Berliinin jouluherkkuihin kuuluvat käsin koristellut piparit, suklaalla päällystetyt hedelmät ja karamellisoidut mantelit.
Berliinin jouluherkkuihin kuuluvat käsin koristellut piparit, suklaalla päällystetyt hedelmät ja karamellisoidut mantelit.

Joulupukin matka alkaa Berliinistä

16.6.2016 14.00

Tulosta PDF

Joulumarkkinat ovat perinteikäs tapa virittäytyä jouluhuumaan Keski-Euroopassa. Pienet joulukylät nousevat keskelle kiireisintä keskustaa, kaapaten syleilyynsä niin lapsiperheet, matkailijat kuin kiireiset aikuisetkin.

Teksti ja kuvat: NOORA VERRONEN

Joulumieleni hautautuessa työstressin ja kiireen alle, päätän varata liput katsomaan aitoa joulumarkkinatunnelmaa Saksan Berliiniin. Kolean kostea, luminen sää laskee hieman mielialaani koneen laskeutuessa jo iltapäivän hämärtämälle Tegelin kentälle. Ihmiset ryntäävät koneesta ulos, mutta minä olen päättänyt unohtaa kiireen ja jään kärsivällisesti istumaan paikalleni. Päätös kannattaa, sillä hallissa muiden joukossa odotamme vielä puoli tuntia laukkujamme saapuviksi matkatavarahihnalle. Otan ensimmäisen linja-auton keskustaan.


Jouluvalot loistavat pimeyden keskeltä ja kaduilla käy ihmisvilinä. Ei tarvitse kävellä montaa metriä, kun ensimmäinen valokyltti toivottaa tervetulleeksi joulumarkkinoille. Astuessani sisään portista unohdan välittömästi kolean sään ja jäätyneet varpaani. Kauniisti valaistut kojut ovat vieri vieressä. Myyjät ovat pukeutuneet punaiseen ja japanilaiset matkailijat valokuvaavat lumipyryssä innokkaina toisiaan joulutunnelmissa. Vesi kohoaa kielelleni nähdessäni koristeltuja pipareita ja tuntiessani paahdetun mantelin sekä suklaalla kuorrutettujen hedelmien tuoksun. Naapuriaitassa hehkuu glühwein – kuuma viini, joka muistuttaa etäisesti pohjoismaista glögiä. Terästysvaihtoehtoja on useita ja yksi lasillinen maksaa kaksi euroa. Joukko vanhempia saksalaisia pariskuntia on kokoontunut kojun katokseen nauttimaan lasilliset paksut kintaat kädessä ja muhkeat kaulaliinat ympärilleen kiedottuna.

Juuri kun luulen kylmyyden ottavan erävoiton ja suunnittelen tietäni lähimpään liikkeeseen, avautuu vieressäni ovi. Ovi johtaa kauniiseen joulutupaan, joka seisoo kojujen keskellä markkinakadulla. Astun sisään ja minulle hymyilee suloinen tonttupoika toivottaen minut tervetulleeksi. Joulumusiikki soi ja ympärilläni hyllyissä kohoilee pinoja toinen toistaan kauniimpia joulukoristeita ja käsintehtyjä puuesineitä. Kaikki näyttävät juuri siltä, että voisin ostaa yhden ja asettaa sen kotonani kunniapaikalle. Arvokasta, kaunista ja muistorikasta. Ihmiset hipelöivät koristeita ja mikä parasta: kenelläkään ei ole kiire. Suunnitellaan vain hetki tulevaa joulua pienessä pakopaikassa keskellä hetkisen kaupungin arkea.

Gendarmenmarktin joulumarkkinat ovat Berliinin nostalgisimmat ja tunnetuimmat. Sinne suuntaan kulkuni toisena joulumarkkinapäivänäni. Markkina-alueelle on poikkeuksellisesti yhden euron pääsymaksu, jonka maksaa kuitenkin mielellään tunnelman kantautuessa kortteleiden päähän. Gendarmenmarkt on aukio, jolla sijaitsevat saksalainen ja ranskalainen kirkko ovat täydelliset kopiot toisistaan. Markkina-alue levittäytyy kirkkojen väliin tuoden eloa muuten hiljaiselle paikalle.


Oviaukolla seisovat puna-asuiset, totiset vartijat, jotka tarkastavat kävijöiden liput. Markkinakojuissa on myynnissä tavalliseen tapaan käsitöitä ja herkkuja sekä hehkuviiniä. Jään nauttimaan lämpölamppujen alle lasillisen uutta tuttavuutta. Hehkuviini on hieman tavallista lämmintä viiniä vahvempaa, sillä viinin lisäksi siihen sekoitetaan usein vahvaa alkoholia, juojan mausta riippuen. Vaihtoehtoina ovat muun muassa rommi, mantelilikööri, kirsikkalikööri ja vahva viiniuute - joulumarkkinatujaus, joka on vaihtoehdoista yleisin. Markkina-aiheisesta mukista maksetaan parin euron suuruinen pantti, jonka lunastamatta jättäneet voivat viedä mukin matkamuistoksi. Hehkuviinin lämmön vähitellen hiipuessa koleassa säässä suuntaan kulkuni lasiseinän taakse sisätiloihin, missä on lisää kojuja ja pieni kahvila-ravintola. Hetken lämmittelyn jälkeen tekee kuitenkin mieli takaisin ulos, missä tunnelma tuntuu aidommalta.


