Kanada kutsuu

Kanada kutsuu

8.7.2017 6.00

Tulosta PDF

Monille Kanada on matkailumaana lähes tuntematon. Laajassa maassa on matkailijalle valinnan varaa. Valitse kohteesi ja aloita tutustuminen.



Teksti: IRINA ILMOKARI
Kuvat: Canada TourismCommission

New Foundland

Kanadan-matkan voi aloittaa esimerkiksi itärannikon jylhistä maisemista. Atlantin aallot ovat vuosituhansien aikana muokanneet rannikon kallioseinämiä majesteettisiksi taideteoksiksi.
Uusi manner alkaa Cape Spearista, jossa auringon ensimmäiset säteet kohtaavat provinssin vanhimman ja vielä toimivan 160 vuotta vanhan majakan.

Kanadan varhaisin siirtomaa-ajan asutus oli provinssin pääkaupungissa, St. John'sissa. Ensimmäiset siirtolaiset tulivat jo 40 vuotta ennen Mayflowerin saapumista Bostonin liepeille. Nähtävyydet, Gros Morne -kansallispuisto ja tuhat vuotta vanha viikinkien asuinpaikka L'anse aux Meadows ovat molemmat Unescon suojeluksessa.

Suuret jäävuoret liukuvat hitaasti ohi Fogo-saaren ja Bonavista-kylän. Yli 5000 ryhävalasta käy vuosittain näillä rannoilla. Valaiden bongaus on parhaimmillaan kesällä, jolloin voi nähdä yli 20 erilaista valasta ja delfiiniä leikkimässä rantavesissä.

New Brunswick

Seutu on 1700-luvulla Ranskasta muuttaneiden siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä asuinaluetta. Acadian-festivaali pidetään vuosittain elokuussa Caraquetin kylässä. Kylän liepeillä on myös alkuperäinen, 1770-luvun siirtolaiskylä vanhoine rakennuksineen.

Ranskalaisten ohella skotlantilaiset toivat provinssiin omat kulttuuriperinteensä. Highland Games -festivaali tarjoaa mukaansa tempaavaa säkkipillin soittoa, ylämaan tanssia, kelttiläistä musiikkia ja perinteistä ruokaa.
New Brunswick tunnetaan hiekkadyyneistään, joita on rannikolla silmänkantamattomiin.
Tuulen ja vuoroveden kaivertamat kivipylväät Hopewell Cape -kylässä ovat miljoonia vuosia vanhoja muodostelmia ja jäännöksiä ikivanhasta vuoristosta. Kun vuorovesi on korkealla, kivipylväiden lomassa voi meloa kajakilla.

Nova Scotia

Nova Scotia on tunnettu merihenkisestä ruuastaan; simpukat, hummerit, osterit ja lohet saavat veden herahtamaan kielelle. Provinssissa on lähes 8000 kilometriä luonnonkaunista merenrantaa. Lukuisat kalastajakylät, erityisesti Peggy's Cove ja sen majakka veden kuluttamalla graniittikalliolla ovat tunnettuja maamerkkejä.
Unescon suojeluksessa oleva Lunenburg on värikäs merenrantakaupunki, jossa kapeat kadut ja viehättävä arkkitehtuuri vie matkailijan menneen ajan tunnelmaan.

Minas Basin kohdalla, Fundyn lahden itäosassa nousevat maailman korkeimmat, jopa 16-metriset vuorovedet. Lahti on myös hyvä valaiden bongauspaikka. Provinssin pohjoispuolella on Cape Breton -saari, jossa kuulee vielä skottien vanhaa gaelin kieltä. Saaren pohjoispuolta kiertää maantie nimeltä Cabo Trail, jota kuvataan usein Pohjois-Amerikan kauneimmaksi tieksi. Maisemat ovat suorastaan henkeä salpaavia. Cape Breton Highlands -kansallispuisto tarjoaa mahdollisuuksia patikointiin, pyöräilyyn ja kajakkimelontaan.

