Komea Rathaus on kaupungin kuvatuimpia kohteita.
Komea Rathaus on kaupungin kuvatuimpia kohteita.

Merellisestä hansahistoriasta Reeperbahnin
öihin: Hampuri kaikilla mausteilla

26.10.2022 6.00

Tulosta PDF

Nimi Hampuri vie ajatukset väistämättä kouluaikojen meriaiheisiin tarinoihin keskiaikaisesta Hansaliitosta – kenties Irwinin kuolemattoman hitin St. Pauli ja Reeperbahn säestyksellä. Hampurin molemmat ääripäät saa halutessaan mahdutetuksi pitkään viikonloppuun tässä kiehtovassa hansakaupungissa.

Käsityöaloja edustavan Handwerkskammer Hamburgin mainoskampanja tulee ensimmäisen kerran vastaan jo lentokentän metropysäkillä, ja osuvaa sanomaa toistetaan mainospylväissä ja -julisteissa ympäri kaupunkia: myönnetään, Hampurista tuli oikein onnistunut. Mutta meillähän oli 1200 vuotta aikaa.

Yli tuhannessa vuodessa on tosiaankin ehditty tehdä paljon, ja on vaikea keksiä mitään, mitä tästä miljoonakaupungista enää puuttuisi. Mahtipontisesta hansakaupungista kosmopoliitiksi kaupunkivaltioksi kehittynyt metropoli tarjoaa jokaiselle jotakin, on loman tarkoituksena rentoutuminen, kulttuuri, shoppailu tai irrottelu kuuluisalla Reeperbahnilla.

Jokaisella kaupungilla on historiansa, mutta harvassa kaupungissa historia on niin sidoksissa nykypäivään kuin Hampurissa. Jo kaupungin virallinen nimi Freie und Hansestadt Hamburg (Hampurin vapaa- ja hansakaupunki) muistuttaa historiasta keskiaikaisen Itämeren kaupankäyntiliiton Hansan jäsenenä. Kaupunkia 1800-luvulla koetelleiden suurpalojen ja toisen maailmansodan tuhoisien pommitusten johdosta Hansaliiton kulta-ajan rakennuksista ei ole juuri mitään jäljellä, mutta merenkäynti eri muodoissaan on yhä merkittävä osa hampurilaisuutta.

Rotterdamin ohella Hampuri on Euroopan suurimpia satama-alueita, ja merihenkisyyttä vaalitaan tässä Elben rannalla sijaitsevassa sisämaakaupungissa monella tapaa. Matkamuistomyymälät pursuavat pullotettuja laivoja, merimieshattuja ja pääkallokuvioituja merirosvolippuja, mutta aidompia elämyksiä arvostavat voivat vierailla esimerkiksi museona toimivalla purjelaiva Rickmer Rickmersillä. Myös kaupunginmuseon erinomaisissa näyttelyissä kerrotaan mukaansatempaavasti Hampurin merellisestä historiasta, jännittäviä merirosvotarinoita unohtamatta.

Täysipainoiseen Hampurin-matkaan kuuluu ehdottomasti vierailu kaupungin satamassa Landungsbrückenin alueella. Pitkä ja kapea rantakatu kutsuu rentouttavalle joenrantakävelylle, eikä houkuttelevalta tuoksuvia ruokakojuja malta ohittaa maistamatta suussa sulavia kalaherkkuja. Parhaan käsityksen satama-alueesta saa kuitenkin osallistumalla opastetulle satamaristeilylle. Hyppäämme suureen kaksikerroksiseen alukseen, jossa on seinänkokoiset ikkunat, ja lepuutamme väsyneitä jalkojamme lämmittävän kaakaokupin ääressä ohi lipuvista jokirantamaisemista nauttien.

