Uimastadionilla polskitaan tutusti toukokuusta syyskuuhun.
Kuva: Sami Saastamoinen/Helsingin kaupunki
Uimastadionilla polskitaan tutusti toukokuusta syyskuuhun.
Kuva: Sami Saastamoinen/Helsingin kaupunki

Uimastadionin ja Kumpulan maauimalat
aloittavat Helsingin kesän sunnuntaina

13.5.2023 0.00

Tulosta PDF

Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää, ja monille Uimastadionin aukeaminen onkin merkki kesän alkamisesta. Uimastadion avataan tänä vuonna äitienpäivänä sunnuntaina 14.5. kello 9.00. Uimastadika on avoinna syyskuun 10. päivään asti. Kumpulan maauimala on puolestaan tänä vuonna auki 21.5.−20.8.2023.

Uimastadionin altaiden täyttäminen aloitettiin altaiden korjaustöiden takia sunnuntaina 7.5. Altaiden täyttämisessä kestää noin 4–5 päivää, ja niissä olevan veden lämmittäminen 27-asteiseksi noin 5–7 päivää. Näin ollen on mahdollista, että ihan aluksi altaiden vesi ei vielä ole ihan 27-asteista.

Uimastadikan avajaisten ja äitienpäivän kunniaksi sadalle ensimmäiselle asiakkaalle on maksuton kahvitarjoilu. Lisäksi avajaispäivänä järjestetään kaksi maauimalan sisäänpääsymaksuun sisältyvää vesijumppaa. Ensimmäinen hyppyaltaassa järjestettävä vesijumppa on kello 10.00, ja toinen on kello 12.00. Hyppyaltaassa järjestettävät vesijumpat kestävät 45 minuuttia, ja niiden enimmäisosallistujamäärä on 50 henkilöä.

Avajaispäivän aikana juhlamusat Uimastadikalla loihtii DJ RNo, joka on niittänyt mainetta niin Suomen kuin ulkomaiden keikkapaikoilla. DJ RNon letkeä setti sisältää uusia hittejä ja vanhoilla klassikoilla höystettynä. DJ RNon musiikit alkavat heti aamusta, ja setti jatkuu rennon lungisti pitkin päivää.

Uimastadionia on myös valmisteltu kesäkuntoon. Sisääntuloa on remontoitu, ja Uimastadikan edustalle on pystytetty uusia pyörätelineitä. Lisäksi maauimala-alueelta löytyvät jo aiemmilta kesiltä tutut ja suositut aktiviteetit, kuten monipuolinen ulkokuntosali, ulkosählykaukalo, koripallo- ja rantalentiskentät, pingispöydät, sisäkuntosali, jättishakkialue, lasten leikkialueet ja piknik-pöydät pelialustoineen. Uimastadikalta on myös mahdollista lainata panttia vastaan niin sähly-, koris- ja rantalentisvälineitä sekä mm. shakkinappuloita. Nälkä ei myöskään Uimastadionilla pääse yllättämään, sillä kahvilaravintola palvelee tutusti maauimalan alueella.

Kumpulan maauimala avataan urbaanien rytmien tahdissa

Kumpulan maauimala avataan viikko Uimastadionin jälkeen sunnuntaina 21.5. kello 9.00. Sympaattinen maauimala on sisä- ja ulkotiloineen valmisteltu viimeisen päälle kesää varten. Kumpulan avajaispäivää tähdittää suomalainen rap-artisti Stoge, joka heittää avajaispäivänä peräti kolme settiä. Energiseksi esiintyjäksi kuvaillun Stogen setit Kumpulassa ovat kello 14.00, 16.30 ja 19.30.

Kumpulan maauimala on Uimastadionin tapaan valmisteltu viimeisen päälle kesää varten. Kumpulastakin löytyy rantalentis- ja korisalueet, laadukas ulkokuntosali, pingispöytiä sekä piknik- ja lasten leikkialueet. Lisäksi alueelle on asennettu lisää piknik-pöytiä, joissa voi myös pelata mm. shakkia tai ludo-peliä. Pelinappuloita saa maauimalasta lainaksi panttia vastaan, kuten myös nyrkkeily-, koris- ja rantalentisvälineitä. Myös Kumpulassa toimii kahvilaravintolayrittäjä.

Sarja-, kuukausi- ja kausikortteja myynnissä

Maauimaloihin myydään kerta- ja kuukausilippujen lisäksi myös 120 päivää voimassa olevia kausikortteja, jotka käyvät molempien maauimaloiden lisäksi myös kaikissa muissa Helsingin kaupungin liikuntapaikoissa. 120 päivän ja muita sarja- ja kuukausikortteja myydään maauimaloiden lisäksi Töölön kisahallissa, Liikuntamyllyssä Itäkeskuksen, Jakomäen sekä Pirkkolan uimahalleissa. 

Maauimaloiden hinnat:
Aikuiset 

  • kertamaksu 5,80 e 
  • 10 krt 46 e 
  • 1 kuukausi (30 päivää) 46 e 
  • kausikortti (120 päivää) 138 e 
Lapset (7–17 v.) ja muut
  • kertamaksu 3,20 e 
  • 10 krt 25 e 
  • 1 kuukausi (30 päivää) 25 e 
  • kausikortti (120 päivää) 75 e 

Sotaveteraanit, lapset alle 7 v. 
maksuton sisäänpääsy

  178 / 853  


Asiaton sisältö