Toimitusjohtaja Pekka Vauramo esittelee vielä yhden kvartaalin lokakuussa. Finnairin hyvää tuloskehitystä varjostaa yksi huoli: kohonnut polttoaineen hinta.
Toimitusjohtaja Pekka Vauramo esittelee vielä yhden kvartaalin lokakuussa. Finnairin hyvää tuloskehitystä varjostaa yksi huoli: kohonnut polttoaineen hinta.

Ennätykset paukkuvat – Vauramon
viimeiset kuukaudet Finnairissa haastavia

27.7.2018 12.23

Tulosta PDF

Finnairin toinen vuosineljännes jatkui kasvu-uralla ja liiketulos oli ennätystasoa. Touko-kesäkuussa tehtiin uudet matkustajaennätykset. Toimitusjohtaja Pekka Vauramon viimeisellä kvartaalilla vaanii yksi mörkö: lentopetrolin hinnannousu. Mitä hän olisi tehnyt toimikaudellaan Finnairissa toisin?


Teksti ja kuvat Eero Nokela


Yhtä ei Erkkikään ymmärrä: vaikka Finnairin liiketulos oli jälleen ennätystasoa, markkinat rankaisivat yhtiön osakekurssia yli 15 prosentin murskalaskulla! Toki analyytikot olivat valmiit jo seuraavana päivänä myöntämään ylireagoineensa. Yhtiön nousujohteista kiitoa varjostaa raakaöljyn raju hinnannousu sekä valuuttakurssimuutosten mahdollisuus. Toki kaikki on vielä spekulaatiota, mutta jo vaara saa markkinavahteihin liikettä.

Finnairin osake maksoi viime vuonna 7,70 euroa, joulukuussa 12,20 e, pari kuukautta myöhemmin 8,50 e, nousi maaliskuussa 12,70 euroon, kääntyi laskuun, kunnes romahti Q2:n julkistamispäivänä 17. heinäkuuta 7,14 euroon. Maallikosta tuntuu, etteivät sijoittajat tiedä itsekään mikä osakkeen ”oikea” arvo on, ja vaikka yhtiön liikevaihto ja tulos on jatkanut nousua jo 15 peräkkäistä vuosineljännestä, se ei riitä ”markkinoille”.

Toimitusjohtaja Pekka Vauramon kaudella Finnair on läpikäynyt monta säästöohjelmaa, henkilökuntaa on vähennetty, ja viime vuodesta jälleen lisätty uusien koneiden saapumisen myötä. Tänä vuonna laivastoon odotetaan yhtä Airbus A350 -laajarunkokonetta ja kolmea kapearunkoista voimakasta kapasiteettikysyntää tyydyttämään.

Finnairin liikenne on kasvanut kaksi kertaa markkinakasvua nopeammin. Kovasta kapasiteettilisäyksestä huolimatta matkustajakäyttöaste on pysynyt ”hyvällä tasolla”. Touko- ja kesäkuussa Finnair kuljetti ennätysmäärän matkustajia, toukokuussa saavutettiin uusi päiväennätys, yli 50 000 matkustajaa!

Viime vuonna aloittanut Finnair Holidays on ollut Vauramon mukaan pieni pettymys, se ei ole lähtenyt liikkeelle toivotusti runsaasta mainonnasta huolimatta. Myös lisämyynti ja rahti kasvoivat odotuksia hitaammin. Kilpailu ei alalla mihinkään hävinnyt, Pekka Vauramo muistuttaa. Finnair odottaa kilpailun lisääntyvän erityisesti Euroopan ja Aasian välisillä reiteillä sekä Euroopan ja Pohjois-Amerikan välisessä liikenteessä. Syksyllä Suomeen alkaa lentää dubailainen halpalentoyhtiö.


Kaikki metropolit kiinnostavat”

Finnair lentää Aasiaan kiihtyvällä kasvulla. Tänä keväänä yhtiö alkoi lentää Kiinan Nanjingiin. Vauramon mukaan reitti on lähtenyt hyvin liikkeelle ja ollaan edellä odotuksia. Kysymykseen, mitkä ovat seuraavana listalla, toimitusjohtaja vastaa maailmoja syleilevästi, että ”kaikki metropolit kiinnostavat”. Jos reittejä lisätään, tarvitaan lisää koneita.

Jokin aika sitten Pekka Vauramo esitti ajatuksen lentää Aasiaan noin 200-paikkaisilla kapearunkokoneilla. Idea vaatii analyysia. Työn alla on myös ikääntyvän Airbus A319-321-laivaston uudistus, päätösten aika on ensi vuonna. Auki on myös Norran tulevaisuus.

Toimitusjohtaja Vauramo on siirtymässä marraskuussa konepajayhtiö Metsoon. Hänen kautensa Finnairissa on ollut menestyksekäs. Hän on nostanut yhtiön ”syvästä suosta tukevalle maalle”, Kauppalehti kirjoitti jutussaan, joka oli otsikoitu raflaavasti: ”Vauramon Finnairiin tuoma noste on hiipumassa” (KL 18.7.2018). Uutta toimitusjohtajaa etsitään. Samainen lehti ehti jo kysyä, eikö toimitusjohtajaksi kelpaa kukaan talon sisältä. Viimeksi toimari on löytynyt talosta 89 vuotta sitten!

Toimikauden toiseksi viimeistä, voitokasta kvartaalia esitelleeltä Pekka Vauramolta on pakko kysyä, mitä hän olisi tehnyt toisin Finnairissa – jos paluu menneeseen olisi mahdollista? ”Olisin aikaistanut kasvun pykälää aikaisemmin!” Pahat kielet ovatkin nimitelleet Finnairia perässähiihtäjäksi. Reittiavaukset ovat olleet liian varovaisia. Esimerkkinä tästä käy Reykjavik, jonne yhtiö alkoi lentää vasta viime vuoden keväällä Icelandairin hallittua reittiä vuosikaudet. Myös Pohjois-Amerikka tuntuu unohtuneen vuosiksi, kunnes alettiin lentää San Franciscoon ja Chicagoon.

  79 / 154  


Asiaton sisältö



Finnairin vahvan kasvun takaa Airbus A350 -kone, joita yhtiöllä on vuoden lopussa jo 12 ja lisää on tulossa lähivuosina. Se on nopea, vähäpäästoinen, äänetön, polttoainetehokas, ja matkustajilla on pääsy internetiin lennon aikana myös turistiluokassa (lisämaksusta).