Prinssi Edwardin saari

Saari tunnetaan perunastaan ja merihenkisestä ruokakulttuuristaan. Hiekkadyynit ja punaisesta hiekkakivestä muodostuneet kallioseinämät värittävät maisemaa. Saarelle pääsee ajamalla Confederation-siltaa, jolta avautuvat upeat merimaisemat 13 kilometrin matkalla.
Lucy Montgomeryn kirjoittama Anne of Green Gables -tarina esitetään musikaalina Charlottetownin teatterissa kesäisin. Matkailijat voivat vierailla päähenkilön kotitilalla, josta on tullut yksi saaren suosituimmista vetonauloista. Pyöräilijöille ja patikoijille saaren läpi kulkeva Confederation Trail -reitti tarjoaa 270 kilometriä luontoa ja kauniita maisemia.

Montreal

Kaupunki on tunnettu kanadalais-ranskalaisesta charmista, ravintoloista, katukahviloista, yökerhoista ja iltaelämästä, joka ei lopu koskaan. Eräs kuuluisimmista paikallisista herkuista on savustettu liha. Kansainväliset festivaalit ja uupumaton joie de vivre, elämänilo, tempaavat matkailijan mukaansa. Lukuisat katukahvilat, terassit ja bistrot houkuttelevat matkailijan nauttimaan kanadalais-ranskalaisesta ruokakulttuurista ja katselemaan muotitietoisia kaupunkilaisia. Ste-Catherine and Sherbrooke -kadut ovat täynnä muotiputiikkeja.
Vanha Montreal, sen mukulakivikadut ja vanhat rakennukset 1650-luvulta ovat kaupungin kiinnostavimpia nähtävyyksiä. Hevoskyydissä voi nauttia Vanhankaupungin nähtävyyksistä menneen ajan tyyliin.
Quebeciläisten harras katolilaisuus ilmenee lukuisissa kirkoissa, joista Montreal on tunnettu. Näkemisen arvoisia ovat uusgoottilainen Notre-Dame Basilica ja sen mahtava valo- ja äänishow. Saint Joseph's Oratory, ihmeitä tekevä kirkko, on pyhiinvaelluspaikka, johon sadat ihmiset ovat jättäneet kainalosauvansa todistuksena parantumisesta.
Ei ihme, että kirjailijat Leonard Cohen ja Mordecai Richler ovat ylistäneet Montrealin viehätysvoimaa.

Quebec City

St. Lawrence -joen jalokivi ja Quebecin provinssin pääkaupunki edustaa ranskalaisen kulttuurin sydänmaata. Ranskalainen tutkimusmatkailija Samuel de Champlain perusti kaupungin jo 1608. Vanhaakaupunkia ympäröi linnoitus ja koko alue on maailman kulttuuriperintöaluetta.
Illallinen hämyisässä Vanhankaupungin kiviseinäisessä ravintolassa on unohtumaton kokemus. Suosittua herkkua on tourtiere, tyypillinen quebeciläinen liharuoka.
Vanhakaupunki on täynnä lukuisia matkamuistomyymälöitä ja laadukkaita gallerioita. Le Chateau Frontenac on yksi tunnetuimmista luksushotelleista, jonka linnamaiset tornit nousevat majesteettisesti muita korkeammalle. Se on kaupungin näkyvin maamerkki. Hotellin vieraslistalla on monia kuuluisuuksia, kuten Charles de Gaulle ja Winston Churchill.
Hotellissa kannattaa käydä drinkillä ja ottaa opastettu kiertokäynti. Kaupunki tarjoaa historiatietoa taisteluista, joita käytiin siirtomaa-aikana. Vierailu kaupungissa ei ole täydellinen ilman Wendakea, huron-intiaanien reservaattia, jossa tutustutaan heidän kulttuuriperinteisiinsä ja nautitaan aito intiaanilounas.

