Vasemman puoleinen rakennelma on Ponagarin kunniaksi rakennettu torni 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Oikealla pieni temppeli.
Vasemman puoleinen rakennelma on Ponagarin kunniaksi rakennettu torni 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Oikealla pieni temppeli.

Meren ja historian Nha Trang

21.11.2020 6.00

Tulosta PDF

Merellinen ilmasto, arvokkaat historialliset kohteet ja pienen kaupungin väljyys tarjoavat vastapainon Vietnamin suurkaupunkien sykkeelle.

Teksti: KARI NIVA
Kuvat: EERO AULA

Nha Trang on loivaa S-kirjainta muistuttavan Vietnamin itäisimpiin kuuluva kaupunki eteläisessä osassa maata. Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin on matkaa noin 300 kilometriä.

Saigonista Nha Trangiin voi matkustaa kapearaiteista rautatietä tai autolla. Automatkaan kannattaa varata aikaa, sillä moottoriteilläkin nopeusrajoitukset ovat 50-70 kilometriä tunnissa, eikä päällysteiden kunto ole kaikin paikoin hyvä. Vietnamin moottori- ja valtatiet ovat pääosin hyvin suunniteltuja ja tehtyjä, sillä maa on saanut liikenneväylien rakentamiseen kehitysapua monelta taholta. Puutetta sen sijaan on teiden kunnossapitoresursseista. Lisäksi suomalaisesta poikkeavaan liikennekulttuuriin kannattaa tutustua matkustajana. Oppiakin voi ottaa.

Kätevin tapa siirtyä Saigonista Nha Trangiin on potkuriturbiinikone, sillä lentojen hintataso on kohtuullinen.

Nha Trangin tunnetuin vierailukohde on buddhalaistemppeli Long Son Pagoda. Pyörremyrsky tuhosi kukkulan rakennelmat vuonna 1900 ja ne pystytettiin uudelleen hieman eri paikkaan. Vietnamin sodan aikainen Tet-offensiivi teki alueella pahaa jälkeä vuonna 1968, minkä jälkeen oli taas edessä jälleenrakentaminen.

Temppelissä koulutetaan edelleen munkkeja. Alueella liikuskeli kaikenikäisiä poikia, joiden vaatetus kertoi heidän kuuluvan temppelin väkeen.

Eräs alle 20-vuotias munkkioppilas tarjosi seurueellemme heikkolaatuista valokuvasarjaa vietnamilaisittain kalliilla hinnalla, 200 000 dongilla eli seitsemällä eurolla. Nuorukainen vakuutti rahojen päätyvän oppilaitoksen hyväksi. Meille selvisi kuitenkin, että rahat menivät hänelle itselleen. Laitoksen väestä munkitkaan eivät kiinnittäneet huomiota tuottoisan liikeidean keksineeseen nuorukaiseen. Yleensä ottaen vietnamilaiset osoittautuivat luotettaviksi ja rehellisiksi. Yksittäinen tapaus oli poikkeus, mikä herätti seurueessamme enemmän huvittuneisuutta kuin harmia.

Vaikuttavin yksittäinen nähtävyys on Long Son Pagoda -temppelin taustalla kohoavan kukkulan päällä komeileva Buddhaa esittävä valkoinen betonipatsas, Hai Duc. Leveät 152-askelmaiset portaat johtavat patsaalle, jonka korkeus on 24 metriä. Patsaan juurelta voi tähystellä kaupunkinäkymiä eri suuntiin ja kaupungilta se näkyy monista paikoista, jos ei se valkoisuutensa vuoksi sulaudu taustaansa. Patsasta ympäröi seitsemän munkkiveistosta ja sen edessä on kaksi seitsemänmetristä lohikäärmettä.

Po Nagar Cham -kappeli torneineen sijaitsee kukkulalla kaupungin keskustan tuntumassa. Paikka on yksi monista säilyneistä muinaisjäänteistä ajalta 1000 ennen ajanlaskun alkua, 750 vuoden marginaalilla molempiin suuntiin. Eteläistä Vietnamia hallitsi tuolloin Champa-dynastia, jonka intialaisperäisyys näkyy kukkulan monumenteissa. Aluetta on rakennettu usean vuosisadan aikana ja jokainen jäljellä olevasta neljästä, alkujaan kahdeksasta tornista edustaa oman aikansa tyyliä. Korkein, 23-metrinen torni on nimetty prinssi Bac Hain vaimon, Ponagarin mukaan ja se on rakennettu yli 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Kukkulalla voi viettää aikaa pidempäänkin maisemia katsellen ja vietnamilaisten elämää seuraten, sillä

Cai-joen suistolle ja
Nha Trangin satamaan
avautuvat rauhoittavat
näkymät. Myös ilma on
siellä raikkaampaa kuin
alhaalla kaupungissa.