Illalla suuntaan Potsdamer Platzille, jota kutsutaan Berliinin uudeksi keskustaksi. Paikka eroaa muusta kaupungista moderneilla toimistorakennuksillaan, joista tunnetuimmat ovat korkea Die Bahn ja Sony Center. Poikkeuksetta myös täällä joulumarkkinat ovat vallanneet tilaa. Markkinakatujen lisäksi paikalla voi laskea pientä tekopulkkamäkeä, luistella sekä pelata suomalaistenkin hyvin tuntemaa liukukiekkolajia curlingia. Potsdamerin joulumarkkinat on suunniteltu paikan luonteeseen sopiviksi, valkoisten joulukuusien korvatessa perinteiset vihreät kuuset ja valojen valaistessa lasirakennukset näyttävästi.


Ei kahta keskustaa ilman kolmatta. Kolmantena joulumarkkinapäivänäni hyppään paikallisbussiin ja ajan itäiseen keskustaan Alexanderplatzille. Olen kuullut, että Alexin markkinat olisivat Berliinin suurimmat. Aiemmin näkemäni perusteella en usko ennen kuin näen. Ensimmäisenä näkökenttääni osuu pieni huvipuisto aivan aseman vieressä. Puistossa on meneillään perhepäivä, ja markkinatunnelma herkkuineen on huipussaan. Puisto on noussut uuden ostoskeskus Alexian viereen, jonka kaupat kuhisevat jouluostosväkeä jo aikaisin aamupäivällä. Jään hetkeksi nauttimaan lämmöstä sisätiloihin ja iltapäivän alkaessa hämärtää jatkan matkaani joulumarkkinatunnelmaan.


Voisin pakahtua hämmästyksestä, onnesta, ihmetyksestä ja vaikka mistä nähdessäni toisella puolella asemaa sijaitsevan valtavan joulukylän. Luulin ettei mikään enää yllättäisi minua Berliinin joulutunnelmassa, mutta Alexanderplatzin joulukylän avautuessa edessäni olen jälleen ymmälläni. Kävelen pientä katua kohti porttia, punaisen raatihuoneen valaistessa tietäni. Yksi Berliinin tunnetuimmista nähtävyyksistä, Fernsehturm-televisiotorni kohoaa markkinoiden taustalla. En ehdi ottaa montaakaan askelta kun tielleni osuu joulupukki. Pieni sisäinen lapseni tulee esille ja menen määrätietoisin askelin juttelemaan saksalaisen pukin kanssa. Kerron olevani Suomesta, joulupukin kotimaasta. Keskustelun päätteeksi pukki toivottaa minulle vielä oikein hauskaa joulua. Puoli tuntia myöhemmin saan kokea joulun ihmeen. Joulupukki lentää ylitseni porojen vetämässä reessä ja vilkuttaa minulle. Markkinoiden kuuluttaja toteaa pukin lähtevän nyt lahjojenjakomatkalleen, jotta kaikki maailman lapset saavat pakettinsa ajoissa.


Lopuksi tunnustan käyneeni iltaisin uudelleen ja uudelleen Berliinin läntisen keskustan joulumarkkinoilla. Iltaisin paikka on taianomainen, kaupungin kahden suurimman valaistun ostoskadun levittäytyessä lähimaisemassa ja joulumarkkinahumun kaapatessa mukaansa niin paikalliset kuin matkailijatkin. Jopa joulukuusella on täällä jalat, sillä eräänä iltana yksi lähtee seuraamaan minua, ohikulkijoiden yhtyessä yllättyneeseen nauruuni. Lämmitetyt mökit täyttyvät hehkuviinin ja punssin nauttijoista, joulumusiikki soi ja iloiset ihmiset ostavat joululahjat ja -herkut mukaansa kotiin. Totean hehkuviinilasini takaa lämmintä joulutunnelmaa ihaillessani: Berliini on yllättänyt minut jälleen kerran.


FAKTAT BERLIINI

Väkiluku: 3,4 miljoonaa, EU:n 2. suurin kaupunki
Pinta-ala: 892km2
Liikkuminen: Julkinen liikenne kattaa koko kaupungin alueen. Sama lippu käy bussissa, metrossa, lähijunissa ja raitiolinjalla. Päivälipun hinta on 6,10€ (2010). Paikallisbussilinja 100 ajaa koko kaupungin halki, ohittaen tärkeimmät nähtävyydet.





  652 / 730  


Asiaton sisältö



Hehkuviinimukin voi viedä matkamuistona kotiin.
Arkkitehtuuriltaan modernin Potsdamerplatzin joulumarkkinat iltavalaistuksessa.
Tonttupajat pursuavat erilaisia koristeita kotiin vietäväksi.
Berliinin läntinen liikekeskusta kylpee jouluvaloissa.
Viehättävät kojut kutsuvat tutkimaan tarjontaa.
Joulupukki aloittaa pitkän matkansa Berliinistä.
Joulunaika ja joulutaika alkavat Alexanderplatzin markkinoiden portilta.
Pieni joulukylä keskellä vilkasta keskustaa virittää joulutunnelmaan.
Joulupukki toivottaa matkailijan tervetulleeksi Berliiniin.