Noin 500 vuoden ikäinen Pankerin linna on osa yhä elävää vanhaa ruhtinasperinnettä.
Noin 500 vuoden ikäinen Pankerin linna on osa yhä elävää vanhaa ruhtinasperinnettä.

Suomen kuninkaan
innassa - Pankerin linna

15.2.2024 6.00

Tulosta PDF

Schlesvig-Holsteinin vehreällä rannikolla muutama kymmenen kilometriä Kielistä itään, lähellä Lütjenburgia, sijaitsee viehättävä ja historiallisesti kiehtova Pankerin linna.

Teksti ja kuvat: MIKKO UOLA

Pankerin linna ei ole Saksan matkailun tunnetuimpia kohteita, mutta varsinkin suomalaisten sietäisi tuntea paikka paremmin kuin mitä se nykyisin tunnetaan. Siellä käynti ei edellytä pitkääkään poikkeamista Keski-Eurooppaan omalla autolla matkustavalta.

Suomen historiaan noin 500 vuotta vanhan Pankerin linnan liittää ensinnäkin se, että Ruotsin kuningas Fredrik I, joka hallitsi myös suomalaisia, osti linnan vuonna 1739. Sukulaisuussuhteiden kautta linna on periytynyt sen nykyisille omistajille, Hessenin ruhtinassuvulle. Tästä suvusta valittiin Suomelle kuningasta vuonna 1918. Suomen kuninkaaksi tuolloin valittu Hessenin prinssi Friedrich Karl syntyi Pankerin linnassa 1868. Linna palvelee yhä tänä päivänä Hessenin maaseutuasuntona, ja se on Hessische Hausstiftungin omistuksessa.

Sen lisäksi, että linnassa yhä asutaan, omistajasuku käyttää sitä suvun juhlien järjestämiseen. Niinpä monet Hessenin suvun edustajat ovat viettäneet ruhtinaallisia häitään Pankerissa.

Vaikka itse Pankerin linna ei ole avoinna yleisölle, linnan ympärille on muodostunut mielenkiintoinen pienoisyhteiskunta. Linnan pihapiirin rakennuksia on vuokrattu käsityötaiteen harjoittajille ja muille yrittäjille. Taiteilijoilla ja tekstiilintekijöillä on siellä omat verstaansa ja galleriansa, joista voi tehdä mielenkiintoisia löytöjä.

Hessenin ruhtinassuvun perinteet näkyvät Pankerin suurten vanhojen hevostallien ympärillä aktiivisena ratsastusharrastuksena. Kysymyksessä ei ole mikään museokylä, vaan elävä tämän päivän kokonaisuus historiallisessa ympäristössä.

Kronbergin linnaa Frankfurtin lähellä päätukikohtanaan pitävän omistajasuvun menestyviin liiketoimiin kuuluu nykyisin viininviljely, ja Hessen-suvun mainiota Prinz von Hessen -nimellä markkinoitavaa rieslingiä voi ostaa myös Pankerista.

Linnan alueella vallitsee erityisen lauhkea mikroilmasto. Itämeri on vain muutaman kilometrin päässä, mutta kuitenkin riittävän kaukana pitämään kylmät tuulet loitolla. Kasvillisuus on pohjoissaksalaisittain poikkeuksellisen rehevää. Lauhkeaa ja miellyttävää tunnelmaa korostaa linnan kupeessa oleva pieni Hofsee-järvi rikkaine vesilintukantoineen.

Satunnaiselle matkailijalle Panker on erinomainen yhden päivän kohde. Toki siellä on mahdollista viettää aikaa pidempäänkin, sillä linna-alueella on hyvät ravintola- ja hotellipalvelut. Niiden hinta tosin valitettavasti lähenee ruhtinaallista tasoa.

PANKER FAKTAT

Sijainti: Saksan Schleswig-Holsteinissa, Lütjenburgin kaupungin lähellä Itämeren tuntumassa.
Lütjenburgin asukasluku: Noin 5 500
Miten pääsee: Tieltä numero 202 Kiel-Oldenburg noin 10 km pohjoiseen tietä 502
Hessenin ruhtinassuku: Sukua Tanskan ja Britannian monarkeille sekä Venäjän keisareille
Suomalaisittain kiinnostavaa: Suomen kuninkaaksi 1918 valitun, prinssi Friedrich Karlin syntymäpaikka.
Palveluita: Hotelli, ravintoloita, gallerioita, ratsastuskoulu

  108 / 728  


Asiaton sisältö



Hevosharrastus on Hessenin ruhtinassuvun vuosisatainen perinne. Taustalla hotelli Ole Liese.
Pankerin taidetta.