Korkeasaaressa voi kohdata myös liitukauden dinosauruksia, kuten tyrannosauruksen ja triceratopsin
Korkeasaaressa voi kohdata myös liitukauden dinosauruksia, kuten tyrannosauruksen ja triceratopsin

Dinosaurukset saapuvat
Korkeasaareen
kesäkuun alussa

6.5.2024 16.01

Tulosta PDF

6.5.2024 11:32:36 -

Korkeasaaressa voi pian kohdata aidonkokoiset, liikkuvat ja ääntelevät dinosaurukset silmästä silmään. Muinaiset matelijat saapuvat omalle jura- ja liitukauden alueelleen, jossa ne ovat tavattavissa eläintarhan aukioloaikoina 1.6.-20.10.2024 Korkeasaaren pääsylipun hinnalla.



Dinosauriosmexicon tuottama suuri, lähes kolmenkymmenen dinosauruksen näyttely on ollut aiemmin esillä Euroopassa vain kahdessa tiedekeskuksessa. Jokainen dinosaurus on mahdollisimman aidon näköinen, sillä niiden suunnittelussa yhdistyvät tutkimustieto ja taitava viimeistely. Dinosauruksista 20 on liikkuvia ja äänteleviä. Massiivisimpien petojen, kuten Tyrannosaurus rexin hampaat hamuavat saalista neljän metrin korkeudella ja pituutta on yhdeksän metriä kuononkärjestä hännänpäähän. Edustettuina ovat myös pienimmät, alle metrin mittaiset dinosaurukset, joilla monilla oli nykytiedon mukaan höyhenpeite.

“Korkeasaaressa dinosaurukset auttavat meitä ymmärtämään, miten elämä maapallolla sopeutuu muutoksiin. Voimme verrata tuttujen eläinten ominaisuuksia maapalloa aikanaan hallinneisiin matelijoihin ja oppia, mitkä nykyeläimet polveutuvat hirmuliskoista”, kertoo Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström.

Dinosaurukset elivät maapallolla lähes 170 miljoonaa vuotta ja niistä kehittyi suurimpia koskaan tunnettuja maaeläimiä. Ne olivat monimuotoinen ryhmä erilaisiin elinympäristöihin sopeutuneita eläimiä, esimerkkeinä pitkäkaulaiset kasvinsyöjä-sauropodit, pienet ketterät petodinosaurukset ja luulevyselkäiset stegosaurukset. Samaan aikaan dinosaurusten kanssa kehittyi monia tähän päivään selvinneitä eläinlajiryhmiä. Suurten matelijoiden kohtaloksi koitui 66 miljoonaa vuotta sitten maahan iskeytynyt asteroidi, joka muutti ilmaston nopeasti.

Nykyään luonnon monimuotoisuus vähenee hälyttävästi ihmisen toiminnan vuoksi. Hirmuliskot herättelevät miettimään, miten sukupuuttoja tapahtuu ja kuinka jokainen voi omilla valinnoillaan toimia eläinlajien hyväksi. Luonnon monimuotoisuus auttaa eliöitä sopeutumaan muutoksiin ja lieventää myös luonnonkatastrofien vaikutusta. Vastuullisesti toimivat eläintarhat säilyttävät eläinlajeja geneettisesti monimuotoisina ja osallistuvat lajien suojeluun niiden elinympäristöissä.
  35 / 874  


Asiaton sisältö