Lapin matkailun markkinointityhtiö<br />
jatkoi virkaatekevän johtajan pestiä

Lapin matkailun markkinointityhtiö
jatkoi virkaatekevän johtajan pestiä

12.1.2023 0.00

Tulosta PDF

House of Laplandin hallitus on päättänyt, että organisaation muutosvaiheen aikana toimitusjohtajana jatkaa syksyllä 2022 väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nimitetty Satu Luiro.

House of Lapland on saanut Lapin kunnilta perusrahoitusta vuodelle 2023. Perusrahoituksella toteutetaan yhteismarkkinoinnin uutta toimintamallia ja suunnitellaan tarkemmat markkinointitoimenpiteet yhdessä kuntien ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Jatkossa painopisteenä tulee olemaan entistä vahvemmin osaajamarkkinointi, muita osa-alueita unohtamatta.

Yhteismarkkinoinnin toimintamallia uudistetaan tarkalla korvalla kuunnellen
House of Laplandin väliaikaisena toimitusjohtajana on elokuusta 2022 lähtien toiminut Satu Luiro. Hän on työvapaalla Lapin liitosta kehittämispäällikön tehtävästä. Toimitusjohtajaa haettiin syksyn aikana kahteen otteeseen. Hakukierrokset eivät johtaneet rekrytointiin, joten House of Laplandin hallitus valitsi Luiron jatkamaan toimitusjohtajana vuoden 2023 loppuun. Toimitusjohtajasopimus sisältää lisäksi yhden vuoden option.

”Yhteismarkkinoinnin toimintamallia haluttiin uudistaa ja kuunnella tarkasti kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden toiveet ja tarpeet markkinoinnille. Hyvin käynnistyneen muutosvaiheen jatkuvuuden takaamiseksi päädyimme siihen, että pyydämme Satu Luiroa jatkamaan toimitusjohtajana. Luiro tuntee Lapin hyvin ja toisaalta Lapin toimijat tuntevat Luiron, mikä katsottiin eduksi nopeasti muuttuvassa ajassa” toteaa Ulla-Kirsikka Vainio, House of Laplandin hallituksen puheenjohtaja.

House of Laplandin toiminnan keskiössä on asukkaiden, matkailijoiden, yritysten ja elokuvatuotantojen saaminen Lappiin. Jatkossa painopisteenä tulee olemaan entistä vahvemmin osaajamarkkinointi, muita osa-alueita unohtamatta.
Kunnilta mandaatti uuteen toimintamalliin
Tällä hetkellä Lapin yhteisen markkinoinnin ja viestinnän perusrahoitukseen on sitoutunut 20 Lapin kuntaa. Perusrahoitus tarjoaa pohjan uuden toimintamallin rakentamiselle, sillä varsinaiset markkinoinnin toimenpiteet ja resurssit suunnitellaan yhdessä kuntien ja yhteistyökumppanien kanssa. Työhön tarjoaa erinomaisen foorumin Lapin brändipöytä, joka on Lappi-brändin ja Lapin yhteismarkkinoinnin vapaamuotoinen sparrausryhmä.

”Perusrahoituksen myötä olemme saaneet kunnilta mandaatin toteuttaa toimintamallin muutos ja suunnitella markkinoinnin painopisteet, tavoitteet ja resursointi yhteistyössä. Tuloksena syntyy entistä avoimempi, kustannustehokkaampi ja vaikuttava tapa toteuttaa Lapin yhteismarkkinointia”, sanoo Satu Luiro.

  220 / 853  


Asiaton sisältö