Sigtunassa on<br />
Ruotsin alku

Sigtunassa on
Ruotsin alku

8.11.2017 6.00

Tulosta PDF

Tukholma, Pohjolan pääkaupunki on useimmille tuttu, mutta monille tuiki tuntematon on naapurikunnan idyllinen Sigtuna, Ruotsin ensimmäinen kaupunki. Sieltä sai alkunsa Ruotsin valtakunta.

Teksti ja kuvat: ILKKA NOUSIAINEN

Vajaa tunti paikallisjunalla Tukholman T-Centralista Märstaan, josta bussilla kymmenisen minuuttia ja ollaan Sigtunassa. Piipahdus idylliseen museoon ja ydinkeskustassa sijaitsevaan matkailutoimistoon on avartava kokemus.
- Täältä Mälaren-järven rannalta alkoi nykymuotoinen Ruotsin valtakunta hiukan yli tuhat vuotta sitten. Tässä on maan ensimmäisiä kolikoita, joita luonnollisesti lyötiin Sigtunassa. Täällä on paljon perinteitä, historiaa ja alkuperäistä tunnelmaa, opas Anna Lagmaker selvittää.

Vilkaisu alueen karttaan osoittaa, että monet Ruotsin upeimmista linnoista sijaitsevat aivan kivenheiton päässä näillä samoilla rannoilla. Vähitellen selviää, että Ruotsi on paljon muutakin kuin Tukholman Gamlastan, Kungsträdgården, Grönalund tai Slussen. Ruotsihan on vanha suurvalta, jonka lonkerot ulottuivat Suomen lisäksi Baltiaan ja muualle Pohjois-Eurooppaan.

Arkeologisissa kaivauksissa on päästy vuoden 990 tienoille, jolloin kuningas Erik "Voitokas" Segersäll tuli Mälarenin rannalle ja nousi maihin paikassa, jonne hän halusi perustaa Jumalan ja kuninkaan hallitseman valtakunnan. Näin todetaan Sigtunan syntysanoissa.

7000 asukkaan Sigtuna on säilyttänyt ainutlaatuisen asemansa ja osin myös ilmeensä jo yli tuhannen vuoden ajan siitä huolimatta, että Tukholma syrjäyttikin sen vähitellen vallan keskiöstä.

Nykyinen kuningas Kaarle XVI Kustaa ja legendaarinen pääministeri ja valtiomies Olof Palme ovat opiskelleet perinteikkäässä Sigtuna Skolan -sisäoppilaitoksessa. Maineikkaassa koulussa on nykyisin viitisensataa opiskelijaa ja yhä enemmän myös ulkomaalaisia.

YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan on jättänyt jälkensä muun muassa maailman tilaa pohtineiden Sigtuna Säätiön seminaareihin. Vuonna 1917 perustettu säätiö historiallisessa miljöössä myös majoittaa seminaareihin ja tapahtumiin osallistuvia vieraitaan. Seminaarit koskettavat koko ihmiskuntaa, mutta pureutuvat myös pienempiin ajankohtaisiin teemoihin.

Ruotsin suurin lentokenttä Arlanda ja koko maan suurin, 16 000 työntekijän työpaikkakeskittymä sijaitsee Sigtunan kunnassa. Arlandassa liikkuu vuosittain 18 miljoonaa lentomatkustajaa. Ravintolat, pankit, hotellit ja lukuisat ostosmahdollisuudet kuuluvat kentän varustukseen.
Kaupunkioppaana toimiva Sofia Heller kertoo kunnan elävän voimakasta kehityskautta, mikä näkyy uusien rakennusten määrässä ja vuosia jatkuneena nettomuuttona.

Sigtunan vahvuuksia ovat lyhyt matka Tukholmaan ja Arlandaan, mutta ennen kaikkea rikas historia ja perinteeseen nojaava elämänlaatu. Meillä on vielä tilaa uusille omakotirakennuksille ja kilometreittäin viehättävää Mälarenin rantaviivaa historiallisine rakennus- ja asemakaavoineen.
Mälaren-järven rannoilla, aivan Sigtunan tuntumassa, on useita Ruotsin hienoimpia historiallisia linnoja. Esimerkiksi Skokloster on yksi Euroopan edustavimmista barokkilinnoista. Kustaa Vaasa rakennutti Strömsholmin puolustuslinnan 1550-luvulla.
Steningen linna edustaa karoliinisen herraskartanokulttuurin parhaimmistoa. Linnan historia ulottuu 1200-luvulle ja vahvimman jäljen sen historiaan on jättänyt von Fersenin suku, joka isännöi linnaa vuosina 1736-1839.
Entisöidyssä linnassa vietetään 300-vuotisjuhlavuotta. Linnan tiloissa on ravintolan lisäksi tarjolla ruotsalaista designea astioista huonekaluihin out let -hinnoin, puutarhatuotteita ja paljon muuta.
- Myöskään koko perheen tapahtumia ei ole unohdettu, Lenny Grahn sanoo.

Arlandan lähellä voi majoittua maailman ainoaan lentokonehotelliin, Jumbo Hotel Liviin. Mukavuuksiltaan ja varustukseltaan Liv on keskitasoinen hotelli. Yksilöllisyys on hotellissa ylellisyyttä, jos haluaa majoittua ohjaamon erikoishuoneessa tai sviitissä.
Konehotellissa on 26 erilaista huonetta ja muhkeat ensimmäisen luokan nahkaistuimilla varustetut seurustelutilat, joita voi vuokrata vaikka kokousten tai pienimuotoisten vastaanottojen järjestämiseen.
Kolme vuotta toiminut Jumbo-hotelli on 70 metriä pitkä, siipien väli on 60 metriä ja korkeus 20 metriä. Se on rakennettu Seatlessa vuonna 1976 Singapore Airlinesille, jolta se siirtyi PanAmin omistukseen ja kotikentäksi tuli JFK New Yorkissa.
Kone on kuljettanut sotilaita Iraniin, pyhiinvaeltajia Mekkaan ja toiminut presidentti Bill Clintonin saattokoneena vuonna 2000.
Yö kahden hengen huoneessa maksaa noin 40 euroa hengeltä. Yö lentokoneen pyhätössä eli cockpitissä maksaa noin 220 euroa.

  327 / 613  


Keskustele tästä Asiaton sisältö



Sigtunassa on kolme kirkkorauniota 1100-luvulta.
Missään muualla maailmassa ei ole niin paljon riimukiviä kuin Sigtunassa.
Hautaholvi Sigtunan kirkkomaalla.
Jos ilta kapakassa venähti eikä kotiin ollut menemistä, voi seinäkätköstä ottaa avaimen ja mennä yöksi kaupungintalolle.
Täti Ruskean, Tant Brunin tunnelmalliseen kahvilaan on pakko poiketa.
Kappelissa voi myös matkailija hiljentyä.
Arlandan Jumbo-hotelli on ainoa laatuaan maailmassa.