainen kameliretki on Wadi Rum kanjonien ja vuorten keskellä, missä voi yöpyä perinteisissä beduiiniteltoissa ja oppia näiden paimentolaisten kulttuurista ja elämäntyylistä. Vaihtoehtoisesti alueeseen voi tutustua kuumailmapallon kyydissä. Jos aavikkonäkymät käyvät kuitenkin liian yksitoikkoisiksi niin Swamarin vihreillä savanneilla voi tutustua moniin Lähi-idän harvinaisemmista eläinlajeista. Näitä ovat muun muass jättipitkistä sarvista tunnettu valkobeisa, gasellit sekä aasianvilliaasit.
Jordanian-matkalla kannattaa käväistä myös Kuolleellamerellä. Se on varmasti yksi erikoisimmista kokemuksista, mihin voi elämäänsä aikana törmätä. Vehreän Jordan-jokilaakson päässä sijaitseva meri on samalla maanpinnan matalin paikka sijaiten 400 metriä merenpinnan alapuolella. 80 kilometriä leveä Kuollutmeri on ennen kaikkea tunnettu sen korkeasta suolapitoisuudesta, joka on kymmenkertainen normaalipitoisuuksiin nähden. Näin ollen meri kannattelee isoakin henkilöä. Eli juoma ja kirja kainaloon ja merelle istuskelemaan! Kuolleenmeren mineraaleja on kautta aikojen käytetty ihonhoitoon ja terveyttä edistämään. Näin ollen alueella on paljon kylpylöitä.

HYVÄ TIETÄÄ
o Lennot pääkaupunkiin Ammaniin noin 410 eurosta alkaen.
o Pienellä Jordanialla on monta eri ilmastoa aavikon kuumuudesta ylänköjen viileyteen. Parhaat vierailuajat ovat kevät (maalis-toukokuu) ja syksy (syys-marraskuu), jolloin lämpötilat ovat siedettävät. Huhtikuussa loistaa kukkien värikäs valtameri. Talvella Ammanissa voi jopa sataa lunta.
o Jordania on varsin turvallinen kohde. Tavanomainen rikollisuus on pienempi uhka kuin Euroopassa tai suuremmissa lomakohteissa. Tiettyä varovaisuutta on noudatettava turistikohteiden ulkopuolella sekä Ammanissa, missä liikkuu jonkin verran taskuvarkaita. Turvallisuustilanne kannattaa tarkistaa osoitteessa formin.fi
o Suomalaiseen passiin saa viisumin maahan saavuttaessa rajalla tai lentokentällä. Asia kannattaa varmistaa etukäteen lähimmältä Jordanian edustustolta (esimerkiksi Berliinistä).
o Pienessä maassa on helppo siirtyä paikasta toiseen bussilla tai vuokra-autolla. Myös kattavia retkiä on tarjolla.
o Jordania on lähtökohtaisesti muslimivaltio, joskin varsin liberaali . Vaikka matkailijoita kohtaan ollaan varsin suvaitsevaisia, niin kuitenkin tulee noudattaa paikallisia kulttuuriin liittyviä sääntöjä, kuten alkoholista pidättäytymistä ja soveliasta pukeutumista muun muassa uskonnollisissa kohteissa. Myöskään esimerkiksi yleiset hellyydenosoitukset eivät sovi katukuvaan.
o Suosittuja ruokia ovat falafel ja hummus. Kansallisruoka on puolestaan herkullinen mansaf, joka on jogurtissa marinoitua lammasta ja tarjoillaan usein riisin ja pita-leivän kanssa.
o Suosittuja ostoksia ovat hopeaesineet, korut, mausteet ja hunaja.

PLUSSAT
o Jordaniassa on laadukas ja hyvin toimiva matkailuinfrastruktuuri.
o Ainutlaatuiset ja merkittävät kohteet
o Värikäs paikallistunnelma
o Punaisen meren rantakohteet ovat laadukkaita.

MIINUKSET
o Paikoittain Jordania voi olla hyvinkin kallis. Esimerkkinä on Petran historialliseen kaupunkiin perittävä sisäänpääsymaksu.
o Päiväretket voivat olla todella pitkiä välimatkojen takia.
o Jordaniaan ei kannata matkustaa yöelämän perässä.

  273 / 730  


Asiaton sisältö



Jordaniassa on lukematon määrä antiikinaikaista arkkitehtuuria.
Wadi Rumin aavikkoalueet ovat värikkäitä.
Kameliratsastus on suosittua. Petraan tutustuttaessa se on helpoin tapa liikkua kohteesta toiseen.
Petran Al Khazneh on yksi maailman merkittävimmistä arkeologisista kohteista.
Punainen meri huokuu upeita värejä ja eksoottisia kalalajeja.
Abu Darweesh on Ammanin hienoimpia moskeijoita.
Amman on mielenkiintoinen sekoitus eri kulttuureja.