Työväen Musiikkitapahtuman<br />
Joulumusarit Valkeakoskella

Työväen Musiikkitapahtuman
Joulumusarit Valkeakoskella

3.12.2021 0.00

Tulosta PDF


Työväen Musiikkitapahtuma suuntaa toiveikkaan katseensa tulevaan talveen. Kulttuuriyhdistys järjestää kaksipäiväisen Joulumusarit -tapahtuman 10.-11.12.2021 jäähalli Wareenassa Valkeakoskella. Tapahtuma koostuu huippuesiintyjien menevistä keikoista sekä lauantain joulutorin antimista.


Perjantain rokahtavasta illasta vastaavat Popeda, Dimitri Keiski Trio sekä Muska. Lauantaina päivällä jäähallin pihalla järjestetään joulutori, jossa on ohjelmaa koko perheelle sekä joulutunnelmaa myyntikojuineen. Joulutorilla mukana Valkeakosken Kaupunki sekä Valkeakosken Sanomat. Illalla lämmitetään kinkkuja letkeästi Tuure Kilpeläisen, Jukka Pojan sekä kuubalaista salsaa pohjoismaisella twistillä soittavan Los Salsanismon tahdittamana.

Tapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja kertoo, että paikallisten yritysten ja yhteisöjen kanssa tullaan tekemään yhteistyötä ja pitkänmatkalaisia odotetaan majoittumaan muun muassa hotelli Waltikkaan. Tästä voi aloittaa uuden ihanan joulunodotusperinteen Valkeakoskella, hehkuttaa Haapoja.

Liput tulevat myyntiin ensi viikolla Tikettiin. Ennakkoon 1pv lippu 39,00€ ja 2pv lippu 69,00€ (sis. Tiketin palvelumaksu)

Joulumusareilla 10.-11.12.2021 esiintymässä Popeda, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Muska, Jukka Poika, Dimitri Keiski Trio sekä Los Salsanismo.

  45 / 141  


Asiaton sisältö