Toronto

Kanadan suurin, viiden miljoonan asukkaan kaupunki heijastaa brittiläisen kulttuurin perinteitä, kuten koko Ontarion provinssi. Liike-elämän, kaupan, finanssin ja liikenteen keskus, jossa lasiset pilvenpiirtäjät kilpailevat matkailijan huomiosta. Toronto on tunnettu erilaisista etnisistä alueista, kuten Chinatown, pikku-Italia ja kreikkalainen Danforth-katu.
Itse asiassa kaupunki on yli sadan eri kulttuurin palapeli. Kaupungin ylpeys ja huomattavin maamerkki on 553 metriä korkea CN-torni. Sen näköalaterassin lasilattialla voi kävellä, ja rohkeimmat voivat kävellä myös tornin reunalla.
Kaupungissa on suuri maanalainen kaupunki, jossa voi ihastella kauniita putiikkeja tai siemaista espresson. Jääkiekkofanien pyhättö, Hockey Hall of Fame sijaitsee aivan keskustassa.
Yksi Pohjois-Amerikan suurimmista ostoskeskuksista, Eaton Centre, on shoppailijan paratiisi, josta löytyy monen hintatason ostettavaa. Lisäksi on laadukkaita gallerioita ja museoita, joista huomattavin on Frank Gehryn suunnittelema Art Gallery of Ontario.
Kaupunkia kutsutaan pohjoiseksi Hollywoodiksi filmiteollisuuden ja teatterituotannon johdosta. Toronton kansainväliset filmifestivaalit houkuttelevat kaupunkiin maineikkaita elokuvatuottajia ja näyttelijöitä eri puolilta maailmaa. Suomalaiset elokuvatuottajat ovat myös löytäneet festivaalit.

Ottawa

Kanadan liittovaltion pää- ja hallintokaupunki tarjoaa historiatietoa Kanadan löytämisestä, siirtolaisuudesta ja liittovaltion muodostamisesta.
Uusgoottilainen parlamenttirakennus on mielenkiintoinen kohde, jossa matkailija voi seurata parlamentin istuntoa. Kaupungissa on monta kansallista muistomerkkiä ja museota. National Gallery of Canada on yksi parhaimmista aivan parlamenttitalon lähellä. Sivilisaatiomuseo on käynnin arvoinen ja esittelee muun muassa alkuperäiskansojen historiaa ja esineistöä. Itse rakennus on täynnä kaarevia aaltokerroksia, jotka kuvaavat jääkauden jälkeensä jättämiä kivikerrostumia. Matkailija voi vierailla kenraalikuvernöörin palatsimaisessa virka-asunnossa maksutta ja ihailla rakennuksen ympärillä olevaa hoidettua puistoa.
Keväisin Ottawassa vietetään tulppaanifestivaalia, kun miljoonat värikkäät tulppaanit puhkeavat kukkaan kaupungin puistoissa. Tulppaanifestivaali on Hollannin kuninkaallisen perheen jokavuotinen lahja Kanadalle siitä, että he saivat turvapaikan toisen maailmansodan aikana.

Niagaran putoukset

Noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Torontosta sijaitsevia putouksia on usein pidetty yhtenä maailman luonnonihmeistä, ja putoukset ovatkin Kanadan suosituin nähtävyys. Valtava vedenpauhu ja putouksista nouseva vesisumu tekevät elämyksestä mieleenpainuvan. Putouksia voi katsella niiden alle rakennetuista tunneleista, Maid of the Mist -veneretkellä tai helikopterilennolla. Jättimäiseltä valkokankaalta voi katsoa dokumentin putousten historiasta ja henkeäsalpaavista yrityksistä ylittää putoukset. Lapsiperheille on järjestetty 3D-elokuvia ja muuta viihdettä.

Käynti idyllisessä 1700-luvun Niagara-on-the-Lake -pikkukaupungissa on aikamatka menneisyyteen ja ihastuttavaan Ontarion ensimmäiseen pääkaupunkiin. Niagaran niemimaa on kuuluisa viinitarhoistaan ja Ontarion parhaat viinit tuotetaan juuri näillä seuduilla.
Sadonkorjuu päättyy syyskuussa pidettäviin viinifestivaaleihin, jolloin kaikki kansa läheltä ja kaukaa saapuu maistelemaan viinejä ja juhlimaan.

