Veistos esittää Pietaria polvistumassa Jeesuksen eteen ylösnousemuksen jälkeen.
Veistos esittää Pietaria polvistumassa Jeesuksen eteen ylösnousemuksen jälkeen.

Raamatun maisemissa Israelissa:
Pyöräilyä Genesaretinjärvellä

3.11.2015 10.05

Tulosta PDF

Maaliskuinen sapattiaamu oli puolipilvinen, kun viisitoistahenkinen retkikunta lähti polkemaan Genesaretinjärven ympäri. Lähes 70 kilometrin matka alkoi vuokrapyörillä Tiberiaksesta ja reitti kulki ohi Galilean ja Golanin vihreiden ja kivisten kukkuloiden. Päivän matkalla oli paljon mielenkiintoista näkemistä.

Genesaretinjärven eli Galileanmeren pinta on 208 metriä merenpinnan alapuolella. Moni paikannimi on peräisin Jeesuksen ajoilta ja tästä järvestä on noussut kuuluisa Pietarin kalansaaliskin.
Varsinaista pyörätietä ei järveä myötäilevällä valtatiellä ole, mutta keltaisen viivan oikealla puolella on turvallisen leveä kaista pyöräilyyn.
Aamupäivällä liikenne oli rauhallista. Tie loittoni vain järven pohjoispuolella kauemmas rannasta. Jo alkumatkasta taakse jäi 380 metriä korkea Arbel-vuori sekä Migdal, joka oli todennäköisesti Maria Magdalenan kotikylä.
Pitkää suoraa, jolle saavuimme, kutsutaan banaanisuoraksi syystä, että tien reunoja koristavat banaanipensaat. Niiden hedelmätertut suojataan sinisellä muovilla.

Muutama sadepisara tipahti kasvoille, mutta taivas selkeni jo ennen ensimmäistä taukoa Tabghassa, jossa kahden kalan ja viiden leivän ihme tapahtui. Kirkossa oli menossa hartaushetki, ja rannalle oli kerääntynyt ihmisiä maailman eri kolkilta, kaukaisimmat Indonesian Jakartasta.
Aurinko porotti lähellä hellelukemia. Seuraava paikka oli Autuuksienvuori, jolla Jeesus piti vuorisaarnansa. Emme kavunneet vihreänkeltaisen kasvillisuuden peittämää vuorta ylös, vaan matka jatkui suoraan Kapernaumiin, missä Jeesus toimi lähdettyään Nasaretista. Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli vangittu, hän siirtyi Galileaan. Nasaretiin hän ei enää jäänyt, vaan hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella.
Kaupungista on jäljellä vain rauniot. Jeesuksen aikaisen synagogan paikalla on 300-luvulla rakennetun valkoisen temppelin rauniot. Uusi kirkko on tehty Pyhän Pietarin talon raunioiden päälle. Ihmiset kuvauttivat itsensä alueen sisäänkäynnin edessä, jonka kyltissä luki, Kapernaum, Jeesuksen kaupunki.

Juomataukoa pidettiin Jordan-virran ylittävällä sillalla. Joki laskee Genesaretinjärven kautta Kuolleeseen mereen.


Virran varrella
istuskeli retkeilijöitä ja
kalastajat heilauttelivat
pitkiä vapojaan
kaislikon suojissa.


Tässä kohtaa Jordan oli kapea joki eikä kuviteltu mahtava ja pelottava virta.
Suomen talvessa rämpineelle nautintoa toivat Israelin alkukesän vehreys ja värikäs luonto. Lähi-Idässä kevät kestää vain muutaman viikon, kunnes maa kuihtuu ja kukat lakastuvat.
Unikkojen seasta, kivien takaa putkahti esiin hellyttävä näky. Kiven päällä ruskea, jäniksen kokoinen, karvainen tamaani ihmetteli outoja kulkijoita eikä säikähtänyt edes jarrujen kirskahdusta.

Seuraavakin pysähdys oli
pakollinen, sillä tien varteen
oli kasattu isoja laatikoita
täynnä herkullisia hedelmiä.
Vanha traktori kurvasi
laatikoiden ohi pellolle.


Traktorikuski nyökkäsi antaen luvan maistaa hedelmiä. Hän varmisti vielä sormillaan, ota neljä. Välipalana nautittu mehukas verigreippi antoi lisäaineetonta energiaa. Epäonnekseen muut pyöräilijät olivat jo häipyneet mutkan taakse.

Hedelmätarhaa riitti. Pian tien varrella oli lisää laatikkopinoja ja tarhan reunalla greipin poimijoita. Nyt oli pakko kaartaa pellolle. Ystävälliset työntekijät toivottivat nuorempana kibbutsityöstä haaveilleen matkailijan tervetulleeksi.
Miespoimija kertoi tilalla työskentelevän vain israelilaisia, jotka tekivät työtä urakkapalkalla. Työstä on romantiikka kaukana. Hedelmät ovat painavia.