Satamasta pääsee katselemaan näkymiä mereltä.

Kolmekilometrisen köysiradan korissa pääsee mantereelta Nha Trangin lahden keskellä sijaitsevalle Hon Tre´n saarelle, jossa on Vinpearl-hotelli- ja kylpyläkeskittymä huvipuistoineen ja viihtymiskeitaineen.

Matkan päätepiste on erikoinen kylä. Tonttien virkaa toimittavat hatarat lautat, joiden päälle on rakennettu vaatimattomia hökkeleitä. Perheet elelevät taloissa elinkeinonaan usein kalastus. Lautan alla olevissa sumpuissa kalat säilyvät elävinä ja tuoreina myyntipöydälle asti.

Paikalliset liikkuvat kuppiveneillä.

Pyöreässä veneessä ei
ole lainkaan köliä ja
melan hankaimena toimii
köysisilmukka.


Kulkuvälineen käyttö opetellaan yhtä aikaa kuin kävely. Eräs rouva kävi näppärästi tekemässä ostoksen rannan puodista kuppiveneellä, mutta itse tyydyimme perinteiseen veneeseen.

Suurella Xo Moi -torilla myydään ruokatarvikkeita ja vaatetavaraa. Eksoottisia elämyksiä on tarjolla kaikille aisteille.

Ruokatavaroiden
esillepanossa ja käsittelyssä
on leimallista rentous
ja suurpiirteisyys,
mutta ei epäilystä,
etteikö ostoksia olisi voinut
tehdä tarpeen vaatiessa
myös länsimaalainen.

Torin ilmapiiri on miellyttävä, kuten kaikkialla Vietnamissa. Myyjät eivät tyrkytä tavaroitaan ja asiakasta kohdellaan ystävällisesti. Torilla oli myynnissä muun muassa pithaya-hedelmiä, joita tarjotaan usein vietnamilaisissa ravintoloissa. Myös Suomessa on myytävänä näitä kalamaria muistuttavia valkolihaisia hedelmiä.

Seurueemme valitsi majoituspaikakseen kaupungin lähistöllä sijaitsevan Diamond Bay Resort -monitoimikohteen, joka tarjoaa palveluita ja harrastusmahdollisuuksia useammaksikin päiväksi. Vaikka asiakkaita oli vähän, oli kaikkia palveluja siitä huolimatta tarjolla. Sää oli mitä parhain, mutta syyskuu ei ole matkailun sesonkiaikaa.

Hoidatin käteni ja otin täyden käsittelyn jaloille.
Matkanjohtajamme suomensi laskun, jossa ei ollut erittelyä. Olin käyttänyt kauneudenhoitoon yli miljoona dongia eli 45 euroa. Hierojan kanssa keskustellessa selvisi, että hän ansaitsee muutamalla hieronnalla työnantajalleen kuukauden palkkansa.

Hotellien ja kylpylöiden monien altaiden lisäksi Nha Trangissa on seitsemän kilometriä merenrantaa. Syyskuussa uimareita ei näkynyt rannalla, ja majoituspaikan altaallakin vain muutamia.

NHA TRANG FAKTAT

Sijainti: Etelä-Vietnamissa
Asukasluku: 300 000 ja vuositasolla saman verran matkailijoita
Sää: Meren ansiosta ilma raikkaampi kuin Saigonissa, talvella sadetta vain satunnaisesti
Muuta: Vietnamin kohteista monipuolisimpia, 7 km rantaa ja upea saaristo

PLUSSAT

o Raikas ilma
o Kohteen monipuolisuus

MIINUKSET

o Tiet ovat osittain huonokuntoisia.

  424 / 728  


Asiaton sisältö



Buddha-patsasta voi etsiä horisontista pitkänkin matkan päästä.
Perinnehattupäinen kauppias.
Tra Nang Xo Moi -torin antia.
Kuppiveneen kuljetuskapasiteetti määräytynee kehän pituuden mukaan.
Pithaya-hedelmiä on tarjolla Suomessakin.