Loma-osaketta on turhaan parjattu<br />
ylellisyytenä, sanovat Sirpa ja Jorma

Loma-osaketta on turhaan parjattu
ylellisyytenä, sanovat Sirpa ja Jorma

13.8.2022 0.00

Tulosta PDF

Lomaosake on Sirpan ja Jorman toteutunut unelma. Varokaa osakekauppiaita! Tätä neuvoa eivät Sirpa ja Jorma ottaneet huomioon, vaan tekivät kaupat ja kehuvat nyt olevansa onnellisia osakkeenomistajia.

Eikä heitä ole sidottu yksien seinien sisälle, vaan lomaa vietetään Katinkullassa, Mallorcalla, Kreikassa tai vaikkapa Amerikassa.

Sirpa ja Jorma Saikko tietävät mistä puhuvat. He ovat kiertäneet maailmaa ja pitäneet kirjaa kaikista käymistään lomaosakkeista, ei pelkästään kustannuksista, vaan tuhannet valokuvat kertovat tarinan kauneinta puolta. Sirpan tilastoissa on tiedot 102 huoneistosta 14 vuoden ajalta.

Pariskunnan ura lomaosakkeen omistajina sai alkunsa sattumalta. He saivat kutsun tulla viettämään viikonloppua kylpylään sillä ehdolla, että osallistuvat sinä aikana lomaosakkeen esittelyyn. Lomakohteista tuttu käytäntö oli Suomessa arkipäivää jo vuonna 1996.

- Ei meillä ollut mitään aikeita ostaa osaketta, Sirpa naurahtaa. Olimme itse asiassa matkalla juhliin, ja lopputulos oli se, että allekirjoitimme kauppakirjat pukeutuneina frakkiin ja iltapukuun.

Ensimmäinen osake oli kotimaan kamaralla ja se oli vasta alkusoittoa.

Lomaosakkeisiin liittyvä mielikuva ei ole kaunis. Ensimmäinen kosketus aiheeseen on monella ollut Kanariansaarilla lomailevia kadulla ahdistelevat kauppiaat, jotka lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Joku raukka kun joskus erehtyy esittelyyn, hän viettää siellä koko päivän ja saattaa vielä laittaa nimensä sitovaan paperiin. Matkanjärjestäjät varoittavat asiakkaitaan kauppiaista ja mahtaako kuluttajansuojalakikaan auttaa, jos jokin menee pieleen?

Sirpa Saikko on esittelyiden epämiellyttävyydestä aivan samaa mieltä. Mutta miksi he sitten päätyivät ostamaan oman osakkeen?

- Yritys, jolta ostimme ensimmäisen osakkeen, oli perheen omistama ja itse omistajat olivat paikalla tapaamisissa. Firman toiminta vakuutti meidät, Jorma Saikko kertoo.

Saikot jaksoivat käydä kylpyläosakkeessaan muutaman vuoden, kun kuvioon tuli mukaan viikkojärjestelmiä hoitava järjestö. Ensimmäinen järjestön jäsenyys oli tullut osakekaupan kylkiäisenä. Tästä alkoi niin sanottu viikkojen vaihto. Asiaan vihkiytymättömälle lauseissa vilisevät pisteet, vaihdot ja murtoluvut 1/52 ovat täysin hepreaa, mutta Sirpa selittää asian niin, että sen Pihtiputaan mummokin ymmärtää.

- Jäsenyys hankitaan ostamalla osake, joka on yksi kyseisen huoneiston 52 kiinteistöosakkeesta. Ostamalla yhden osakkeen saat käyttöösi yhden viikon vuodesta. Viikkojärjestelmässä oman viikon voi halutessaan vaihtaa jonnekin toiseen kohteeseen. Pistejärjestelmässä oma viikko on pisteytetty ja pistesaldon avulla taas voi saada lisäviikkoja haluamassaan kohteessa. Osakkeesta maksetaan vastiketta, joka kattaa siivouksen, ylläpidon ja vakuutukset.

Miksi nähdä näin suuri vaiva, miksi ei vain marssisi matkatoimistoon ja varaisi itselleen pakettimatkaa?

- Enemmän tarjontaa, tasokkaammat huoneistot, oma aikataulu, edullisemmat matkat, Jorma luettelee. - Eikö siinä ole jo kylliksi syitä, hän kysyy

Pariskunta ei ole vuosien aikana joutunut kertaakaan pettymään vuokraamaansa huoneistoon, paremminkin päinvastoin. Matkaa varatessa suunnitelmat ovat vaihtuneet nopeastikin, Belgia vaihtui yllättäen Gambiaksi ja Espanja Yhdysvalloiksi.

- Lentoliput New Yorkiin maksoivat paljon vähemmän kuin Madridiin, Sirpa naurahtaa ja kertoo, että Arizonan loma on jäänyt hänen mieleensä yhtenä parhaimmista. Osake tuntui heti kodilta ja rodeokin tuli reissulla kokeiltua.

Jorma taas muistelee lämmöllä lomaa Thaimaassa. Phuketin Marriot´s -hotellin osakkeessa vietetty loma yllätti ylellisyydellään. Ikimuistoisin matka on kuitenkin vajaa vuosi sitten vietetyt Sirpan 50-vuotispäivät Costa del Solilla, jolloin matkaseurueeseen kuului 24 henkilöä.

Seuraava matka on jo varattuna. Iso-Britannia ihastutti heti ensimmäisen matkan jälkeen. Silloin pariskunta vietti lomansa linnamaisessa ympäristössä saarivaltakunnan länsirannikolla.

- Taitaa olla elämäni ainoa oluttuoppi, jonka olen kappelissa nauttinut, Jorma hymyilee. Vanha rakennus oli saanut uuden elämän maallisemmassa käytössä.