Varsinaisiin satama-altaisiin päästyämme laivamme tuntuu kuitenkin äkkiä kutistuvan kummasti, kun puikkelehdimme valtavien rahtialusten välissä. Kookkaimmat rahtilaivoista ovat suunnattomia järkäleitä, joiden pysyminen veden pinnalla vaikuttaa suoranaiselta ihmeeltä, eivätkä kovin pieneltä näytä kontteja siirtelevät nostolaitteetkaan. Vaikutelman vahvistamiseksi opas latelee pöytään käsittämättömiä lukuja laivojen lukumäärästä, massasta ja muista ominaisuuksista. Sataman mittasuhteet ällistyttävät ja laittavat pohtimaan omia kulutustottumuksia. Tällaisilla rahtilaivoilla ne aamupalapöydän banaanitkin on täytynyt Eurooppaan asti kuljettaa - ei mikään varsinainen ekoteko sekään.

Vaikka satamavierailu saattaakin olla shokkihoitoa shoppailuriippuvaisille, täyttänee kaupungin ostostarjonta vaativankin kuluttajan kaikki odotukset. Hampurin shoppailumahdollisuudet tekevät kunniaa kaupungin historialle kaupankäynnin keskuksena, ja keskustan kauppakeskukset ja ostoskadut houkuttelevat vierailijoita kauempaakin. Merkittävin ostosalue sijoittuu rautatieaseman ja Rathausin välimaastoon. Siellä sijaitsevat muun muassa kaupungin suurin tavaratalo Karstadt, 120 liikkeen Europa Passage -ostoskeskus sekä Hampurin tärkein ostoskatu Mönckebergstraße, tuttavallisemmin pelkkä . Jos ostoskasseissa on vielä tilaa, kannattaa matkaa jatkaa Jungfernstiegille, jonka ympäristöön on levittäytynyt lukuisia fiinimpiä putiikkeja. Lopuksi voi istahtaa nauttimaan notkuvista kakkuvitriineistään tunnettujen saksalaisten kahviloiden antimista ja ihailla Binnenalsterille aukeavaa ihastuttavaa järvimaisemaa.

Hansa-ajan merimiesten rankka työ vaati vastapainokseen yhtä perusteelliset huvit, eikä shoppailusta ja ahkerasta nähtävyyksien kiertelystä väsyneen nykyturistinkaan tarvitse illan tullen tyytyä Hampurissa vähään. Teattereita on kymmenittäin, ja Hampuri mainostaa itseään myös Saksan musikaalipääkaupunkina. Kaupungin lukemattomista anniskelupaikoista on vara valita, eikä menon välttämättä tarvitse olla yhtä railakasta kuin rääväsuisten merimiestarinoiden perusteella sopisi pelätä. Siispä aremmankin kannattaa illan pimettyä suunnata askeleensa kohti kuuluisaa Reeperbahnia - sen verran unohtumattoman elämyksen kaupungin virallinen huvittelukatu ympäristöineen tarjoaa.

Lapsiperheille ja kaikkein kainoimmille baarien, varieteeteatterien, klubien ja suorasukaisten seksikauppojen alue ei kenties sovellu, mutta musiikki- ja teatteritarjonnasta voi hyvin käydä nauttimassa ilman, että oloaan tarvitsee tuntea turvattomaksi. Reeperbahniin voi halutessaan tutustua myös opastetuilla kierroksilla, joista suosituimmilla kuljetaan uransa Hampurissa aloittaneiden Beatlesien jalanjäljissä osuvasti nimetyn Große Freiheit (suuri vapaus) -kadun kulmilla.

Sunnuntaiaamuksi laitan hieman vastahakoisesti herätyskellon soimaan ehtiäkseni vielä käymään kerran viikossa järjestettävällä Fischmarkt-torilla. Lokkien kirkuna ja kalan tuoksu tulevat vastaan jo kauan ennen joenrantaa, jolle valtava torialue on levittäytynyt. Torin tunnelma aamuhämärän vasta seljettyä on omalaatuinen sekoitus kovaäänisten kalanmyyjien sukkelaa sanailua, eksoottisten hedelmien makeaa tuoksua ja toivotonta tungosta monenkirjavien kojujen väleissä.