Poimijat kapuavat
pieniä tikapuita pitkin puihin,
joista sato kerätään isoihin,
kaulassa riippuviin
kangaskasseihin.



Niiden kahvat oli vahvistettu paksulla kankaalla, jottei poimijan kaula hiertyisi.
Saalis kipattiin muovilaatikoihin, jotka rekka haki tien poskesta. Sillä välin kerääjät vetäytyivät evästauolle. Mehukkaista hedelmistä he eivät energiaansa hakeneet.
Pari meitä odottamaan jäänyttä pyöräilijää kahvikupposten ääressä hölmistyi nähdessään repun täynnä verigreippejä.

Tie muuttui tasaisemmaksi. Genesaretinjärvi kimalteli aika ajoin Tiberiaksen puolelle nousseen usvan seasta. Pian vastassa oli kyltti, joka ilmoitti matkaa olevan enää 28 kilometriä. Aurinko porotti paljaiksi jääneisiin, huonosti voideltuihin ihokaistaleisiin ja repun hihnat hankasivat olkapäätä. Pieni kiusa ei kuitenkaan haitannut kylmän Pohjolan asukasta.
Ein Gev -kibbutsin bussipysäkillä oli mukava pitää taukoa. Edessä oli hyvän matkaa pellon reunassa kulkevaa pyörätietä, jota ei tosin ollut raivattu, jossakin kohdassa lojui jopa iso puu poikittain tiellä. Banaaniviljelmät oli peitetty auringon- ja veden läpäisevällä suojakankaalla.

Loppumatkasta vauhti hidastui ja perää piti enää yksi pyöräilijä. Poikkesimme järven rantaan, jossa oli joukko leiriytyjiä.


Useassa paikassa
uiminen on kielletty
kyltein ja varoituksin,
sillä rannat ovat
yksityisomistuksessa.


Pieni lapsi räpiköi rantavedessä, mutta telttakansa tyytyi pääasiassa ottamaan aurinkoa ja onkimaan.
Matkamme paluupiste Tiberias lähestyi. Huomion veivät tienvartta somistaneet monenväriset bougainvilleat.
Yardenit -kyltti johtaa Israelin-matkaajille tutulle kastepaikalle. Jordanin kuuluisassa kohteessa seisoi turistibusseja enemmän kuin missään muualla.
Maastopyöräily sujui hitaasti, mutta varmasti. Kiitos kuuluu geelisatulansuojukselle, mikä on eräs keski-ikäisen pyöräilijän tärkeimpiä varusteita. Retken hinta ei päätä huimannut, sillä pyörän vuokra päivältä oli noin 13 euroa. Jos retkeläinen olisi hyytynyt matkalle, haku olisi maksanut noin 30 euroa. Matka kaikkine pysähdyksineen kesti kahdeksan tuntia. Taakse jäi matkamittarin mukaan 63 kilometriä uusia kokemuksia ja muistikortille paljon valokuvia.

TIBERIAS FAKTAT
Yksi Israelin pyhistä kaupungeista
Sijainti: Israelin tasavallassa, Galileassa
Asukasluku: noin 40 000
Valuutta: Israelin uusi sekeli (ILS) 1€ = 4,27 ILS
Kieli: viralliset heprea ja arabia, englantia, ranskaa ja saksaa puhutaan yleisesti
Nähtävyydet: Lukuisia Raamatun kertomusten tapahtumapaikkoja, Tiberiaksen arkeologiset kaivaukset, Genesaretinjärvi luonnonpuistoineen ja Golanin kukkulat.
Hyvät vesiurheilumahdollisuudet ja mineraalivesilähteitä kylpylöineen.
Miten pääsee? Reittilentoja Helsingistä yhdellä välilaskulla useilla yhtiöillä. Toiviomatkojen suora lento 4,5 tuntia Helsinki-Tel Aviv, josta jatko Tiberiakseen bussilla noin 2,5 tuntia.
Matkustusasiakirjat: Lyhyellä matkalla ei tarvita viisumia, passin oltava voimassa puoli vuotta maahan saapumisen jälkeen.
Aikaero Suomeen: sama aika
Sähkö: 220V, adapteria voi tarvita

PLUSSAT

o Mielenkiintoinen kaupunki
o Luonto, patikointipolut, maisemat
o Miellyttävä sää maaliskuussa

MIINUKSET

o Suoria lentoyhteyksiä vähän

Teksti ja kuvat: SEIJA VÄRE

  720 / 728  


Asiaton sisältö



Hedelmien poiminta on raskasta työtä.
Jordan on vapakalastajista päätellen myös kalaisa virta.
Raamatun mukaan Jeesus asui muutamia vuosia Kapernaumissa, opetti synagogassa ja teki ihmetekoja.
Yardenit on tärkeä uskonnollinen matkakohde Galileassa. Lukemattomat ihmiset on kastettu Jordan-virrassa.