Calgary

Alberta-provinssin tärkein kaupunki tunnetaan vieläkin niin sanottuna lehmäkaupunkina, koska se sijaitsee keskellä suuria karjatiloja. Calgary on täynnä öljy-yhtiöiden teräksisiä ja lasisia pääkonttoreita.
Maakaasun- ja öljyntuotannon lisäksi Albertan karjan liha on maailmankuulua ja sitä viedäänkin kaikkialle maailmaan, aina Japania myöten. Historiallinen Stephen Avenue -katu tarjoaa vilahduksen pioneeriajan hiekkakivirakennuksista. Glenbow-museossa on laaja kokoelma intiaanien ja pioneerien esineistöä. Heritage Park on ulkoilmamuseo, joka tutustuttaa kävijän uudisraivaajien elämäntyyliin.
Mutta ennen kaikkea Calgary on tunnettu Calgary Stampede -tapahtumasta, 10 päivää kestävästä maalaisnäyttelystä, jolloin jokainen pukeutuu villin lännen cowboyasuihin ja nauttii katujuhlista.
Paikallista herkkua ovat biisoni ja strutsi, joita molempia on ravintoloiden ruokalistoilla. Eikä pidä unohtaa prairie oysteria, paikallisherkkua, joka on valmistettu härän kiveksistä.
Kahden ajotunnin päässä Calgarysta on maailmankuulu dinosauruspuisto, joka on Unescon suojeluksessa. Kävijä voi osallistua kaivauksiin ammattilaisten opastuksella ja tehdä fossiililöytöjä. Puistosta on löydetty 40 dinosauruslajin jäänteitä.

Vierailijan kannattaa ajaa Calgarysta Vancouveriin läpi kuuluisien Kalliovuorten, jotka kohoavat 4000 metrin korkeuteen. Majesteettisen upeat ja lumihuippuiset vuoret ovat unohtumaton elämys. Kahden päivän matkalla voi yöpyä Kamploopsin kaupungissa.

Banffn kansallispuisto

Kanadan kuuluisin ja vanhin kansallispuisto perustettiin vuonna 1885, kun mantereen läpi kulkevat rautatiet valmistuivat. Kalliovuorilla oleva puisto oli alkuaan kootenay-, stoney- ja mustajalka-intiaanien asuinaluetta. Kansallispuisto on Unescon suojeluksessa ja tarjoaa henkeäsalpaavia näkymiä lumipeitteisiltä vuorilta, jäätiköiltä ja koskemattomilta järviltä.
Icefield Parkway vie kävijän Lake Louisesta 230 kilometriä pohjoiseen, Jasperin kansallispuistoon ja matka on ehdottomasti mieleenpainuva.
Pitkän patikkamatkan jälkeen kävijä voi rentoutua Banff Spring -hotellin kuuluisissa kuumissa lähteissä ja nauttia yhdeksän ruokalajin illallisen. Hirven- ja poronlihasta valmistetut annokset ovat suosittua paikallisruokaa. Banffin pikkukaupungissa on useita edullisia hotelleja, matkamuistomyymälöitä ja erämaataidetta. Puistossa on useita leirintäalueita ja 1600 kilometriä retkeilypolkuja. Talvella laskettelijoita tulee ympäri maailmaa Sunshine Villagen ja Lake Louisen hiihtokeskuksiin nauttimaan huimista talven riennoista.

Kävijän suureksi iloksi ja hämmästykseksi hirvet ovat kesyyntyneet ja kävelevat Banffin pikkukaupungin keskustassa autoilijoiden ja matkailijoiden joukossa.

Jasperin kansallispuisto

Kanadan suurimman kansallispuiston, Jasperin hiljaisuus ja rauhallisuus on henkinen kokemus. Kävijä tuntee olevansa yhtä luonnon kanssa. Pienessä kylässä on nostalginen tunnelma. Jasper Park Lodgessa pienet hirsimajat on ryhmitelty kauniisti tyynen Beauvert-järven ympärille. Marmot Basin on laskettelijoiden kohde eikä kaupungista pidä lähteä ennen kuin on käynyt Malignen kanjonissa, jonka kalkkikiviseinämiltä laskeutuvat siniset vesiputoukset ovat uskomattoman kauniita.

Edmonton

Ennen kuin öljymiehet ja cowboyt saapuivat Edmontoniin, alue oli kuuluisa etuvartioasema, jossa vaihdettiin intiaanien saalistamien villieläinten nahkoja valkoisen miehen tavaraan. Klondiken kultakuumeen aikana kaupunki kasvoi ja saavutti aseman "pohjoisen ajoporttina".

