Lunta tuli - Koli avaa<br />
rinteitä jo lauantaina

Lunta tuli - Koli avaa
rinteitä jo lauantaina

4.12.2021 0.00

Tulosta PDF

Ukko-Kolin rinteistä 2 avautuu laskijoiden riemuksi lauantaina 4.12. klo 10.00. Hyväkuntoisille rinteille pääsee laskettelemaan lauantaista maanantaihin 4.–6.12. klo 10–18. Pitkän avausviikonlopun jälkeen rinteet ovat aluksi avoinna viikonloppuisin, 20.12. jälkeen joka päivä.


Ukko-Kolin rinteillä avataan päärinne Pielinen (nro 3), joka on 1 000 metriä pitkä ja vaikeustasoltaan punainen. Lisäksi avautuu alkeisrinne (nro 5b). Hisseistä avautuvat tuolihissi ja mattohissi. Myös muiden rinteiden lumetus etenee pakkasten ansiosta vauhdikkaasti, ja rinteitä avataan piakkoin lisää. Ukko-Kolin rinnealueella on yhteensä seitsemän monipuolista rinnettä ja neljä laskijoita palvelevaa hissiä.
–Laskettelu Ukko-Kolin rinteissä on kuin sukeltaisi maisematauluun. Kansallispuisto aukeaa aivan jalkojen juuressa. Rinteissä riittää lunta, joten tervetuloa laskettelemaan!, rinnepäällikkö Janne Jetsonen sanoo.

Rinteiden lumettaminen vaatii,
että lämpötila on vähintään -4 astetta.

– Parhaimmillaan lumentuotto on alle -10 asteen kuivassa pakkassäässä, jolloin lunta saadaan tehtyä kolminkertainen määrä verrattuna puolet lämpimämpään säähän. Internetistä osoitteesta www.koliski.fi/laskettele voi tarkistaaviimeisimmät tiedot rinteiden osalta sekä hissilippujen ja muiden palveluiden hinnat. Suosittelemme hissilippujen ostamista ennakkoon verkkokaupasta, Jetsonen toteaa.

Samalla kun rinteet aukeavat, liikennöintinsä Joensuusta Kolille ja takaisin aloittaa Ski & Spa -bussi. Ski & Spa -bussi liikennöi lauantaisin ja sunnuntaisin rinnekauden alusta rinnekauden loppuun. Kyyti on varattava ennakkoon viimeistään lähtöä edeltävänä päivänä puhelinnumerosta 020 741 4392. Matkan hinta yhteen suuntaan on 10 € ja menopaluu on 20 €. Bussin aikataulu ja reitti on seuraavanlainen:

8.40 ABC MARJALA 19.25
8.45 S-MARKET NOLJAKKA 19.20
8.50 S-MARKET SIILAINEN 19.15
8.55 TORIKATU 20 / ORIGINAL SOKOS HOTEL VAAKUNA 19.10
9.00 ORIGINAL SOKOS HOTEL KIMMEL 19.05
9.05 S-MARKET NIINIVAARA 19.00
9.10 ABC SIIHTALA 18.55
9.15 S-MARKET JUKOLANPORTTI 18.50
9.20 S-MARKET LEHMO 18.45
9.25 S-MARKET KONTIOLAHTI 18.40
10.15 UKKO-KOLIN RINTEET, ALA-ASEMA 17.45
10.30 BREAK SOKOS HOTEL KOLI 18.00

Pitkän avausviikonlopun jälkeen rinteet ovat aluksi avoinna viikonloppuisin. Rinteet ovat 7.–19.12. avoinna lauantaista sunnuntaihin kello 10–18. Tämän jälkeen 20.12. lähtien rinteet ovat avoinna joka päivä. Laskukautta on tarkoitus jatkaa ainakin 18.4. saakka, ja säiden salliessa jopa toukokuun alkuun saakka.
Break Sokos Hotel Koli on kansallispuistossa, Kolin huippujen tuntumassa sijaitseva maisemahotelli. Hotellissa on 82 huonetta ja vieraita hemmotteleva Koli Relax Spa. Ukko-Kolin rinteisiin sekä vaellusreiteille pääsee suoraan hotellin pihasta. Hotellia ja Ukko-Kolin rinteitä operoi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO).

Ukko-Kolin rinteillä toimitaan Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) antamien suositusten mukaan, jotta niin asiakkailla kuin henkilökunnalla on mahdollisimman turvallista toimia rinnealueella. Ulkotiloissa toivomme noudatettavan seuraavia ohjeita:

- tule rinteeseen vain terveenä
- huolehdi turvaväleistä
- muista käsi- ja yskimishygienia
- laita käytetyt nenäliinat ja kertakäyttöiset suojamaskit roskikseen
- osta lippusi etukäteen verkkokaupasta, jos mahdollista
- käytä etämaksua aina kun mahdollista
- lataa puhelimeesi Koronavilkkusovellus
- toimi vastuullisesti, noudata rinnesääntöjä sekä henkilökunnan antamia ohjeita

  331 / 851  


Asiaton sisältö