Aamuvirkut matkailijat tekevät tuliaislöytöjä sulassa sovussa sunnuntaipäivällisen ruokatarpeita etsivien paikallisten kanssa. Suurelta rekkalavalta myydään puolitoistametrisiä traakkipuita, joiden väistely ruuhkassa vaatii pientä keskittymistä. Pelastaudun traakkipuiden hyökkäyksiltä suureen lasi- ja teräsrakenteiseen halliin, jossa läheisen Reeperbahnin lauantai-iltana alkaneet juhlat näyttävät jatkuvan yhä: oluttuoppeja kohotellaan elävän musiikin säestyksellä ja näyttääpä joku rohkea ottavan muutamia tanssiaskeleitakin - suuri hedelmäkori kainalossaan.

Pitkä viikonloppu Hampurissa lähenee loppuaan, mutta vielä on aikaa nauttia hansakaupungin mieleenpainuvasta ilmapiiristä viimeisen illan verran. Tällä kertaa suuntaamme Großneumarktille, jonka ympäristö on täynnä viehättäviä pikkuravintoloita ja -pubeja. Hampurin kulinaristinen anti on jäänyt vähemmälle tutkimiselle, joten olemme päättäneet korjata vahingon tutustumalla paikallisiin perinneruokiin. Pikkuriikkisessä, maalaisromanttiseen tyyliin sisustetussa Thämers-ravintolassa eteemme kannetaan annokset etikkaliemessä säilöttyä silliä paistinperunoiden kera sekä Labskausia, punajuuren vaaleanpunaiseksi värjäämää eräänlaista merimiespataa.

Paikallisen oluen kera perinneherkut katoavat parempiin suihin ja päätämme jatkaa iltaa vielä läheisellä Cotton-klubilla. Perinteikäs klubi on tunnettu jazzsessioistaan, mutta tänä iltana pääsemme kuuntelemaan intiimiä blueskeikkaa, jota todistaa lisäksemme vain parikymmentä muuta kuulijaa. Kodikkaan paikan seinät on päällystetty aiempien vuosikymmenten vierailijoiden valokuvilla ja illan orkesteri eläytyy musiikkiin antaumuksella. Bluesmelodiat siivittävät öistä iltakävelyä takaisin asemalle, mutta metrossa matkalla hotellille päässä alkaa soida tutumpi sävel: kauan etsin, kauan kuljin / viimein saavuin Hampuriin / muistoihini sinut suljin / kaipaan Elben kaupunkiin... En epäile hetkeäkään, etteikö veri vetäisi minuakin vielä uudestaan aina yhtä hurmaavaan Hampuriin.

PLUSSAT

o Kaupungin kiehtova merellinen tunnelma ja hansahistoria
o Nähtävyydet ja vilkas kulttuurielämä
o Monipuoliset ostosmahdollisuudet
o Värikäs ilta- ja yöelämä
o Tiheä ja helppokäyttöinen julkisen liikenteen verkosto

MIINUKSET

o Saksalaisittain korkea hintataso
o Vilkkaalla yöelämällä on myös kääntöpuolensa

Teksti ja kuvat: JOHANNA SIHVONEN

  92 / 671  


Asiaton sisältö



Lukuisat tornit värittävät kaupungin siluettia.
Aamuvirkut suuntaavat sunnuntaina värikkäälle Fischmarktille.
Planten un Blomen -puisto on rauhallinen keidas keskellä hektistä kaupunkia.
Rautatiefanit haltioituvat Euroopan suurimmasta pienoisrautatiestä kaupunginmuseossa.
Vaikuttavalla satamaristeilyllä saa hyvän käsityksen Hampurin sataman valtavista mittasuhteista.
Maineikkaalla Reeperbahnilla ilta jatkuu aamuun asti.
Legendaarinen Cotton Club on ilahduttanut musiikinystäviä jo yli 50 vuotta.