Nyt modernit lasiset pilvenpiirtäjät hallitsevat kaupungin profiilia. Valtavassa ostoskeskuksessa, West Edmonton Mallissa yli 800 kauppaa kilpailee asiakkaiden huomiosta. Kompleksi sisältää fantasiateemaisen hotellin, huvipuiston vesiliukumäkineen, vuoristoradan ja jäähallin, jossa voi luistella ympäri vuoden, puhumattakaan lukuisista elokuvateattereista. Nykyinen parlamenttitalo on rakennuttu entisen vartioaseman paikalle.

Vancouver

Kaupunkia kutsutaan hienostuneeksi puutarhametropoliksi. Upeat vuoristomaisemat kaupungin takana ja Tyynen valtameren rannikko toisella puolella tekevät kaupungista yhden maailman halutuimmista asuinpaikoista. Leuto rannikkoilmasto mahdollistaa purjehtimisen ympäri vuoden. Kuuluisa Stanley Park kaupungin keskustassa tarjoaa monia virkistys- ja urheilumahdollisuuksia kaupunkilaisille. Vancouverin etniset kaupunginosat, kuten Chinatown ja pikku-Intia ovat näkemisen arvoisia. Trendikkäät nuoret shoppailevat, syövät ja viettävät aikaansa Robson-kadulla. Arkkitehti Arthur Ericksonin suunnittelema Antropologian museo on erikoinen ja täynnä ensiluokkaista intiaanitaidetta.
Saaristoristeilyt ovat niin kaupunkilaisten kuin matkailijoidenkin suosimaa ajanvietettä. Matkalla saattaa nähdä valaita ja muita meren eläimiä. Pohjois-Amerikan suurin ja suosituin hiihtokeskus, Whistler on kahden tunnin ajomatkan päässä Vancouverista. Keskuksessa on lukuisia mahdollisuuksia harrastaa talviurheilua, eivätkä upeat maisemat petä kävijän odotuksia.

Brittiläisen Kolumbian rannikko

Vancouverin pohjoispuolella on laaja ja odottamattoman kaunis alue koskematonta luontoa ja villieläimiä. Sea to Sky -maantie vie kävijän läpi upeiden vuorten Squamishin kaupunkiin, joka on Kanadan purjelautailun pääkaupunki. Rannikko on täynnä jylhiä vuonoja, joihin pääsee vain veneellä.
Eristäytyneitä kalastajakyliä, alkuperäiskansojen kyliä, maatiloja ja rannikkovuoria, joita Emily Carr, yksi Kanadan kuuluisimmista taiteilijoista, on tehnyt tunnetuksi maalauksillaan. Koskenlaskusta on tullut suosittu harrastus, johon tarjoutuu mahdollisuus Brittiläisen Kolumbian ja Albertan pitkillä jokiuomilla. Jylhät vuoristomaisemat ja vaahtoavat kuohut tekevät koskenlaskusta jännittävän kokemuksen. Matkoja järjestetään sekä aloitteleville että pidempään harrastaneille.

Vancouverinsaari

Paikka on mikrokosmos Brittiläisen Kolumbian rannikon tarjonnasta. Suosituille valaiden bongaus -risteilyille pääsee Alert Bayn, Telegraph Coven ja Port McNeillin kylistä. Vierailijat saavat nähdä miekka- ja harmaavalaiden kisailua Tyynessä valtameressä. Lohenkalastus on täällä parasta ja lukuisat kalastusmajat houkuttelevat kalastajia kaikkialta maailmasta. Duncanin kylässä kävijä voi nähdä haida-intiaanien toteemipaaluja luonnon keskellä. Kylä on tunnettu myös cowichan-intiaanien tekemistä villapaidoista, jotka ovat matkailijoiden suosimia tuliaisia.
Saarella voi veneillä kansallispuistoissa, retkeillä ja kalastaa. Surffaajien suosima Long Beach on 20 kilometrin pituinen hiekkaranta Tofinon lähellä länsirannikolla. Siellä on Kanadan parhaat aallot lainelautailuun. Talvella seudulle järjestetään myrskynkatselumatkoja.