Tulevana kesänä Sirpa ja Jorma palaavat kuningaskuntaan, mutta tällä kertaa majoituspaikka on kanavavene.

- Tämä on ollut haaveeni aivan alusta saakka, Sirpa iloitsee. Voimme risteillä vanhoja kuljetusreittejä kuin ennen vanhaan. Saamme ennen lähtöä koulutuksen veneen ohjaamiseen ja fyysistä voimaakin tarvitaan matkan varrella, koska kanavissa on pienin välimatkoin sulkuja.

Jos vielä kaipaa lisäperusteluja lomaosakkeen ostamiseen?

- Miksi ostaa lehmä sen takia, että haluaa juoda maitoa vain silloin tällöin, Jorma virnistää.

Kuluttaja-asiamiehen vinkit lomaosakekauppaan

- Euroopan kuluttajakeskus on kuluttajan apuna EU:n alueella

- Ulkomailla tehtyihin ostoksiin sovelletaan yleensä ostomaan lakeja

- EU-maissa kuluttajan oikeudet ovat pitkälti samat, vaikka yleiseurooppalaista kuluttajansuojalakia ei ole

- EU-alueella ongelmiin saa apua kuluttajaviranomaisilta

- Ostajalla on oikeus peruuttaa lomaosakkeen kauppa 10 päivän kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta

- Peruuttaminen on ostajalle kuuluva oikeus, eikä myyjä voi vaatia sen käyttämisestä itselleen mitään hyvitystä tai korvausta

- Peruuttaminen on tehtävä kirjallisesti sillä kielellä, jolla sopimus on laadittu. Peruuttaminen tehdään myyjälle tai sille, jonka nimi ja osoite on tätä tarkoitusta varten ilmoitettu markkinointiasiakirjassa.

- Lomaklubijäsenyyttä ei pidä sekoittaa lomaosakkeeseen, joka tarkoittaa vähintään kolmen vuoden ajan kestoista käyttöoikeutta yhteen tai useampaan kiinteistöön tiettynä, vähintään viikon pituisena ajanjaksona vuodessa. Lomaklubissa on kyse jäsenyydestä, jonka ehdot ja kesto vaihtelevat. Jakson aikana jäsenellä on mahdollisuus käyttää klubin tarjoamia kohteita ja palveluja.

www.kuluttajavirasto.fi

Lomaosakkeita välittävät

www.omaloma.net
www.suomenlomaviikot.fi
www.aikalomat.fi
www.rci.com
www.hcresorts.com

Kohteita

Levi, Vuokatti, Kuusamo, Punkaharju, Pyhäniemi, Ruka, Tahko, Ähtäri, Airisto, Saariselkä, Salla, Ylläs,Koli, Pyhä, Himos, Kalajoki, Naantali, Tampere, Aurinkorannikko, Åre, Madeira, Nizza, Rodos, Teneriffa

Lamavuonnakin
kasvua 15 %

Holiday Clubin viikko-osakkeiden myynti kasvoi viime vuonna 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna eli taantumasta huolimatta kasvu jatkui, kertoo Marko Hiltunen, Holiday Club Resort Oy:n markkinointijohtaja. - Viiikko-osakkeisiin investoitiin vuonna 2009 noin 10 miljoonaa euroa.
Viikko-osakkeiden tulevaisuus näyttää hyvältä. Ihmisten lomailutottumukset ovat muuttuneet, loma-ajat pirstoutuvat ja loma-asunnolta vaaditaan tasokkuutta ja helppohoitoisuutta. Ihmiset haluavat viettää aktiivilomia ja nauttia valinnan vapaudesta sekä kotimaassa että ulkomailla, Hiltunen jatkaa.
Suomen suosituin kohde on Holiday Club Katinkulta, jossa on yli 12 000 osakkeen omistajaa. Markkinointijohtajan mukaan Saariselkä, Salla, Ylläs, Ruka ja Pyhä ovat suosittuja vuodesta toiseen. Järvi-Suomi on myös suosittua aluetta, mutta tällä hetkellä kohteet ovat lähes loppuun myytyjä.
Pohjoismaiden suurin matkailuhanke Holiday Club Saimaa valmistuu vuonna 2011. Kylpylän ja monitoimi-jääareenan lisäksi alueelle rakennetaan 300 loma-asuntoa.

FAKTAA Holiday Club Resorts
- toiminut 24 vuotta, tällä hetkellä Euroopan suurin viikko-osakeyritys.
- 24 lomakohdetta, joissa 1240 loma-asuntoa.
- osakkaita 43 000 (talouksia 33 000, yrityksiä 1400)
- myytyjä viikkoja yli 54 000
- 5000 viikko-osake kauppaa vuonna 2010
-30 000 esittelytilaisuutta vuonna 2009
- liikevaihto 65 miljoonaa euroa vuonna 2009 uusia kohteita Naantali Recidence, RukaVillage, Pyhä HolySuite, Tahko Spa Suites
- viikko-osakkeen keskimääräinen myyntihinta 12 000 euroa, osakkeiden hinnoitteluväli 5000-37 000 euroa
- yhtiövastike keskimäärin 300 euroa / omistettu viikko.
- osakas voi halutessaan vaihtaa viikkonsa Holiday Club -kohteiden sisällä tai RCI- jäsenkohteeseen. Viime vuonna viikko-osakkaat tekivät 26 492 lomanvaihtoa.
www.hcresorts.com

TEKSTI: LEENA VIERIMAA
KUVAT: SIRPA SAIKKO

  303 / 889  


Asiaton sisältö



Tahkovuori.
Phuket.
Playa de las Americas.
Näköala Puerto de la Cruzin huoneistosta.