iloinen uutinen retkeilijöille:<br />
Karttojen kustantaminen<br />
jatkuukin Suomessa

iloinen uutinen retkeilijöille:
Karttojen kustantaminen
jatkuukin Suomessa

19.8.2025 14.18

Tulosta PDF

Karttakauppa Suomi Oy on julkaissut ensimmäiset retkeilykarttansa suosituista kansallispuistoista ja erämaa-alueista. Yritys jatkaa uutena toimijana karttojen kustantamista Suomessa.

Vuoden 2025 alussa perustetun Karttakauppa Suomen uuden aluevaltauksen myötä suomalaisia retkeilykarttoja on jälleen saatavilla. Julkisuudessa on kuluneen vuoden aikana esitetty huolta siitä, julkaistaanko Suomessa enää lainkaan karttoja, kun Maanmittauslaitos lopetti peruskarttojen painamisen vuonna 2018, ja Tapio Karttakeskus luopui kuluttajatuotteiden julkaisuliiketoiminnasta 2024.

”Olemme todella iloisia siitä, että olemme päässeet yhteistyöhön Tapio Karttakeskuksen kanssa, ja voineet jatkaa retkeilykarttojen kustantamista”, kertoo Karttakauppa Suomen kustantaja Aino Wuolijoki.

”Retkeilyllä ja luonnossa liikkumisella on Suomessa pitkät perinteet, ja retkeilykartat ja -kirjat muodostavat jatkossa keskeisen osan valikoimaamme. On hienoa nähdä, että ensimmäiset askeleet tällä tiellä on nyt otettu”, hän jatkaa.

Elokuussa julkaistut kartat noudattavat Karttakeskuksen aiemmin julkaisemien karttojen ulkoasua ja aluerajauksia, ja retkeilytiedot on päivitetty vastaamaan vuoden 2025 tilannetta.

Halti Kilpisjärvi Pältsan ulottuu pohjoisimmassa Käsivarressa Kilpisjärveltä Haltille saakka. Kartalla näkyvät myös Norjan ja Ruotsin puolen alueet. Kartan mittakaava on pääosin 1:50 000, mutta Kilpisjärven keskuksesta on lisäksi tarkempi kartta 1:25 000.

Saariselkä Sokosti retkeilykartta johdattaa kulkijat Saariselän, Kakslauttasen ja Kiilopään tunturikeskusten ympäristön lisäksi itään Urho Kekkosen kansallispuistoon aina Sokostille ja Suomen itärajalle saakka. Kartan mittakaava on 1:50 000.

Pallas Hetta Olos retkeilykartta kattaa suuren osan valtavasta Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta, ja yksi Suomen tunnetuimmista vaellusreiteistä, Hetta–Pallas, on kokonaisuudessaan kartan alueella. Pääosa kartasta on mittakaavassa 1:50 000, mutta Pallaksen ja Hetan alueista on myös suurennokset mittakaavassa 1:25 000.

Nuuksio Luukki retkeilykartta tarjoaa yksityiskohtaisen ja laadukkaan kartan kaikille Nuuksion järviylängöllä liikkuville. Nuuksion kansallispuiston lisäksi kartalla näkyvät lisäksi muun muassa Luukin, Pirttimäen, Salmen ja Oittaan ulkoilualueet. Kartan mittakaava on erittäin tarkka 1:15 000.

Kaikki Karttakaupan retkeilykartat ovat vedenkestäviä ja repeämättömiä. Ne on painettu synteettiselle Tyvek-materiaalille, joka on erittäin kevyttä ja kestävää. Maastokarttapohjan päälle on koottu paljon retkeilijöitä kiinnostavaa tietoa, kuten merkityt reitit, taukopaikat, majoituspalveluja sekä esimerkiksi vesistöjen ylityspaikkoja. Mukana on lisäksi tietoa Top 10 -käyntikohteista.

Karttakauppa Suomi Oy on vuoden 2025 alussa perustettu kartta- ja kirjakustantamo. Yrityksen omistajina ja yrittäjinä toimivat Aino Wuolijoki ja Janne Kostamo, joilla molemmilla on yli 20 vuoden kokemus karttojen ja kirjojen kustantamisesta. Yritys on julkaissut kuluvan vuoden aikana jo yli 20 karttaa ja muuta tuotetta, mukaan lukien tiellä liikkujan perusvarusteen Suomi Tiekartta 1:800 000.

  1 / 1703  


Asiaton sisältö