Victoria

Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki on eloisa Victoria Vancouverinsaaren eteläkärjessä. Sää on leuto ympäri vuoden ja kaupungin nähtävyyksille pääsee parhaiten kävellen. Sisäsatama on kaunista aluetta, josta lukuisat huvipurret, risteilyveneet ja vesitasokoneet lähtevät matkaan.
Kaupungissa on paljon historiallisia rakennuksia, joista merkittävimmät ovat Parlamenttitalo ja satumaisen kaunis Empress-hotelli. Kaupunki on perinteiltään hyvin brittiläinen ja sen kunniaksi kävijä voi nauttia tyypillisen englantilaisen iltapäiväteen hotellin teehuoneessa. Kaupungin lukuisista puutarhoista Butchart Garden on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Taiteilija Emily Carrin kotitila on suosittu matkailukohde.


KANADA FAKTAT


Asukasluku: 34,3 milj.
Pinta-ala: 10 milj. km²
Sijainti: Yhdysvaltojen pohjoispuolella, ulottuu Atlantin valtamerestä Tyyneen valtamereen ja pohjoisessa Jäämereen.
Pääkaupunki: Ottawa, asukkaita n. 1,17 milj.
Viralliset kielet: englanti ja ranska
Valuutta: Kanadan dollari, CAD, 1 euro=1,43 CAD
Valtiomuoto: Parlamentaarinen liittovaltio, jossa provinssit ovat melko itsenäisiä. Pääministeri Stephen Harper.
Aikaero Suomeen: Kanadassa on 6 aikavyöhykettä ja Toronton kohdalla aikaero on -7 tuntia
Historia: 1600-luvun alussa ranskalaiset tutkimusmatkailijat saapuivat St. Lawrence jokea myöten nykyisen Quebec-provinssin paikoille. Myöhemmin englantilaiset tulivat ja 7 vuoden sodan tuloksena valtasivat kaikki alueet itselleen ja 1763 Pariisin rauhan sopimuksessa, maasta tuli virallisesti Englannin siirtomaa. Kanada muodostuu 10 pronvinssista ja 3 territoriosta ja se itsenäistyi heinäkuun 1. päivänä vuonna 1867 Englannin siirtomaavallasta.
Miten pääsee? Finnair lentää toukokuusta syyskuuhun viisi kertaa viikossa Torontoon. Auton vuokra on noin 200 Kanadan dollaria viikolta ja bensiini maksaa 1,20 paikallista valuuttaa litralta.

Muuta: Liikenne on oikeanpuoleinen ja kännykän käyttö on kielletty ajon aikana. Suurimmissa kaupungeissa on helppo liikkua metrolla ja useimmat nähtävyydet sijaitsevat kaupunkien keskustoissa. Pysäköinti keskustassa on usein rajoitettua ja kallista.
Palveluiden ja tavaroiden hinnat ilmoitetaan verottomina ja hintaan lisätään kassalla vero, joka vaihtelee eri provinsseissa. Ontariossa vero on 13 %.
Torontosta ajaa noin 6 tunnissa Montrealiin, 5 tunnissa Ottawaan ja Montrealista Quebec Cityyn on noin 3 tunnin ajomatka. Atlantin provinsseihin Quebec Citystä ajoaika on noin 10-12 tuntia. Torontosta kannattaa lentää Calgaryyn ja vuokrata auto tai ottaa linja-auto tai juna ja ajaa Banffin ja Jasperin kansallispuistojen kautta Vancouveriin. Vancouverista pääsee autolautalla Victoriaan Vancouverin saarelle.
Majoitusta on tarjolla budjettimotellista luksushotelliin. Hotelliyö maksaa noin 100-150 $.


  584 / 730  


Asiaton sisältö



Intiaanitanssia Turtle saarella Ontariossa.
Kajakkimelontaa New Brunswickissa.
Ratsupoliisit Parlamenttitalon edustalla.
Joulunaikaa Quebec Cityn Vanhassakaupungissa.
Kivipylväitä Hopewell Capessa, New Brunswickissa.
Toronton kaupungin siluetti iltavalaistuksessa.
Reunakävelyä CN-tornin huipulla, taustalla Toronton pilvenpiirtäjät.
Niagara Falls putoukset.
Koskenlaskua Jasperin kansallispuistossa.
Valaiden katselua Vancouverin saaristossa.
Kanadan lippu - taustalla Parlamenttitalon torni.