Sähköauton lumikuutio toi<br />
Rovaniemelle 7,4 miljoonan<br />
euron arvosta medianäkyvyyttä

Sähköauton lumikuutio toi
Rovaniemelle 7,4 miljoonan
euron arvosta medianäkyvyyttä

2.3.2023 0.00

Tulosta PDF

Tammikuun alussa 2023 Rovaniemellä avattu sähköautovalmistajan lumiteos on tuonut kaupunkiin 20 kansainvälisen mediatalon edustajaa ja runsaasti medianäkyvyyttä.


Meltwater-mediaseurannan mukaan lumikuutiosta on tehty tammikuussa 218 artikkelia ympäri maailmaa sekä lisäksi yli 300 uutista kotimaassa.

Rovaniemen kansainvälisen medianäkyvyyden arvo lumikuutiouutisoinnin osalta oli pelkästään tammikuussa yli 7,3 miljoonaa euroa.

Merkittävimpiä Rovaniemen lumikuutioteemasta kirjoittaneita medioita ovat olleet muun muassa Forbes, The Sun, Vogue, GQ, Wallpaper.

- Rovaniemi tarvitsee entistä enemmän kansainvälistä näkyvyyttä. Arctic Design Weekin ja autonvalmistajan kumppanuusyhteistyö käynnistyi vuonna 2021. Näkyvyytemme tämän yhteistyön myötä on ollut koko Rovaniemeä koskevaa, ei pelkästään arktiseen muotoiluun liittyvää. Mittava näkyvyys on nostanut esiin rohkeutta ja paikallisen yritysmaailman mahdollisuuksia. Tällaista omaleimaista esilläoloa tarvitaan lisää, toteaa kansainvälisten asioiden päällikkö Tuula Rintala-Gardin.

Positiivista arktista mielikuvaa
ja paikallista lumi- ja jääosaamista


Tuoreen, 31.1.2023 raportoidun mediaseurannan mukaan lumikuutioon liittyviä mediaosumia on yhteensä 520, joista 218 on julkaistu eri puolilla maailmaa. Merkittävä määrä mediaosumista on USA:sta, Saksasta, Espanjasta, Italiasta, Intiasta, Ranskasta ja Iso-Britanniasta.

- Huomionarvoista on se, että julkaisut ovat sellaisissa medioissa, joissa Rovaniemen näkyvyyden saaminen olisi haastavaa. Artikkelit ovat olleet mediaseurannan mukaan myönteisiä (20 %) tai neutraaleja (80 %) tuoden esille arktista lumirakentamista ja vastuullisuutta, Rintala-Gardin kertoo.

Lumikuution rakentamisessa ja sen ympäristön suojaamisessa on hyödynnetty rovaniemeläistä lumi- ja jääosaamista. Dragan Pavlovic, Magnus Lindell ja Johanna Johansson ovat suunnitelleet lumikuution, ja sen ovat rakentaneet kokeneet rovaniemeläiset lumirakentajat Frozen Innovations Oy:stä.

Lumi on kuljetettu sähkörekalla Ounasvaaralta ja sinne lumi myös palaa seitsemän viikon kuluttua. Kuutio on siis täysin kierrätettävää materiaalia.

- Toimimme tällä hetkellä noin 30 maassa. Esittelytiloja on globaalisti noin 150. Rovaniemelle tuotettu maailman ensimmäinen lumirakenteinen tila on herättänyt valtavaa kiinnostusta ympäri maailmaa kollegoidemme keskuudessa. He jakavat Rovaniemellä tuotettua sisältöjä edelleen eri maissa, sanoo markkinointijohtaja Martin Österberg..

Göteborgissa päämajaansa pitävä autonvalmistaja lienee ainoa autoyritys maailmassa, jonka toimitusjohtaja on koulutukseltaan muotoilija. Yhteydenotto valmistajalta Business Rovaniemeen johti käsitykseen, että Arctic Design Weekin ja yrityksen arvot yhtenevät myös kestävän kehityksen tavoitteiden osalta.

- Meille arktisella alueella, missä ilmastonmuutos etenee neljä kertaa nopeammin, on tärkeää, että yhteistyötoimija on vastuullinen ja omalla toiminnallaan osa suurta ratkaisua, toteaa Business Rovaniemen muotoilupäällikkö Taina Torvela.

Rovaniemellä maaliskuussa järjestettävän Arctic Design Weekin aikana lumirakennelman Rovaniemelle tuonut sähköauton valmistaja on mukana Arctic AHA! ja Global Design Talks -tapahtumissa 24.3.2023, kuten kevään 2022 tapahtumassakin. Tulevassa tapahtumassa keskustellaan yritysten tarkoituksesta ja siitä, mikä rooli muotoilulla voi tässä olla - miten suuret, joskus ennakoimattomat muutokset vaikuttavat organisaatioiden tarkoitukseen.

  542 / 1586  


Asiaton sisältö